Kadotettu Paratiisi - Viimeinen Eepos

Paradise Lost on Euroopan kirjallisuuden viimeinen suuri eeppinen runoelma. Aikana jolloin romaanimuoto oli jo tullut perinteisen eepoksen tilalle John Miltonille eepos oli luonteva valinta ylevän aiheen käsittelyyn. Vaikka hän olikin kirjoittanut runsaasti proosamuotoisia pamfletteja, niin Jumalasta, Saatanasta, sekä Aatamista ja Eevasta saattoi kirjoittaa vain ylevän runomittaan punotun eepoksen.

Julkisista tehtävistään syrjään vetäytynyt vanheneva ja silti voimantuntoa uhkuva John Milton oli tullut sokeaksi ja hän saneli Paradise Lost teosta tyttärelleen seitsemän vuotta. Hän tiesi laativansa pääteostaan ja ratkaisevaa kommenttiaan tästä maailmasta.

Eepos on muodoltaan täysin klassinen ja antiikin esikuvaa noudattava. Kieleltään se pyrkii yksinkertaiseen ja raamatulliseen sanontaan. Teos on hengeltään puritaaninen ja siksi varsin kaukana aikaansa hallitsevasta barokkityylistä.

Teoksen aiheena on uskonnollinen kamppailu, joka reformaation jälkeen oli tullut monen englantilaisen elämänkysymykseksi. Syntiinlankeemus –myytin avulla teos käsittelee monia kysymyksiä kuten poliittista kapinaa, avioliittoa, sekä nerouden ja luovuuden kokemusta.

Syntiinlankeemuksen myytti on teoksessa hahmotettu tapahtumana joka toistuu ja tapahtuu ihmisessä jatkuvasti, kaikilla elämän tasoilla. Tämä ihmisten jatkuvasti toistama kohtalo heijastaa taivaallista lankeemusta. Teos kertoo kuinka paha syntyy, toistuu ihmisessä yhä uudestaan. Mutta luonnollisestikin se kertoo myös Aatamin ja Eevan kautta lohduttavan tarinan siitä kuinka paha on voitettavissa.