Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Henkinen Ja Maallinen Ilmestys

by bubbeli — last modified Apr 15, 2008 11:58 AM


Petrarcan sonettien Lauran hahmossa on myös ristiriitaisia piirteitä. Tarkat Sonettien lukijat voivat löytää itse asiassa kaksi Lauran ilmestystä, aivan kuin Petrarca ei olisi halunnut ratkaista kumpi on ilmestys  tärkeämpi: ruumiillinen vai henkinen. Toinen ilmestys tapahtuu luonnossa. Laura on tällöin kuvattu luonnollisen kauneuden ilmentymänä; hahmona joka vaeltaa niityllä iloisesti ja majesteetillisin värein, kultaa ja valkoista hehkuen.

Lauran maallisempi ilmestys tapahtui Petrarcan kesäpaikan lähistöllä Sorguessa. Petrarca seisahtaa patovallin luo ja näkee Lauran seuralaisineen kylpemässä. Kirkossa tapahtuneen ilmestyksen tavoin myös tuo paikka on allegorinen. Paikkana on patovalli, joka estää virran pääsyn valloilleen. 

Pastoraalien tapaan ilmestys onkin nyt aistillinen, samoin kuin lyhyessä madrigalessa, joka kertoo kylpevästä paimentytöstä:

"Ei lempijälleen armaampi Diana

alaston, onnen oikun yllättämä

vedessä viileässä kuulakkaana,

kuin mulle julma paimen-impi tämä

ohutta liinaa huuhtomassa, jolla

hiuskulta kootaan tuulen hämmentämä.

Nyt vaikka riittää tulta auringolla,

värisen, kylmän suloinen on olla."

Tämä madrigaale muuntelee Ovidiuksen kertomaa Dafnen tarinaa. Sen mukaan metsästäjä, Akteon, näki Dafnen alastomana kylpemässä eikä voinut hillitä haluaan, vaan syöksyi tämän kimppuun.  Nymfi loiskautti vettä miehen silmille, samalla tämä muuttui peuraksi, ja metsästäjän omat koirat repivät tämän riekaleiksi.

Näin käy  hillittömyyden. Antiikissa Eros määriteltiin haluksi yhtyä kauniiseen. Siksi tämä myytti on tulkittu eroottisen halun kuvaukseksi, jossa yksipuolinen hillittömyys ei koskaan tavoita kohdettaan vaan kääntyy aina aggressiivisuudeksi itseen päin. Myytti esittää tämän konkreettisesti omien koirien raateluna.

Myös Petrarca kuvaa kauneutta Eroksen kautta - kauneus syntyy paitsi halusta, myös kohteen etäällä pitämisestä. Vaikka paimentyttö ei kylve alastomana, hän on yhtä kiihottava ja suojaton miehen intohimon kohde, kuin Dafne. Nainen on avannut hiuksensa, huuhtoo huiviaan purossa ja sitoo sitten hiuksensa kiinni.

Runo ei kerro suorasta intohimosta, kuten myytti, vaan siitä kuinka kauneus syntyy ja miten se vaikuttaa sielussa. Toisin kuin Ovidiuksen myytissä, kohteen tarkastelu etäältä synnyttää kauneuden elämyksen. Raatelevien koirien sijaan tulee oksymoron: kylmän suloinen on olla. Vaikka halu ei käänny itsetuhoiseksi vaan saa nyt positiivisen ratkaisun, silti se on samaa alkuperää kuin pidäkkeetön intohimo. Värinä, jossa sielun liikutus syntyy pidätetystä halusta, niin että kohde saattaa paljastua koko kauneudessaan.