Ensimmäinen Fantasia

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58


Pastoraaleja voidaan sanoa ensimmäiseksi kirjallisuuden fantasioiksi. Pastoraalit periytyvät antiikin paimen –idylleistä, niitä tunnettiin myös keskiajalla, mutta varsinaiseen kukoistukseensa pastoraalit tulivat renessanssissa. Kirjallisuudella on tähän asti ollut velvoite olla totta; sen tuli kuvata tapahtumia ja historiaa. Silloinkin kun tarina perustuui näkyyn, niin tuo näky ei ollut unelma vaan salatun totuuden ilmestys.

Samaan aikaan kun renessanssissa tulevaisuutta alettiin hahmottaa utopioiden avulla, samaan aikaan eri kirjallisuudenlajeissa suosittiin pastoraali-aiheita. Kirjallisuuden alueella siitä tuli aihelma, jonka avulla korostettiin epätodellista maailmaa. Pastoraalin fiktiivisyydestä lukijat olivat tietoisia. Wolfgang Iserin mukaan aina kun tuona aikana haluttiin esittää jotain fiktiivistä, se esitettiin paimenrunouden muodossa.

Pastoraaliromaanien maailma on todellisen ja myyttisen välitilassa, se ei jäljittele todellista maailmaa, eikä se toisaalta kuvaa pelkästään myyttistä menneisyyttäkään.

Pastoraaliromaani on tietoista fantasiaa, se itse ilmaisee kuinka etäällä todellisuudesta ne ovat esimerkiksi melankolisen sivustakatsojan avulla. Pastoraalit kuvaavat idyllistä onnea, ja silti niissä vallitsee melankolinen tunnelma. Tarinaan kuuluu yleensä hahmo, joka on hieman kaiken ulkopuolella. Lukija samaistuu tuohon hahmoon, joka surumielisenä katsoo toisten onnea. Näin melankolisen tunnelman on sanottu etäännyttävän lukijaa tuosta idyllistä, ja muistuttavan lukijaa nimenomaan fantasian ja todellisuuden välisestä erosta.

Filosofi Ernst Blochin mukaan pastoraaliaiheet kertovat utopioiden suosiosta. Aikakauden mullistuksen myötä renessanssissa tulevaisuusvisiot vapautuivat, samalla kun miellyttävä maallinen elämä löydettiin uudelleen.

Hänen mukaansa pastoraaleissa oli kyseessä erityisesti feodalismista vapautumisen synnyttämät fantasiat. Tässä yhteiskunnallisessa käännekohdassa tulevaisuus tavallaan täyttyi kaiken mahdollisen potentiaalista. Kyse ei ole kuitenkaan vain ihmisen mielikuvituksen vapautumisesta, vaan Blochin mukaan olennaista oli myös se että vapautuminen tapahtui ”luonnon avustuksella.” (Ernst Bloch: Utopia, luonto, uskonto, 42-43).