Kurtisaani Gaspara Stampa

Gaspara Stampa (1524 – 1554) oli Italian myöhäisrenessanssin toinen merkittävä naisrunoilija. Hän edusti päinvastaista elämänasennetta kuin uskonnollinen Vittoria Colonna. Ehkä se kertoo jotain asenteista; esille nousee kaksi naisrunoilijaa joista toinen on pyhimys ja toinen kurtisaani.

Kun  Gaspara Stampaa kutsutaan kurtisaaniksi, se tarkoittaa sitä että hänellä oli ylläpitäjä ja että ylimystön prostituutio oli kunniallista. Nimitys ”kunniallinen kurtisaani” viittaa instituutioon jossa kurtisaanit, antiikin heitaroiden tapaan, viihdyttivät miehiä. Heillä oli kauden aikana yksi tai vain muutamia miehiä. Gaspara Stampa oli sivistynyt ja ylläpitäjiensä kautta vaikutusvaltainen runoilija.

Kreivi Collatino oli Gaspara Stampan soneteissa ylistetty mies, palvottu ja varakas ylläpitäjä. Tavan mukaisesti  Stampa kirjoitti  sonetteja jotka sisälsivät samanlaista palvontaa kuin Petrarcalla. Kurtisaanin rakkaus oli  kuitenkin aivan erilaista kuin Petrarcan, joka tuskin tapasi Lauraansa. Silti Stampa kirjoitti juuri sonetteja, ja käytti samaa muotoa kuin Petrarca, rakkaudentunteen ilmaisumuotona oli kyselemättä sonetti.

Silti Stampa osoittaa olevansa nainen petrarcalaisessa sonettien traditiossa. Halun ja kielen jännite Stampan soneteissa on osin samanlainen kuin Petrarcalla. Esimerkiksi signoren ensitapaamisen päivällä on suuri symbolinen arvo. Kun Petrarca nimeää Lauran tapaamisen päiväksi pitkäperjantain, niin Stampa sanoo tavanneensa Collatinon jouluna, niin että rakkaus syttyy samana päivänä kun Vapahtaja syntyy.

Eroottinen palvonta oli sopivaa kurtisaanin esittämänä. Asetelmaan sopi myös, että palvovan rakkauden kohde signore, on esitetty  ruumiillisesti, älyllisesti ja moraalisesti naista ylemmäksi. Stampa rikkoo sovinnaisen asetelman kuitenkin sillä, että tämän kurtisaanin rakkaus ei ole mitenkään arvotonta vaan päinvastoin, paljon suurempaa kuin mihin mies pystyy.

Mutta Stampan palvonnan kohde oli ylpeä. Kreivi Collatinoa kiinnosti enemmän sota ja miehuulliset taistelukentät kuin vuode. Sonetit kertovat kaipuusta, ja siitä että mies muistaa naistaan liian harvoin.

PLATONISTA MIEHEN PALVONTAA

Stampaa ei voi sanoa vain petrarchescaksi, sillä hän ei jumaloi kohdettaan aivan samalla tavalla kuin Petrarca. Naisrunoilijoiden tapaan hän on samalla itse oma muusansa, sillä muusa ei maskuliinisessa taiteen traditiossa voinut olla mies. Soneteissaan hän toki jumaloi miestä, mutta hän ei asettanut tätä henkiseksi oppaakseen. Vaikka Stampa ylistää rakastettuaan kaikin tavoin, silti hän muistuttaa, että hänen oma rakkautensa on arvokkaampaa kuin miehen ruumiillinen ja henkinen jalous.

Stampan soneteissa vallitsee petrarcalaisen rakkauskultin lisäksi mystinen erotiikka. Aistillisuus liittyy siinä kurtisaanille soveliaalla tavalla uskonnollisuuteen. Ruumiin ja hengen ihanuus rakastetussa voidaan ilmaista vain täydellisenä. Gaspara Stampan signoressa ruumiillistuu kattava arvojen systeemi: sielun jalous, moraalinen erinomaisuus ja älylliset lahjat, sankarillisuus sodassa, loistava varakkuus ja miehinen kauneus.

Tällä tavalla esitetty signore on hahmotettu aivan muun kuin todellisen ihmisen kuvaksi. Kysymys on pikemminkin uusplatonisesta eroksen kuvauksesta, jossa signore on rakastuneen vaalima täydellisyyden idea. Toisin sanoen hänellä on erikoisasema maailmassa, hän on huipentuma josta käsin tuonpuoleinen voi vaikuttaa. Jumalaisesti rakastunut nainen löytää hänessä ruumiillisen kauneuden ja eettisen hyvyyden. Näin miehen tulee antaa vapaasti muodostua eräänlaiseksi tuonpuoleisuuden heijastukseksi, hahmoksi jonka kautta täydellinen kauneuden ja hyvyyden sfääri voi vaikuttaa.

Rakastajaa kuvatessaan Stampa siis antaa konkreettisen hahmon kaikelle mitä hän kaipaa. Samalla tähän rakkauden tunteen kuvaukseen kuuluu se, että vain rakastunut on kaipauksen vallassa, toinen ei välitä. Stampa esittää tämän jumalaisen rakastajan niin täydellisenä, että tämä ei edes tarvitse häntä. Juuri täydellisyytensä vuoksi mies on piittaamaton ja kohtelee naista väärin. Mies ei tee oikeutta naiselle itselleen, vaan on tälle julma ja epäinhimillinen.

KRISTILLINEN UHRAUTUMINEN

Gaspara Stampa, joka rakastaa signoreaan esittää oman rakkautensa lopulta kaikkein arvokkaimpana. Stampa itse muuttuu rakkauden marttyyriksi, hän onkin suurempi ja ihmisenä enemmän kuin täydellinen miehensä.

Se, että rakastavan ja hänen kohteensa halu ei ole samanlainen saa siis Stampalla aivan erilaisen muodon kuin Petrarcalla: rakastunut nainen itse on loistava ja rakkaudessaan suuri.

Rainer Maria Rilke on viitannut  Stampaan Duinon Elegioissaan (1931). Rilken esittämänä Stampa on hahmo, jolle rakastaminen merkitsee aidompaa olemassaoloa kun rakkauden kohteeksi asettuminen:

”… Sano, lienetkö koskaan

kylliksi muistanut Gaspara Stampaa:

tyttö armaansa jättämä, tuon esimerkin nähden

tuntea voi kenties: saattaisin olla kuin hän.

Aika on jo hedelmälliseksi käydä

vanhojen tuskien. Aika on että me lempien

luovumme lemmitystä ja kestämme sen vavisten:

niin kuin nuoli kestää jänteen ja kimmotessaan

on enemmän kuin itse.”

(El 2, 36 – 48 Suom. Aila Meriluoto)

Rilkelle Stampa on esimerkkinä muodonmuutoksesta, jossa rakkauden kohteeseen sitoutumista voimakkaammaksi tulee irtoaminen. Kyse ei ole eroamisesta vaan pikemminkin uhrautumisena ja itsensä ylittämisenä. ”Värisevä nuoli” on sekä luopumisen että itsensä ylittämisen symboli. Tämä ajatus oli myös Stampalle tuttu, sillä ajatus on peräisin Platonin Faidroksesta. Siinä jumalainen Eros pyhittää vain rakastuneen, ei rakkauden kohdetta.