Kunnia Vai Intohimo

Intohimon ja kunniantunnon jännite ei Corneillen draamoissa ole yksityisen persoonan asia, vaan siinä käsitellään aatelismiehen yhteiskunnallista roolia. Yksilön tasolla itsekunnoituksen vaatimus johtaa itsensä kieltämiseen; se tekee intohimosta ja rakkaudesta seikkoja joista on herooisesti luovuttava. Tuloksena on emotionaalinen katastrofi, jonka keskellä toiveensa kieltävät henkilöt muuttuvat askeettisiksi sankareiksi ja merkittäviksi miehiksi.

Corneille kehittelee mahdottomia vastakohtaisuuksia, kuten edellä esitelty Chimenen ja Rodriquesin asetelma. Samalla hän tiesi kuinka herkästi suuret tragediat käyvät pateettisiksi. Siksi hän pyrki luomaan aina niin hämmästyttävän ilmapiirin, että sen suojassa tragedia ei menettänyt lumoaan.

Corneille oli askeettinen moralisti. Esimerkiksi Le Cidin Rodriquesin hahmossa voidaan tunnistaa stoalaisen karu asenne; kyky kestää kärsimystä. Miesten kohdalla kaikenlainen emotionaalisuus on heikkoutta. Tuon stoalaisen karuuden hän muutti luontevasti aatelismiesten sankarikuvaksi.

Traagisuuden avulla suuri, jopa yli-inhimillinen moraali työstetään Corneillen draamoissa koskettavaksi ja katharttiseksi kokemukseksi. Velvollisuudentunto ja kunnia esiintyy tässä valossa kaikkea muuta kuin sovinnaisena, tragedia esittää sen moraalisesti suurena ja komeana uhrauksena.