Laura ja kaksi ratkaisevaa hetkeä
Petrarcan soneteissa Lauran persoona on kyseenalainen; hänessä on paljon runon vaatimia piirteita, runojen emotionaalisen jännitteen vaatimaa luomusta. Vähäisten vihjeiden perusteella on tosin päätelty, että tyttö olisi ylimyssukuun kuulunut Laura de Sade.
Tärkeimmät Lauraan viittaavat dokumentit ovat kuitenkin vain Sonettien esipuheesta, siinä on kaksi Lauraan liittyvää tarkkaa päiväystä: 6.4.1327 St. Claran kirkko Avignonissa, ilmestyksenomainen Lauran kohtaaminen ja täsmälleen 21 vuotta myöhemmin 6.4.1348 Lauran kuolema. Näin Petrarca päivää itselleen keskeisimmät tapahtumat. Petrarca osoittaa, että näillä runoilla on taustansa hänen yksityisessä elämässä.
Lauran ilmestys ja kuolema ovat Petrarcalle vääjäämättömiä tapahtumia, jonka mukaan hänen on orientoiduttava: ne ovat vääjäämättömiä faktoja - tosiasioita, joita ei voi muuttaa, kaikki muu voi olla fiktiota. Se, millaisena Petrarcan elämä hahmottuu runojen kautta, on yksityinen elämäkerta. Kuuluisan humanistin toiminnasta ei runojen kautta tule ilmi paljoakaan; maallisen menestystarinan sijaan sonetit kertovat sielullisen ja emotionaalisen elämäkerran.
Lauran kohtaaminen on soneteissa ilmaistu katumuksen hengessä - kuin synnin tunnustus. Esimerkiksi salavuoteuden virallinen tunnustaminen on 1300 -luvulla päivitetty samalla tavalla. On kirjattu täsmällinen aika ja paikka, kohdat joita on kosketettu. Näissä tunnustuksissa ei mainita onko kyse rakkaudesta. Niissä kirjattiin vain ulkoiset merkit. Ensimmäisessä sonetissa tunnustetaan lukijoiden edessä rakkauden rikos, joka on tapahtunut sielun tasolla, ja soneteissaan Petrarca pyytää lukijoilta sääliä ja anteeksiantoa.
Petrarca käyttää hyväkseen julkisen ja yksityisen eroa. Hän kirjoittaa yleisen tason läpi ainutkertaisen ja henkilökohtaisen tunteen merkkejä. Runot pitävät yllä aavistusta jostain niin omakohtaisesta, ettei sille ole ilmaisua yleisellä kielellä. Usein Petrarcan ilmaisut liukuvatkin epävarmoiksi, aavistuksenomaisiksi ja monitulkintaisiksi. Samalla kun hän keskittyi ilmaisemaan omakohtaista ja sisäistä kokemusta, hänen kielensä kävi käsittämättömäksi.
Toinen seikka, miksi Petrarca ilmoittaa Sonettien esipuheessa nämä päivämäärät, on se, että juuri Lauran ilmestyminen ja kuolema mullistivat hänen elämänsä. Lauran kohtaaminen ja tämän kuolema ovat Petrarcan fiktiivisen elämäkerran ratkaisevat tapahtumat. Ne ovat mullistuksia sanan kirjaimellisessa merkityksessä. Molemmat merkitsivät käännekohtaa, jota Petrarca ilmaisee Ovidiukselta oppimansa metamorfoosin avulla. Ovidiuksen Metamorfooseissa kohtalokkaat tapahtumat ilmaistaan muodonmuutoksina: itseään ihaileva Narkissos muuttuu lähteeksi, itseään häpeävä Ekho muuttuu ruumiittomaksi kaiuksi. Tärkein Petrarcalle oli kuitenkin Dafnen muodonmuutos, joka paetessaan Apollon lähentelyjä muuttuu laakeripuuksi (lauro). Petrarcalla metamorfoosit eivät ole useinkaan ruumiillisia, ne ilmaistaan modernille ihmiselle tutuiksi tulleina persoonallisuuden mullistuksina:
mies aivan sama päivänä en tänä (1.4)
Renessanssin henkeen metamorfoosi ilmaisee yksilöllisen muuntumisen, kun jumalallinen tapahtuma eli ‘rakkaus ensi silmäyksellä’ pakottaa henkilön muuttumaan aivan toiseksi. Rakkaus ja kuolema ymmärrettiin tuolloin taivaalliseksi välähdykseksi. Tuo silmänräpäys aloittaa muutoksen, jonka myötä henkilön persoonallisuus kääntyy aivan toiseksi. Siksi juuri metamorfoosi ilmaisee sen, mitä Petrarcalle alkaa tapahtua hänen kohdatessaan Lauran. Hän ohjelmoituu uudestaan, hän joutuu eräänlaiseen sisäiseen muuntajaan, jossa kaikki suuntautuu tuon uuden vaikuttajan mukaiseksi. Lauran ilmestys pakottaa hänen persoonallisuutensa jokaisen osan orientioitumaan uudella tavalla.
Samoin myöhemmin Lauran kuolema aiheuttaa vääjäämättömän muutoksen; koko hänen persoonallisuutensa on asetuttava tämän uuden faktan mukaiseksi. Sonettien esipuheessa Petrarca sanoo olleensa matkoilla ja vielä ”tietämättömänä kohtalostaan” kun Laura kuoli. Hän ei viittaa Lauran kohtaloon, vaan siihen vaikutukseen, jonka Lauran kuolema aiheutti hänessä. Näin siis Lauran kautta ylimaallinen voima ottaa Petrarcan kahteen kertaan otteeseensa - antaessaan rakkauden ja antaessaan kuoleman surun.
Samalla tavalla Petrarca virittyy myös kirjoittajana. Hän ei osoittanut sonettejaan suoraan Lauralle, vaan hän lähetteli niitä ystävilleen. Silti hän liittää kaikki runonsa lähes monomaanisesti Lauraan, tämän ilmestyksen avaama näkökulma liittyy hänellä kaikkeen. Toisin sanoen hänen kirjoituksensa lähde on Laura.
Lyriikan traditiossa tällaista virittäjää sanotaan kreikkalaisittain muusaksi tai kristillisesti neitsyt Mariaksi. Laurassa on piirteitä kummastakin traditiosta, ja hänen läheisin esikuvansa on Danten rakkauden kohde Beatrice. Kristillinen ihanne näkyy siinä, että samalla kun Petrarcalla oli kaksi lasta ja Dantella lukuisasti enemmän, niin heidän laulujensa kohteet pysyivät neitsyinä. Kirjoittaminen edellytti sekä Dantella että Petrarcalla eräänlaista ‘henkistä vaimoa’, kontakti hengelliseen välittyi Beatricen ja Lauran kautta. Platonis-kristillisellä tavalla se, mikä on ikuista voidaan luoda vain neitseellisen syntymän myötä.