Perraultin Sadut

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.02


Käsitys lapsuudesta alkoi muodostua moderniksi vähitellen, klassismin kaudella lapset puettiin vielä kuin pienet aikuiset. Muutenkin käsitys lapsuudesta kehitysvaiheena ei ollut vielä syntynyt, vaan lapset ymmärrettiin pieninä aikuisina myös moraalin kannalta.

Satu punahilkasta kertoo tästä lapsuuskäsityksen muuttumisesta. Sitä voi pitää esimerkkinä siitä, kuinka tarina muuttuu sen myötä kun lapsuus käsitetään toisin. Sadut tuntuvat toisaalta sisältävän aivan ajatonta aineistoa ja toisaalta historiallisesti muuttuvaa aineistoa.

Ensimmäinen kirjoitettu Punahilkka on julkaistu 1674. Ensimmäisenä satukirjailijana pidetty Charles Perraultin Hanhiemon tarinoita.

Perrault varusti satunsa runomuotoisilla opetuksilla. Sadut olivat peräisin suullisesta kansanperinteestä. Punahilkan lisäksi Hanhiemon tarinoissa oli mm. Saapasjalkakissa, Tuhkimo, Prinsessa Ruusunen ja Peukaloinen.

Ennen Perraultia Punahilkalla on takanaan pitkä suullinen traditio. Suden kuvauksen vastine löytyy mm. myytissä Kronoksesta, joka söi lapsensa, mutta nämä pelastuivat ja tilalle laitettiin kivi. 1000 -luvulta tiedetään kertomus, jossa susien joukosta löydetään tyttö, tämä on tarrautunut punaiseen vaatteeseen ainoana turvanaan.

Klassismin ajan Ranskassa kirjoja lukeva yläluokka alkoi pitää satuja vain lapsille ja rahvaalle sopivina kertomuksina. Edellisellä vuosisadalla jopa yläluokan salongeissa luettiin satuja ääneen, eikä kukaan kiistänyt nauttivansa niiden kuulemisesta. Mutta Perraultin aikaan niitä jo

pidettiin liian naiiveina ja yksinkertaisina sivistyneille ihmisille. Niitä ei kerrottu lapsille siksi, että ne olisivat kehittäviä vaan siksi, että lapset ovat vielä sivistymättömiä.

Satuja siis luettiin lapsille, mutta sillä tavalla, että se kiinnosti ja huvitti myös aikuisia.

Esimerkiksi Perrau ltin Punahilkan seksistisissä painotuksissa huomaa, että satu on tarkoitettu paitsi varoittamaan lapsia, samalla myös huvittamaan aikuisia.

Satuja ei arvostettu, siksi Perraultin sadut oli merkitty hänen poikansa kirjoittamaksi. Hän teki parhaansa, että häntä itseään ei pidettäisi tekstien kirjoittajana. Saduissa on käytetty hieman myös lastenkielisiä ilmaisuja, joita ei hyväksytty ranskan kirjakieleen. Tämä kuvaa sadun väheksyttyä asemaa yläluokan piirissä.

Perrault kertoo ensiksi, kuinka isoäiti on tehnyt tytölle pienen punaisen hilkan. Äiti lähettää tytön viemään mummolle kakkua ja viiniä. Tyttö joutuu kulkemaan metsän läpi, jossa hän kohtaa suden. Susi ei uskalla vielä syödä tyttöä, koska puunhakkaaja on lähellä työssään. Niinpä se kysyy minne

tyttö on menossa. Sitten susi loikkii mökille tytön jäädessä viivyttelemään ja leikkimään.

Susi esiintyy punahilkkana ja pääsee mummon mökkiin. Susi syö mummon, mutta ei pukeudu tämän vaatteisiin kuten myöhemmässä versiossa, vaan paneutuu vuoteeseen odottamaan.

 Kun Punahilkka sitten tulee, susi pyytää tätä viereensä sänkyyn. Punahilkka riisuutuu ja huudahtaa, kuinka oudolta mummo näyttää alastomana. "Miksi sinulla on noin suuret kädet?" kysyy Punahilkka.

"Jotta voisin paremmin syleillä sinua" vastaa susi. Tyttö ei tee vastarintaa, hän on joko tyhmä tai haluaa tulla näin vietellyksi. Lopuksi susi syö Punahilkan.

Perraultin Punahilkan painopiste on siis suden eikä lapsen kuvaamisessa. Tarina on täynnä sellaista satiiria ja ironiaa, jota lapsi ei ymmärrä. Huipennukseksi tarina päättyy pelottavasti, kun susi syö Punahilkan.

Lopussa seuraa moraalinen opetus: Kilttien tyttöjen ei pidä kuunnella kaikenlaisten setien puheita. Jos he tekevät niin, ei ole ihme, että heidät hukka perii. Susia on monenlaisia, ja kiltin näköiset sudet ovat kaikkein vaarallisimpia - erityisesti ne, jotka seuraavat nuoria tyttöjä kaduilla, joskus jopa kotiin asti.

Teksti ei jätä arvelun sijaa sitä, mitä susi edustaa. Susi on herrasmies, joka käyttää hyväkseen viattomia maalaistyttöjä. Tyttö kuvataan erotisoiden ja punaista väriä korostetaan myös tässä mielessä. Mökissä mummona esiintyvä susi kutsuu suorasukaisesti tyttöä makaamaan kanssaan.

Tyttö riisuutuu ja ihmettelee kovin vuoteeseen tullessaan, miltä isoäiti näyttääkään alastomana.

Tekstinhän piti huvittaa aikuista lukijaa. Siksi myös kertomuksen ironian tavoitteena on ottaa etäisyyttä aikuisesta lapsikuulijaan.

Perraultin Punahilkka oli kuitenkin lukemista lapsille, mutta  siihen on sisällytetty ironia ja seksismi aikuista viehättämään. Ei ajateltu, että nämä aikuisten asiat ja onneton loppu mitenkään vaikuttaisivat lapseen.