Saatana, Kapina Ja Luovuus

Miltonin Paradise Lost –eepoksessa Jumalan lahjakkain apulainen, Lucifer-niminen enkeli kokee joutuneensa väheksytyksi ja nousee kapinaan Jumalaa vastaan. Hän hylkää taivaan ja  pakenee kaaokseen, samalla hän kasvaa Saatanaksi ja hänen kyvykkyytensä yltää kosmisiin mittoihin.

Eräs parhaista enkeleistä nousee siis kapinaan Jumalaa vastaan, hän luo eräänlaisen varjohallituksen, Helvetin, josta käsin hän pyrki valloittamaan taivaan.

Asetelma on rinnastettavissa tuon ajan kiistaan siitä, kenellä on oikeus vastustaa kuningasta. Yksityinen kansalainen ei voi tehdä sitä, vain prinssit ja syntyperältään ylhäiset voivat nousta kapinaan. Siksi oli johdonmukaista että Saatana oli ensin eräs Jumalan parhaista enkeleistä.

John Milton oli nuorena kuningasmielinen, mutta kääntyi sitten puritaanien puolelle kuninkaanvaltaa vastaan. On nähty, että Saatana teki taivaan valtakunnassa samanlaisen kapinan absoluuttista herraa vastaan. Ne poliittisen vallankumouksen juonet, jota Helvetissä suunniteltiin ammentavat Miltonin omista poliittisista kokemuksista. Poliittiselta kannalta Paradise Lost käsitteleekin kapinaa. Mutta kapinaa ei esitetä vain syntiinlankeemuksen muotona, vaan sen lisäksi kapinallisuuteen liittyy lupaus joskus koittavasta uudesta paratiisista.

Milton oli ennen kaikkea kristitty runoilija. Mutta siitä huolimatta, tai juuri siksi, Kadotetun Paratiisin Saatana on teoksen kiinnostavin hahmo. Ihmisen suurimmat mahdollisuudet ja niihin liittyvät riskit on liitetty Saatanan hahmoon. Kiistassaan Jumalaa vastaan Saatana käyttää Lutherin ja Calvinin argumentteja, rinnastaen näin suurimpiin mahdollisuuksiin liittyvän riskin.

On sanottu, että Miltonin Saatanaan nähden länsimaisen kirjallisuuden paholaiset ja saatanat, antikristukset ovat taantuneita heijastuksia tästä suuresta Miltonin luomasta hahmosta. Saatanan kapina Jumalaa vastaan on neron ja lahjakkaan henkilön kapinaa auktoriteettia vastaan. Nerokas Saatana huomaa, että kosmisen taistelun sijaan hänellä on paremmat mahdollisuudet voittaa Jumala uudella alueella - paratiisin ihmisen kautta.

Usein Saatana rinnastetaan nimenomaan runoilijaan, on sanottu että Milton oli paholaisen puolella tietämättä sitä itse.

Luovuutta käsitellään kosmisten voimien taisteluna. Nerouden ja inspiraation kokemukset on eepoksessa kuvattu Saatanan ja Jumalan välisen taistelun hetkiksi; kun sisäinen kirkkaus voittaa ulkoisen pimeyden inspiraation kokemuksessa hän tavoittaa samalla kadotetun yhteyden Jumalaan. Saatanan tavoin  myös runoilija on langennut kapinallinen, joka asuu varsinaisesti pimeydessä ja tavoittaa vain joskus taivaallisen valon.

Runoilijan ja Saatanan rinnastamisen on sanottu ilmaisevan myös sitä riskiä, minkä Milton itse koki ottaneensa ryhtyessään tulkitsemaan eepoksessaan Jumalan sanaa. Keskustelu Raamatun ”sanasta” oli erityisen tarkkaa ja auktorisoitua puritaanisessa Englannissa. Toisaalta Milton piti itseään jo auktoriteettina tällä alueella, toisaalta on hyvin uhkarohkeaa luoda fiktiota eräästä oman aikaansa keskeisestä myytistä.