Klassismin käsitteestä

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos torstai 21. toukokuuta 2015, 16.10


Klassismi merkitsi parhaiksi katsottujen esikuvien noudattamista, täysin uuden keksiminen korostui vasta luovuutta ihailevassa romantiikassa.  Kirjallisuudessa jokaiselle kuvauksen kohteelle uskottiin olevan yleisesti sopiva malli ja säännöt. Malleja tarjosivat klassikot, säännöt puolestaan määräsivät esitystapaa. Kuvatun henkilön puhetavan täytyi olla hänen sosiaalisen taustansa mukainen: ylhäisten tuli puhua ylevällä tyylillä, keskikastiin kuuluvien tuli puhua arkisesti ja alimpaan joukkoon kuuluvien tuli puhua koomisesti ja karkeasti. Toiminnan täytyi olla henkilön aseman mukaista. Klassistisen draaman täytyi noudattaa kolmen ykseyden periaatetta: yksi päivä, yksi tapahtumapaikka ja toiminnan tuli keskittyä yhteen juonilinjaan.

Boileau otti Aristotelen ja Horatiuksen runousopit klassismin ihanteiksi. Itse asiassa hän käytti näitä malleina pyrkiessään taiteen täydelliseen rationalisointiin, vain heitä jäljitellen voidaan luoda hyvää taidetta. Boileaun pyrkimys oli lähempänä Descartesin kuin Aristoteleen henkeä, sillä hänen mukaansa rationaalisuuden täytyy ohjata runoilijaa hänen valitessaan kuvauksensa kohdetta. Boileau painotti, että on parempi jäljitellä antiikin taidetta kuin luontoa (ihmisluonnetta) koska antiikin taide on jo tavoittanut kuhunkin kohteeseen parhaiten sopivat universaalit ja rationaalit muodot.

Klassinen:

A) Suuri, ensiluokkainen vastakohtana alaluokkainen. Classicus - kirjoittaa harvoille. Proletarius - kirjoittaa monille.

B) "Suurimmat maailmankirjallisuudessa" klassikoiden standardi, kanonisoitu kirjallisuuden parhaimmisto.

C) Kirjallisuus, joka käyttää antiikin aiheistoa tai muotoja tai teemoja.