Ranskan Akatemia

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.01


Tavallisesta keskustelupiiristä syntyi ranskan kielen ja kirjallisuuden puhtautta vaaliva instituutio. 1660-luvun jälkeen siitä oli muodostunut eräänlainen kulttuurista tuotantoa valvova laitos Ranskan Akatemia. Nykyään Akatemia vaikuttaa eri tavalla, mutta edelleen se on erittäin arvostettu instituutio.1700 -luvun lopulle asti Ranskan Akatemian ideologinen ja taiteellinen valta oli ylivertainen.

Akatemia syntyi vastaamaan kardinaali Richelieun pyrkimyksiä kaikkinaisen vallan, myös kulttuurisen vallan keskittämiseksi. Hän sai kuulla eräästä nuorten kirjailijoiden piiristä, jonka jäsenet olivat innokkaita ”puristeja” eli kielen puhtauden vaalijoita, jotka keskustelivat piirissä toistensa teksteistä. Aluksi he siis harrastivat kielentarkistusta vain omassa piirissään. Mutta kardinaali Richelieu kuuli tämän seuran pyrkimyksistä ja ehdotti heille Akatemian perustamista. Ryhmän oli pakko suostua tai luopua kokouksista.

Akatemia sai tehtäväkseen sanakirjan, kieliopin, retoriikan ja runousopin laatimisen. Vain  sanakirjan kokoaminen onnistui. Sanakirjasta lukija saattoi tarkistaa milloin uusi sana oli hyväksytty sivistyneeseen puhekieleen.

Ranskan Akatemia antoi lausuntoja myös taideteoksista siltä kannalta kuinka ne noudattavat estetiikan sääntöjä. Kuuluisin debatti on Corneillen le Cid (1637) näytelmän saama kritiikki (Querlle de Cid). Akatemian taholta osoitettiin, kuinka tämä näytelmä ei noudata draaman sääntöjä. Samanaikaisesti kuitenkin Corneillen näytelmä oli erittäin suosittu, eikä yleisö edes tiennyt millaisia nuo virheet draamassa olivat. Syntyneessä debatissa olivat näin vastakkain kaksi eri yhteiskuntaluokkaa ja kirjallisuuskäsitystä; suuri katsova yleisö eli porvaristo, joka alkoi käydä teattereissa, ja aristokraattinen maku, jonka mukaiseksi sääntöestetiikka oli kehittynyt.

”Kiistassa le Cidistä on vastakkain kansanomaisen yleisön edustajat, joita kiinnosti emotionaaliset efektit, sekä sääntöpoetiikan puolustajat, jotka halusivat alistaa teatterin tiettyjen normien mukaiseksi.” 

(Peter Bürger, Zun Funktionswandel der Literatur,1983 14)

Kaikesta huolimatta positiivisena seikkana Akatemian toiminnassa on huomion kiinnittäminen selkeään kieleen. Akatemian poliittinen pyrkimys oli kuitenkin taiteen ideologinen kontrolli. Alusta asti kaikki merkittävät kirjailijat eivät olleet sopivia Akatemiaan. Esimerkiksi Molière oli myös näyttelijä näin halveksitussa ammatissa toimivaa miestä ei voitu valita Akatemiaan.