The Sun Rising – Aurinko Sinä Kuriton

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58

Metafyysinen asetelma on seuraavankin leikkisän alban aiheena. Alba eli aamuruno kertoo yleensä hetkestä kun rakastavaisten täytyy nousta vuoteesta ja hyvästellä toisensa auringon noustessa. Intiimi tilanne ja kosminen mittasuhde on Donnen aamurunon taustalla: hän esittää runossaan intiimin läheisyyden aamuauringon vaatimuksia voimakkaampana.

Aurinko, sinä kuriton,

Mitä urkkimaan

Raoista vanha hupsu, tulitkaan?

Rakastaville aika yhtä on!

 Pedantti kurja, torumaan

 Menehän laiskaa koululaista,

       Herätä jahtirengit kuninkaan,

       Hoputa heinään maamies-muurahaista!

Ei vuodenaikaa, säätä rakkaus tiedä,

Saa aika lumppunsa, kuut, päivät viedä.

 Kovinpa näytät mahtavalta!

 Vaan miksi noin?

Jos käden nostan, valon peittää voin,

Pois armaasta vain kääntyä en malta.

 Jos siedät nähdä, katsohan,

 Ja huomenna tuo tieto siitä,

        Jätitkö taakse aarteet Intian

        Vai etkö näe vieressäni niitä.

Kuninkaat missä ovat eiliset?

Vuoteessa edessäsi, huomannet.

 Minä olen prinssi jokainen:

 Hän joka maa;

Muut prinssit näyttelevät vain: alkemiaa

Maailman rikkaus on, eleitä on kunnia sen.

 Aurinko, saatpa onnestamme puolet,

 Kun pienentyy maan piiri näin:

         Sinullahan on lämmityksen huolet

         Ja ikä vaivaa – paista siis vain meihin päin!

Silloinpa peität kaiken säteinesi;

Kehäsi ovat seinät, vuode keskuksesi.

  (suom. Aale Tynni)


The sun rising

 Busy old fool, unruly Sun,

 Why dost thou thus,

Through windows, and through curtains, call on us?

Must to thy motions lovers‘ seasons run?

 Saucy pedantic wretch, go childe

 Late school-boys and sour prenticles,

         Go tell court-huntsman that the king will ride

         Call country ants to harvest offices;

Love, all alike, no season knows nor clime,

Nor hours, days, months, which are the rags of time.

 Thy beams so reverend, and strong

 Why shouldst thou think?

I could eclipse and cloud them with a wink,

But that I would not lose her sight so long.

 If her eyes have not blinded thine,

 Look, and to-morrow late tell me,

         Whether both th‘ Indians of spice and mine

          Be where thou left‘st them, or lie here with me.

Ask for those kings whom thou saw‘st yesterday,

And thou shalt hear,“All here in one bed lay.“

 She‘s all states, and all princes I;

 Nothing else is;

Princes do but play us; comparedto this,

All honour‘s mimic, all wealth alchemy.

 Thou, Sun, art half as happy as we,

 In that the world‘s contracted thus;

          Thine age asks ease, and since thy duties be

          To warm the world, that‘s done in warming us.

Shine here to us, and thou art everywhere;

This bed thy centre is, these walls thy sphere.

"The Sun rising" edustaa nimensä mukaisesti Donnen iloista, ylpeää ja omnipotenttia nuoruuden runoutta. Nuoruuden voimassa aurinkoa puhutellaan touhuilevaksi vanhaksi hölmöksi. Kaikkivoipaisuuden tunne täytyy näyttää ennen kaikkea symboliselle isälle, auringolle, jolle annetaan seniilin isäukon piirteet.

Rakastavaiset eivät suostu mukautumaan sen aikamääriin (seasons) ja nousemaan ylös sen noustesa. Aurinkoa kehotetaan herättelemään laiskoja koulupoikia ja happamia kisällejä, kuninkaan mesästäjiä ja maamiehiä. Mutta rakkaus ei tunnusta mitään siitä mikä määrää työteliäitä ihmisiä, ei säätä, ei kelloa, ei kalenteria. Donne käyttää konseptimaista metaforaa nimetessään tunnit, päivät ja kuukaudet vain "lumpuiksi" tarkemmin sanottuna "ajan riekaleiksi".

Vaikka aurinko pitää säteitään mahtavina, minä voi oman voimakkuutensa tuntien peittää valon kädellään. Donne kääntää totutun ajatuksen nurin sanoessaan että „rakastetun silmät voivat häikäistä auringon silmät“. Sitten aurinkoa kehotetaan vilkaisemaan niitä sekä kiertämään maapallon; ja vertaamaan löysikö matkaltaan mitään arvokkaampaa, Intian mausteita tai kaivosten aarteita. Ei, sekä aarteet että mausteet makaavat nuorukaisen vieressä vuoteella.

Donne jatkaa vielä tätä liioittelua (hyperbolaa) viittaamalla Britannian monarkismiin ja maailmanvaltaan. Hän sanoo että kuninkaidenkin on myönnettävä että aarteet sijaitsevat vain yhdessä paikassa.

Rakastettu on kaikki valtiot: sana "state" on monimerkityksinen, se viittaa paitsi valtioon myös ihmisen tilaan. Rakastettu on kaikki tuo, ja lyyrinen minä on kaikkien näiden alueiden prinssi.

Lopussa runo toistaa vielä alun asetelman; voiman tunne syntyy siitä että nuorukainen saa esitellä ja ylistää rakastettuaan. Lopuksi hän koomisesti patistelee aurinkoukkoa töihin. Tämän velvollisuutena lämmityspuuhat, kuten halveksituilla hiiltä uuniin lapioivilla ukolla. Rakastettujen sänky kuvataan lopuksi maailmankaikkeuden keskuksena.