Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Vista - Näky, Ulkonäkö

by bubbeli — last modified Apr 15, 2008 11:58 AM


Keskiaikainen näky tarkoitti jumalallista hetkeä, jolloin tuonpuoleinen voima kosketti ihmistä kuten keskiaikaisissa näkyrunoissa. Maallisempi näky, ja ennen kaikkea uskonnollisen ja maallisen rinnastuminen on renessanssille luonteenomainen näky. Ilmestys ja kauniin donnan näkeminen ovat kuitenkin lähellä toisiaan,  molemmat tapahtuvat vain katsojassa. Sana vista Petrarcan käyttämänä viittaa molempiin sekä ilmestykseen, että siihen millaisena jokin näyttäytyy toisen silmissä. Petrarcan kuvaa ilmestystä samalla kun hän kuvaa Lauran ruumiillista kauneutta:

"Hulmuili hiusten kulta (a l’aura) hujan hajan,

soluivat solmut tuulen läikynnässä.

Valoa, harvinaista maassa tässä,

hehkuivat silmät, nyt jo viemää ajan.

Kuin uskoin, totta tai ei, hellyys majan

sai kuulaan posken väriväikynnässä.

Ihmekö, minussa jos, herkimmässä

leimahti heti liekki rakastajan?

Ei liikkunut hän niinkuin kuolevainen,

vaan elein enkelin, ja äänen soitto

mahdollisuuden maisen yli nousi.

Kuin aurinko (un vivo sole), kuin taivaan henki loitto

hän ilmestyi; jos nyt lie toisenlainen,

vain haava vihloo, vaikka höltyi jousi." (90)

Sonetissa rinnastuvat aurinko ja Lauran ruumiillinen hahmo; hän on elävä aurinko, un vivo sole (12). Aurinko on tabu, se varoittaa paitsi katsomasta ja koskemasta, se myös kieltää ruumiin suoran kuvauksen. Mutta  samalla se on ilmestyksen lähde. Se, että Lauran ruumiillisuus on jotain auringon kaltaista innostaa ihailijansa lukuisiin epäsuoriin tapoihin kuvata tätä.

Sonetti etenee hyvin yksinkertaisesti. Alkuosa viittaa Lauran hiuksiin ja silmiin, sitten Laura huomaa, että häntä katsotaan  ja hän punastuu. Loppuvaihe huomioi kuinka hän kulkee ohi ja viimeinen kiteyttää kaiken näyksi.

Mutta tähän yksinkertaiseen tasoon punoutuu myös ylimaallinen taso joka perustuu siihen, että Lauraa verrataan aurinkoon. Suomenkielen virke  hiusten kulta viittaa auringonsäteisiin. Alkukielellä siinä kaikuu  sana Laura: d’oro a l´aura.  Näin Lauran nimi liitetään täydelliseen valoon. Häntä ei voi edes katsoa, vain hiusten kautta saadaan aavistus, joka sekin on jo liian voimakasta. Suomennoksessa tämä näkyy varsin laimeana, Lauran silmät vain hehkuvat. Kuitenkin juuri Lauran katseen rajaton ”polte” ilmaisee että tämä valo on tabu ja liian vahvaa katsoa. 

Näissä alkusäkeissä on enemmän kuin vain auringonsäteiden ja hiusten visuaalinen rinnastus.  Ilmaus ...soluivat solmut tuulen läikynnässä tarvitsee lisäselvitystä. Keskiaikaisen käsityksen mukaan aurinko on täydellinen silmä ja sydän: sen katse tietää kaiken ja sen sydän käsittää kaiken. Tälle auringon katseelle ei ole salaisuuksia, ei ”solmuja”, joita se ei avaisi. Auringon hyvyys sulattaa kaiken kaunan ja epäilyn, tehden katsojansa autuaaksi.

"Ei liikkunut hän kuin kuolevainen,

vaan elein enkelin, ja äänen soitto

mahdollisuuden maisen yli nousi"

Näissä Elina Vaaran hienoissa säkeissä ilmenee, millainen on täydellisen kauniin olennon ääni ja liikkeet. Sonetin tässä vaiheessa tapahtuu volta, näkökulman muutos. Kun alussa esitetään Lauran hiusten, katseen ja kasvojen kauneus auringon kaltaisena, niin hänen liikkeensä ja äänensä ilmaistaan vielä aurinkoakin vahvempana, se ei ole enää maallisesti havaittavaa eikä kuultavaa. Täydellinen laulu ja täydellinen tanssi ilmaistaan havainnon ylittämisen metaforana: hän liikkuu kuin näkymätön enkeli, hänen laulunsa on hiljaisuutta.

Kuitenkin tämä Lauran näkymätön kauneus tyydyttää sielua mutta ei kaipaavaa ruumista. Viimeisen säkeen haava -metafora paljastaa, että sonetissa oli ilmestyksen lisäksi koko ajan kyse myös ruumiillisuudesta.

"Vain haava vihloo, vaikka höltyi jousi"

Haava on ruumiin tapa muistaa, se on haavoittavan tapahtuman jälki jonka ruumis itse tallentaa. Joskus oli Laura, oli ruumiillinen olento ja sen muistona ovat haavat joita henkinen rakkaus ei korvaa. Sonetti päättyy intohimon katoamisen pelkoon. Ensin se näkyy ilmauksessa nyt hän lie toisenlainen, jossa on jo mielenkiinnon menettämisen sävy. Sonetin lopun antikliimaksi, vaikka höltyi jousi kiteyttää sen, että Lauran taivaallistuminen ja henkistyminen merkitsee lopultakin menetystä.