Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Faabeli - La Fontaine

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos maanantai 28. syyskuuta 2009, 12.20


Faabelit ovat moraalisia eläintarinoita. Englanniksi fabel tarkoittaa kaikkia opettavaisia tarinoita eikä vain eläintarinoita. Myöhemmin on ihmetelty, miksi moraalia opetettiin juuri eläinten avulla. Eläimethän ovat kaiken moraalin tuolla puolen. la_fontaineLa Fontainen (1621 – 1695) faabeleissa vastaus on tuon klassistisen hengen mukainen; myös ihmiset ovat eläinten tapaan luontonsa puolesta moraalittomia.

La Fontainen faabeleiden yhteiskunta on eläinten hovi, sen kautta hovielämä esitetään satiirisessa valossa. Eläintarinoiden yhteiskunta on sosiaalisesti konservatiivinen, perinteinen yhteiskunta ja sen sosiaalinen järjestys kuvataan luonnolliseksi ja ikuiseksi. La Fontainen faabeleiden satiiri ei loukannut tuon ajan hovia, koska faabeleiden ei katsottu kritisoivan vallassa olevaa aatelistoa vaan ihmisluontoa yleensä.

Faabelien traditioon kuuluu esittää totuuksia sorrettujen ja väheksyttyjen äänellä. La Fontaine sovitti tämän pyrkimyksen hovin suosimaan moralismiin. Koska moralismin periaatteisiin kuului illuusioton suhtautuminen ihmiseen, se hyväksyi pessimistisesti ikuisena esitetyn totuuden, jonka mukaan voimakkaammat käyttävät heikompia hyväkseen. Tätä luonnon lakia ei voi muuttaa. Kun susi ja karitsa ovat juomassa samalla purolla, niin ylävirralla juova susi väittää karitsan sotkevan hänen vetensä ja syö karitsan.

Ken voimakkaampi on, hän oikeass’ on aina;

Jos tuota epäilet, tää juttu mielees paina.

    Karitsa pieni janoissaan

    Joi kerran puron kirkkaan vettä;

Mut siihen ilmestyi myös susi juoksullaan

    Ja etsi nälän lievikettä.

    Näin julmistunut hukka huus:

”Sekoittaa tohditko sa juomaveden multa?”

 …

La Fontaine siis esittää ihmisluonnon universaalisti pysyväksi. Siinä vahvempi sanelee aina oikeuden heikommalle, eikä tällainen tule koskaan muuttumaan.

Klassististen ihanteiden mukaan La Fontaine käytti antiikkia esikuvanaan; Aisopoksen faabeleista hän kirjoitti useita versioita. Toisaalta hän  käytti myös kansanomaista aineistoa faabeleittensa pohjana -  hieman samaan tapaan kuin Moliére käytti kansanomaista teatteria.

La Fontaine kokosi tästä aineistosta uudestaan klassististen vaatimusten mukaiset tarinat. On sanottu, että La Fontaine noudatti klassismia vain aiheen käsittelytavan kannalta, faabeleiden sisältö on usein ristiriidassa klassismin kanssa.

La Fontainella oli klassistinen taito keskittää, luoda selkeitä ja tiiviitä ilmaisuja sekä tehokkaita dramaattisia asetelmia eläinten välille. Faabeli on muodoltaan hyvin keskittynyt, lyhyt, ja tältä kannalta klassistinen pyrkimys tarkkaan ja selkeään ilmaisuun sopii faabeliin.

Faabeleihin kuuluva opetus, joka vetoaa heikomman eläimen puolesta on kuitenkin ristiriidassa klassismin kanssa. Opettavaisuus on tyylitöntä klassistisen tyylin mukaan, se pyrki puhtaaseen estetismiin. On sanottu että La Fontaine ei käytä estetiikkaa faabeleiden  moraalin tukena, vaan päinvastoin: moraalin tehtäväksi tulee tukea klassistista tyyliä.

Silti La Fontainen pyrkimykset eivät ole pelkästään klassistisia. Tämä näkyy siinä kuinka hän liittää yhteen pilailevan tarinan ja ylevän tyylin. Hän saattoi käyttää ylevää tyyliä ironisesti, pilailevassa mielessä. Kun klassistisen estetiikan arvoasteikossa ylevä tragedia oli paras kirjallisuuden muoto, niin faabeli oli siihen verrattuna vähäarvoinen, La Fontainen tyylistä voi kuitenkin löytää myös kriittisen asenteen klassismiin nähden.