Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Renessanssin Humanismista

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58


Renessanssi on tullut merkitsemään uuden ajan alkua, siinä on nähty ensimmäisiä merkkejä modernista yksilöllisyydestä.

Humanismi alkoi 1300-luvun Italiassa, varsinaisesti 1400 -luvulta lähtien se levisi kaikkialle Eurooppaan. Tuo prosessi on uudenlaisen tiedon syntymistä, kuten uusi tiede osoitti. Aikanaan paljon vaikuttavampana, kuin luonnontieteen löydöt, koettiin nimenomaan humanismin nousu. Vähitellen kautta koko Euroopan yhteiskunnallinen eliitti halusi humanistista sivistystä. He halusivat perehtyä esimerkiksi antiikin taiteeseen ja muinaisten roomalaisten kirjallisuuteen. Näin syntyi klassisen sivistyksen malli ja humanistinen koulu, gymnasium.

Renessanssi kurkotti keskiajan ohi antiikkiin. Se halusi kumota keskiajan antiikin avulla, siksi paradoksi, jonka mukaan käänne menneisyyteen merkitsi uuden ajan alkua. Humanistien kiinnostus antiikkiin toi mukanaan syvällisiä muutoksia, jotka merkitsivät keskiajasta vapautuneen aikakauden alkua.

Nimenomaan keskiaikaista skolastiikkaa vastaan hyökkääminen teki humanismista ajankohtaisen. Nyt antiikista löydettiin filosofia, joka ajatteli ihmisenä olemista aivan eri tavalla kuin skolastiikka, käytännöllisesti eikä vain käsitteellisesti. Siksi Petrarca sanoi rakastavansa antiikin filosofiaa – se on todellista ”eikä koske vain sanoja vaan myös asioita.”

Filosofian tulisi koskea tosiasioita, ja Petrarcan mukaan paras opastaja tosiasioihin on experientia, kokemus. Tämä kokemus oli skolastiikassa toisarvoista. Kyse ei ole samasta asiasta, mitä nykyään ymmärrämme empiriaksi eli havaintojen kautta saaduksi tiedoksi. Experientia viittaa omakohtaiseen realiteettien kokeilun, joka antaa kokeilijalleen viisautta. Petrarcan mukaan ihmisen elämä on eksperimentti. Ihminen asettaa omia realiteettejaan koskevia kysymyksiä ja pyrkii saamaan niihin vastauksia. Humanisti kysyy ja ihmettelee kaikkea.

Humanisti muistuttaa enemmän ahkeraa porvaria kuin mietiskelevää munkkia. Hän toimii realiteettien keskellä toisin kuin skolastinen munkki, joka spekuloi kammiossaan. Humanisti ajattelee vähemmän käsitteitä ja enemmän tosiasioita; humanisti ei välitä spekulaatiosta vaan hän suosii toimintaa.

Studia humanitas, humanistinen opiskelu jakautui grammatiikkaan, retoriikkaan, poetiikkaan, historiaan ja etiikkaan. Filosofia painottui etiikkaan, koska haluttiin tietää enemmän kreikkalaisten hyvästä elämästä. Historiaa arvostettiin inhimillisen kokemuksen traditiona, sitä sanottiin elämän opettajattareksi. Mutta humanisteja ei kiinnostanut kaikki historia, vain muinaisuus (antiquitas) –  keskiaikaiset göötit, hunnit ja vandaalit jäivät historian ulkopuolelle.

Vaikka humanismi suosi miellyttävää elämää, se ei ollut ateistinen liike. Silti myös uskonnossa tapahtui sisäinen mullistus, myös se oli alkanut muuttua aiempaa yksilöllisemmäksi. Henkisen vapauden ja kristillisen totuuden välinen jännite alkoi korostua jo Petrarcan uskonnollisissa mietteissä. Humanismin ja kristinuskon suhde oli vahva perusjännite  kautta koko Euroopan, ja se ratkesi uskonpuhdistuksissa, reformaatioissa.

Firenzeläisestä humanismista on nähty suora vaikutushistoria reformaatioon. Uskonpuhdistusten edistäjät olivat järjestään  humanisteja, varsinkin Erasmus ja osin myös Lutter.  Jopa katoliseen reformaatioon keskeisesti vaikuttaneet jesuiitat edistivät humanismia jesuiittakouluissaan.