Pikareskiromaani
Veijariromaani eli pikareskiromaani on Espanjasta lähtöisin oleva romaanin
laji. Se syntyi vaihtoehdoksi ritariromaanien haaveellisesti vaeltelevalle sankarille
– pikaron maailmassa sankarilliset eleet eivät auta. Pikareskiromaani tuo esille
minä –kertojan, tuolloin vähän käytetyn muodon. Pikaro kertoo omasta kiertelevästä
elämästään ja tekee samalla varsin groteskin katsauksen aikansa yhteiskuntaan
ja ihmisiin. Vastakkain asettuvat pikaron levoton elämä ja paikallaan pysyvien
porvarillinen rauha.
Pikareskiromaanin näkökulma on satiirinen, palveluspojan tai palkollisen näkökulmasta käsin kuvataan erilaisia isäntiä ja heidän maailmaansa. Pikareskiromaani koostuu episodeista, mutta painopiste ei ole seikkailuissa tai juonen käänteissä, vaan nimenomaan henkilöhahmoissa. Näiden pikaron tapaamien henkilöiden kautta muodostuu kuva yhteiskunnasta.
Ensimmäinen pikareskiromaani on Lazarillo de Tormes (1554) jonka tekijä on tuntematon. Lazarillon vaiheet ovat myöhemmin lajille tyypillisiä. Seikkailut alkavat siitä, että sankari jää orvoksi ja joutuu lähtemään maailmalle. Lazarillon isä oli mylläri, joka oli ottanut myllytullia holtittomasti ja kiinnijäätyään hänet mestattiin.
Lazarillo kierteli erilaisten isäntien palveluksessa ja näki aikansa espanjalaisen maailman alhaalta päin. Ensin pikku Lazarillo joutui sokean kerjäläisen opastajaksi, hän joutuu moniin vaikeuksiin, joiden kautta hän oppii nokkelasti hankkimaan ruokansa.
Kun Lazarillo on erään rutiköyhän mutta ylpeän aatelismiehen palveluksessa, hänen taidoistaan on hyötyä myös isännälle: hän kerjää ruuan myös tälle.
Lazarillo selviää hengissä huijauksistaan, ja kuten pikareskiromaaniin kuuluu hän onnistuu lopulta hankkimaan kunniallisen miehen maineen.
Lazarillo de Tormesin jälkeen pikareskiromaaneja kirjoitettiin runsaasti. Cervantesin Don Quiotessa on pikareskiromaaneista omaksuttuja piirteitä.