Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Rakastetun Irti Leikattu Pää

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58


Lisabettan suru (4 päivä 5.)

Boccaccion Decameronessa on kertomus Lisabettasta, jonka kunniaa kolme veljeä vartioi. Niinpä Lisabetta rakastui kauppa-apulaiseen. Kun vanhin veli sai selville että rakastavaiset tapailivat öisin. Hän ei kuitenkaan käy miehen kimppuun heti, koska siitä tulisi heti julkinen juttu ja sisaren maine kärsisi, vaan kertoo asian veljille. Rakastaja murhataan salaa ja haudataan tien poskeen.

Lisabetta odottaa viikkokausia rakastajaansa. Viimein hän näkee unen, jossa rakastaja kertoo kuinka veljet surmasivat hänet. Unessa ilmoitetaan ruumiin sijaintikin. Lisabetta lähtee paikan päälle ja kaivaa rakastetun ruumiin esiin.

"Vaikka hän oli nääntymäisillään surusta, hän tajusi ettei voinut antautua täällä vapaasti sen valtaan."

Hän ei jaksa kuljettaa ruumista mukanaan, niinpä hän leikkaa vain pään ja käärii sen liinaan. Sitten Lisabetta sulkeutuu huoneeseensa ja antautuu surulleen, suutelee päätä ja kastelee sitä kyynelillään. Viimein hän laittaa pään kukkaruukkuun ja alkaa hoivata sitä. Outo käytös kummastuttaa veljiä, ja he ottavat ruukun Lisabetalta pois. Löytäessään tutun pään ruukusta veljet tekevät johdonmukaisen ratkaisun: he muuttavat kaikki toiselle paikkakunnalle. Mutta Lisabetta tulee hulluksi.

Tarina kertoo sisaren kunniasta, ja kuinka veljesten väärät ratkaisut pahentavat tilannetta askel askeleelta. Ensin veljekset pelkäävät siskonsa rakkaussuhteen haittaavan suvun kunniaa. He yrittävät murhan avulla poistaa ongelman,  mutta sisar ei voi unohtaa rakkauttaan. Rakastetun pää on vahva symboli, joka kertoo selvittämättömästä menetyksestä. Veljekset eivät anna sisaren surra menetystään loppuun ja se vie tämän hulluuteen.