Transsi Ja Inspiraatio

Kerrotaan, että Johannes hakeutui jopa hautaholveihin mietiskelemään. Siellä hän istui tuntikausia, hautapaasia katsellen. Hänelle runous oli rukoilemista, tapa keskittyä ja lähestyä tyhjyyttä. Runous oli meditointia, jossa pyrittiin ’tyhjentämään sielu’. Kaikki maailmaan liittyvä suljettiin vähitellen pois ajatuksista, niin että vähitellen kaikista mieleen tulevista seikoista luovutaan.

Koska Pyhän Johanneksen runous oli vapautumista tahdosta, hän saattoi väittää, että hän ei itse kirjoittanut runojaan, vaan ne annettiin hänelle. Minuutta tärkeämmäksi nousivat otolliset paikat, joissa runot annetaan. Hautojen lisäksi otollisia paikkoja olivat myös vankilat ja kappelit.

Askeesin ja niukkuuden periaate toteutuu Johanneksella myös runokielen alueella. Kuvasto on yksinkertaista ja adjektiivit puuttuvat lähes tyystin:

”Adjektiivi oli yleisin tapa luoda kirjallisuutta – yleisin tapa antaa kohteelle tietty tyyli, tapa luoda ilmaisu joka on erilainen ja voittaa kliseen. Mutta Ristin Pyhä Johannes pidättää adjektiivit vain poikkeuksellisiin kohtiin.”

(Walsh, The Poem Within The Trance, 281)

Transsissa syntyneiden runojen poetiikka perustuu sanan mukaisesti ”inspiraatiolle”. In – spirare merkitsee sisään hengittämistä. Tunnetusti meditoinnin perustana pidetään yleisesti juuri oikeaa hengitystä. Johanneksen mukaan inspiraatio on Jumalan hengitykseen yhtymistä, hänen henkensä hengittämistä. Lyriikan kannalta tässä hengittämisessä on kyse rytmistä, jossa runo voi virrata esille mahdollisimman puhtaasti oman rytminsä mukaisena.

”Sellaisen keskittymisen hetki, jolloin runo ilmenee omassa muodossaan, inspiraatiossa … niin että tämä prosessi on luonnollista ja puhdasta lyyristä virtaa runoilijassa ja kaikki on selkeää ja avointa.”

(Walsh, s. 277)