Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Boccaccion keveys

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos maanantai 28. syyskuuta 2009, 12.18


boccaccioGiovanni Boccacciolla keveys saattoi olla verenperintö. Hän on firenzeläisen kauppiaan, ja tämän pariisilaisen rakastajattaren lemmen hedelmä. Sittemmin Boccaccio tunnettiin hilpeänä ja kevytmielisenä  nuorukaisena, joka liikkui Napolin ja Pariisin ym. hovipiireissä.

Boccaccio yhdisti kansanomaista hilpeyttä korkeakulttuuriin liittyvään hienostuneisuuteen. Tämä matalan ja korkean rinnastuminen merkitsi aivan uudenlaista proosatyyliä.

Ensimmäistä kertaa antiikin jälkeen Boccaccio yltää nyt sellaiseen tyyliin, jossa nykyhetken elämä on sellaisenaan miellyttävää. Hänen kerrontansa ei pyrkinyt moraaliseen opettamiseen, ei myöskään pelkkään kansanomaiseen nauruun. Decamerone –teoksessaan hän pyrkii nautinnolliseen kerrontaan muunnellessaan kansanomaisia tarinoita novelleiksi. Nautittavan kerronnallisen tilanteen luomiseksi hän loi kehyskertomuksen: seurue viettää aikaansa majatalossa, Firenzessä vallitsevaa ruttoa paossa, ei ole muuta tekemistä kuin kertoa tarinoita.

Boccaccion kirjallinen taide perustui proosan retoriseen käyttöön, se merkitsi tyylin kehitystä. Koko tämä kehity perustuu italian kieleen, taustallaan Danten aloittama volgare –kieli, jota Boccaccio kehittää kevyempään suuntaan.

Boccaccion kerronta perustuu sensuellin kielen retoriikkaan, spontaaniin, hienostuneeseen ja leikkisään asenteeseen elämän suhteen. Sosiaalinen vuorovaikutus kuvataan miellyttävänä ja antoisana. Kielellisen joustavuuden taustalla on uudenlainen asenne säätyeroihin, Boccaccio edustaa kaupunkikulttuuria joka varsin keveästi liikkuu varakkaan porvariston maailmasta hoveihin. Maailma on Boccaccion kuvaaman täynnä antoisaa nykyisyyttä ja todellisuudentajua. Boccaccion vapautunut kieli leikkii ylhäisen ja alhaisen kielellä, liikkuu luokkarajoituksista piittaamatta.

Boccaccion kerronta ei tavoittele enää allegorisia eikä moraalisia tasoja kuten keskiaikana oli tapana. Muuttunutta asennetta kuvaa se, että Decameronen kehyskertomuksen nuoret eivät pakene ruttoisesta Firenzestä katumaan syntejään. He asettuvat majataloon kertomaan toisilleen miellyttäviä tarinoita.

7 naista ja 3 miestä suojautuu ruttoa vastaan maatilalle kymmenen päivän ajaksi. Tuon ajan he päättävät huvittaa toisiaan kertomuksilla. Aiheina ovat milloin murheelliset, milloin hilpeät rakkaustarinat, joskus tyhmät ja nokkelat ihmiset, vaikeuksien jälkeen saavutettu onni tai lopulta vaimojen keinot huijata miehiään.

Tarinoihin Boccaccio otti mukaan kaikenlaista keskiajan suuresta juttuvarastosta. Rakkauskertomuksia hän muunteli tai parodioi. Hän muuttaa esimerkiksi tuona aikana yleisen uskollisuutta kuvaavan 'prinsessa matkalla häihinsä' -tarinan päälaelleen. Siinä kerrotaan, kuinka morsian ehti olla matkalla 8 miehen kanssa, ennen saapumistaan sulhasensa luo. Puolisonsa kanssa hän onnistui esiintymään vielä neitsyenä häävuoteessa.

Boccaccio kertoo kuinka eräs munkki onnistuu pääsemään viehättävän mutta tyhmän rouvan vuoteeseen enkeli Gabrielina esiintyen. Tai kuinka eräs erakko opettaa eräälle vielä tyhmemmälle naiselle kuinka hurskas teko ja samalla miellyttävää on ajaa pirua helvettiin.

Kertojien tyyli yhdistää ylhäistä ja rahvaanomaista; rentoa kansanomaisuutta ja hienostuneisuutta. Niin että vaikka joskus se mitä kerrotaan on raakaa, ei kertoja itse koskaan ole raaka. Kertojat pystyvät käsittelemään pahuutta ja sydämettömyyttä olematta kuitenkaan itse vailla lämpöä ja herkkyyttä.