Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Klassistisesta Komediasta

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.02


Komedian peruskuvio, joka klassismin oppien mukaan on parhaiten toteutunut antiikin komediassa, on seuraava:  Nuori mies on rakastunut kaltaiseensa nuoreen naiseen. Edessä on kuitenkin vastuksia, eli vanha ja itsepäinen isä. Juonen vaiheet a) nuorilla ei ole mitään mahdollisuutta toteuttaa tahtoaan, eli päästä rakastamansa ihmisen kanssa naimisiin. b) seniilin vanhan ukon tyrannimainen valta murtuu äkillisen käänteen seurauksena. c) ja lopulta nuoret saavat toisensa. Koomisista fantasioista tulee kollektiivisia unelmia, yhteisön omia toiveen toteutumia. Komedia loppuu nuoren parin häihin.

On sanottu, että tragedia on kohtalon kuva, komedia taas onnellisen sattuman kuva. Niiden perusrakenne on erilainen: tragedia kertoo vääjäämättömän kohtalon etenemisestä kohti katastrofia, komedia kertoo sattumista. Näin komedian sanotaan keventävän ihmisen tilanteen raskautta ja poistavan ahdistusta. Kun komedia paljastaa onnellisten sattumien maailman, se vapauttaa ihmisen syyn ja seurauksen, oman taustansa ja kohtalonsa painolastista.

Komedioita on nykyään tulkittu mielihyväperiaatteen ja todellisuusperiaatteen taisteluna: komedian hauskuus syntyy siitä, että mielihyväperiaate voittaa hetkeksi. Se ei kuitenkaan kumoa todellisuusperiaatetta vaan muuntaa sen miellyttävämmäksi.

Komediassa tapahtuu siis käänne, jossa sankarien toiveet toteutuvat. Nauru ja nautinto syntyvät siitä, että ahdistusta, syyllisyyttä ja alistuneisuutta aiheuttava yliminä joutuu naurunalaiseksi ja sen valta vähenee.

Psykologisesti katsoen klassistisissa komedioissa nuoret edustavat vaistoja ja haluja, vanhemmat taas edustavat superegoa. Miellyttävä nauru syntyy siitä, että nuorten elämänvoimaiset vaistot voittavat vanhuuden ja uudistavat superegon, yliminän, kontrolloiman alueen. Vanhemmat edustavat moraalista sensoria, joka perustaa valtansa tapoihin, sokeaan tottelevaisuuteen, varallisuuteen ja vanhempien kunnioitukseen.

Molieren komedioissa Saituri, Ihmisvihaaja, Tartuffe ym. on perushahmona autoritaarinen, seniili isä, joka yrittää naittaa lapsensa rahasta. Peruskonflikti rakentuu siis sukupolvien välille, ja komedia esittää vitaalisuuden, nuoruuden ja terveyden voittoa vanhasta ja luutuneesta auktoriteetista. Siksi komedia päättyy klassisessa muodossaan aina avioliittoon, kun nuori pari saa toisensa. Lopussa juhlitaan sitä, kuinka nuori vitaalisuus uudistaa yhteisön, ja sosiaalisuudesta tulee jälleen autoritaarisen ja muodollisen sijaan miellyttävää. Sosiaalisen ilon kadottamisen sijaan nuori avioliitto ja onnellinen loppu on myös yhteisöllinen toiveen toteutuma.