Todellisuudesta

Don Quiote on ensimmäinen romaani, jonka maailma on realistinen, mutta tapahtumat kuvitteellisia. Romaanin alusta lukijalle annetaan ohje että hänen pitää lukea tarinaa ikään kuin se tapahtuisi hänelle tutussa Espanjassa. Hänen tulee siis sijoittaa romaani todellisuuteen, mutta samalla hänen tulee nähdä että tapahtumat eivät ole totta.

Tuona aikana lukija arvioi kirjaa sen mukaan viittasiko se totuuteen: teoksen tuli aina perustua joko historialliseen, teologiseen tms. totuuteen. Kun kirjaa pidettiin huonona sanottiin, että kaikki siinä on valetta. Siksi ritariromaanien kirjoittajat väittivät usein tarinan perustuvan historiankirjoituksen toteamiin tositapahtumiin. Cervantes parodioi tätä ja rakentaa todenperäisyyden teokseen uudella tapaa. Ja tavoitteena on periaate, jonka mukaan lukijan tulee ajatella tuntemaansa todellisuutta samalla kun lukee romaania.

Nykyaikaisessa romaanissa tämä on selvää, mutta yleiseksi tällainen käsitys romaanista tuli vasta yli sata vuotta Cervantesin jälkeen.

Tämä siis oli Cervantesin ratkaisu vaatimukseen, että kirjallisuuden täytyi olla totta. Romaani oli tässä mielessä totta, koska se sijoittui lukijan tuntemien tosiasioiden maailmaan.

_{Gustave Doré: Don Quiote ja apurinsa
Sancho Pancha}

(Liisa Saariluoma, Muuttuva romaani, Karisto 1989)

HIDALGON YLPEYS

Don Quiote oli ”köyhä hidalgo” eli ylpeä aatelismies jolla ei ollut enää muuta omaisuutta kuin linnansa. Tämä hahmo oli yleinen tyyppi 1500 -luvun Espanjassa. Tältä kannalta Don Quiote käsittelee 1500 -luvun lopun espanjalaista identiteettiä.

Kunninantunnon ja köyhyyden välillä oli ristiriita josta ylpeät hidalgot kärsivät.

Hahmona hidalgo oli kansallisen identiteetin kiteytymä; siihen kuului miehen ylikorostunut kunniantunto, hyvin edustava pukeutuminen vaikka varoja ei enää ollutkaan.

Cervantes tuo kuitenkin tämän taipumattoman hidalgon rinnalle kansanomaisen Sancho Panzan, koomisen ja hyväntuulisen hahmon. Hän avaa teoksen groteskin maailman, ja kolhitun ylpeyden rinnalle tulee parantava nauru.