Halun Retorikkaa

Donnen retoriikka, ristiriitaisia tunteita ilmaisevissa runoissa, korostaa sitä kuinka tunne on riippuvainen kielen mahdollisuuksista. Tunne ei siis ole luonnollinen ja spontaani, vaan osaltaan keinotekoinen a kielellisten ilmaisujen aiheuttama. Yleisin Donnen retorinen keino on toisto, sillä hän ilmaisee sekä tunteen kasvamista että latistumista. Kohoava tunne päättyy kliimaksiin, ja latistuva tunne antikliimaksiin.

"I can love her, and her, and you and you

I can love any, so she be not true"

Tämän virkkeen lähes muuttelematon toisto ilmaisee pakkomiellettä, joka toisessa säkeessä paljastuu antikliimaksiksi. Samalla tavalla Donne käyttää luetteloita sekä huipentuman että latistuksen keinona.

"Love, let my body reign, and let

me travel, sojourn, snatch, plot, have, forget."

Tässä luettelo päättyy antikliimaksiin unohdukseen viittaavan sanan myötä. Päinvastaiseen lopetukseen päättyy  „On his mistress” –elegiassa luettelo joka kertoo rakastajan käsien liikkeistä rakastettunsa vartalolla, löytänen uusia ulottuvuuksia ja lopulta uuden maanosan:

"Licence my roaving hands, and let them go,

before, behind  between, abowe, below.

Oh Amerika!"

Metafyysiseen henkeen ruumiin ja sielun vastakohta kehitetään äärimmilleen, ja paradoksaalisesti sovitetaan sitä kautta. Donne käsittelee usein muodonmuutosta ruumiista sieluksi. Rakastavaisten ruumiillisuus ilmaistaan esimerkiksi epäkehityksenä, jossa toinen kuluttaa toistaan, niin että seksuaalisuuden vähentyessä sielu vahvistuu:

We owe them thanks, because they thus

      Did us, to us, at first convey,

  Yelded  their forces, sense, to us.

     Nor are dross to us, but allay.

            The Extasie (...)

Rakkauden ja yhteisyyden kokemuksen voimaa painottaa tässä „us“ soinnutus, jota on tavallisen loppusoinnun lisäksi myös sisäsoinnutuksena.  Mutta tämän yhteyden hintana on heikentyminen, ja on  vastakkainen yhteisyyden kokemukselle. Jokaista heikentymiseen viittaavaa ilmaisua edeltää alleviivaavasti juuri „us“. Vaikka näin yhteisyys ilmaistaan myönteisesti prosessina josta „saa kiittää“ ruumista, sen merkitys on kuitenkin päinvastainen kuten runon melankolisesta sävystä ilmenee. Rakastavaisten ruumiin eivät lopulta ole kuitenkaan pelkkää kuonaa (doss) vaan seosta (allay)  joka karkaisee ja puhtaan metallin. Tällä viitataan rakastavaisten sieluun.