Arkadia

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58


Pastoraalien paikka oli Arkadia;  kultaisen aikakauden kaupunki jossa ihmiset elävät yksinkertaista elämää rauhassa luonnon keskellä. Antiikin tarustossa kultainen aikakausi kertoo ajasta, jolloin kenenkään ei tarvinnut tehdä työtä, jolloin purot virtasivat maitoa ja viiniä, puut tihkuivat siirappia ja hunajaa. Arkadiassa vallitsi ihmisten välinen yhteisyys, ei tunnettu omistusoikeutta, ei luonnon riistoa. Arkadiassa ei ollut aikaa eikä kuolemaa - siksi sana ’arkaainen’ on tullut merkitsemään kaikkea muinaisuuteen sijoittuneen idyllin ihailua. Mutta Arkadia ei ollut pelkkä myyttinen paikka, silloin se ei olisi utopia. Arkadia oli toisaalta myyttisessä menneisyydessä, mutta myös todellisuudessa mahdollisena.

Arkaaista luonnonidylliä on kritisoitu eskapismista, siitä että yhteiskunnallisen todellisuuden sijaan se johdattaa haaveelliseen maailmaan. Tällöin ei kuitenkaan ole huomattu kuinka paljon Arkadiassa on kyse nimenomaan yhteiskunnallista harmoniaa koskevasta fantasiasta. Arkadia on myös yhteiskuntautopia, mutta se on kuvattu päiväunen kaltaisena toiveena eikä tietoisena suunnitelmana.

Ernst Bloch kutsuu Arkadiaa fantasiaksi, jota ei voi asettaa tulevaisuuden ihanteeksi, koska se on lähellä ja vaivattomasti saavutettavissa, mutta vain sattumalta.

Fantasian ja suunnitelmallisen utopian välinen ero on siinä, että fantasiaan ei liity velvoitetta toteuttaa utopiaa. Fantasiaan ei liity sen toteuttamisen velvollisuus, ja siksi se liittyykin enemmän mielikuvien kuin poliittiselle alueelle.

Pastoraali-idylli on siis tahdon ja kaikkien tietoisten pyrkimysten tavoittamattomissa. Tarina voi korostaa tätä esimerkiksi siten, että paikkaa ei voi löytää muuten, kuin nukahtamalla tai eksymällä. Vapaat, leikkivät ja joutilaat nymfit johdattavat sitten eksyneen sankarin paikkaan, jonka ei tiedetä olevan olemassakaan.  Pastoraali –tarinat kertovat siis onnen maasta joka löydetään nimenomaan sieltä minne tietoisten pyrkimysten avulla ei voi löytää.

Arkadia on fantasia, jossa vallitsee myös pasifistinen idylli; sotia ei ole, eläimetkin ovat sovussa keskenään; kaikkialla vallitsee rauha ihmisten, eläinten ja luonnon kesken. Samalla pastoraalit muistuttavat tämän rauhan illuusiomaisuudesta:  itsekäs ja petomainen maailma on yhä jossain, mutta kaukana.

Myös kristilliset motiivit sijoitettiin vaivatta Arkadiaan. Kristus –paimen saatettiin mainita uuden Arkadian perustajaksi. Hänet kuvattiin hahmona, joka johdattaa laumansa autiomaasta vihreälle niitylle. Syntiinlankeemuksen tilaa puolestaan kuvasi se, että Arkadia kuvattiin raunioituneeksi, pystyyn kuolleiden metsien jossa aavikoituneiden maiden keskellä muinoin kulkenut virta oli kuivunut. T.S. Eliot palaa tähän aiheeseen Autio maa –runoelmassaan.