Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Ruhtinaat ja yksilöllisyys

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58


Kauppayhteydet itään merkitsivät paljon Italian renessanssille. Euroopan ainoa kauppareitti itään kulki Italian kautta, se vaurastutti 1300 luvulla kauppiaita. Vuorovaikutus muun kuin kristillisen kulttuurin kanssa merkitsi myös suurempaa uskonnollista vapaamielisyyttä kuin muualla Euroopassa.

Italian rikastumisella oli kiistämätön vaikutus taiteiden suosioon. Kun keskiaikana valtaeliitti oikeutti asemansa tukemalla kirkkoa, niin renessanssin aikaan kaupalla vaurastunut eliitti tuki näyttävästi tieteitä ja taiteita.

Pienten italialaisten kaupunkivaltioiden ruhtinaat hankkivat varallisuutensa myös ryöstäen  ja petoksia tehden. Tällä tavalla hankittu valta eristää ruhtinaan varsin yksinäiseksi. Kuten Jacob Burckhardt kuuluisassa Italian renessanssin sivistys –teoksessaan painottaa: jos ruhtinaalta puuttui vielä kunniakas suku taustalta, niin kunnian voi luoda parhaiten hankkimalla tukea älymystöstä.

Kunnianhimoinen italialainen ruhtinas hankki suojiinsa vain kyvykkäitä miehiä. Taiteilijoiden, humanistien ja muiden oppineiden avulla hän halusi peittää menneisyytensä  - ja aloittaa heidän kanssaan uuden aikakauden, mikä oikeuttaisi hänen valtansa. Ajan humanisteissa ja kirjailijoissa oli sekä opportunisteja että vallitsevan käytännön vastustajia. Burckhardt kirjoittaa että ”sen ajan kirjailijoitten huomaamme yleensä vihaavan koko tätä järjestelmää.” (s11)

Yhteiskuntafilosofi Jürgen Habermas näkee varhaisrenessanssin syntyneen erityisesti hovikulttuurin ja varhaisen kapitalismin yhteensulautumisesta:

”Varhaisen kauppa- ja finanssikapitalismin muodostuessa … rakentui uusi yhteiskuntajärjestyksen elementti. Aluksi se toki sulautui vanhaan herruusjärjestelmään. Juuri tätä taustaa vasten on nähtävä porvarillisen humanismin sulautuminen aateliseen hovikulttuuriin. Sitä voidaan tutkia paraatiesimerkkinsä firenzeläisen renessanssiyhteisön muodostumisen myötä.”

(Jürgen Habermas: Strukturwandel der Öffentlichkeit, 1981)


YKSILÖLLISYYS

Valta oli keskeinen syy Italiassa uudenaikaisen yksilöllisyyden syntyyn. Varakas, mutta epävarma aika vallitsi, oli tilanne jolloin valta saattoi vaihtua milloin tahansa. Tämä korosti ruhtinaissa ja heidän virkailijoissaan halua turvautua vain omaan itseen ja omiin voimiin. Sen mukaan mies on yksilöllinen silloin, kun hän erottaa selkeästi ja kiihkottomasti tosiasiat ja toimii oman etunsa mukaan. Kuten Burckhardt korosti viileä todellisuudentaju edellytti samalla käsitystä omasta subjektiivisuudesta -  ja samalla kykyä etääntyä omista mielteistä eli todellisuudentajua .

”Kaikkein ensiksi tyrannihallitus kehittää … tavattomasti tyrannin omaa yksilöllisyyttä ja sitten hänen suosikkiensa, mutta myös häikäilemättömästi hyväkseen käyttämiensä lahjakkaiden miesten: sihteerien, virkamiesten, runoilijoiden ja seuratovereiden yksilöllisyyttä.  Nuo ihmiset oppivat pakostakin tuntemaan kaikki sisäiset apulähteensä, sekä pysyväiset että hetkelliset. ”

(Burhkardt, s.  98.)

”Kun nyt tämä persoonallisuuden kehityksen vietti yhtyi todella voimakkaaseen ja monipuoliseen luonteeseen, joka valtasi omakseen silloisen sivistyksen kaikki ainekset, silloin syntyi ’yleisihminen’, l’uomo universale, jonka kotipaikka on Italia. … Renessanssiajan Italiassa me tapaamme yksityisiä taiteilijoita, jotka samalla kertaa luovat kaikilla aloilla pelkkää uutta ja lajissaan täydellistä ja samalla tekevät ihmisinä voimakkaan vaikutuksen.”

(emt. s.101)

Yksilöllisyys korostuu monella alueella; ammattikiltoihin kuuluneiden taiteilijoiden rinnalle tulee yksilöllisiä ja vain omaan arvioonsa luottavia taiteilijoita. Burhrardt otti persoonallisuuden kaikkia puolia kehittäneen ihmisen esimerkiksi Leone Battistan:

”Lapsuudesta asti oli Leone Battista ensimmäinen kaikessa, mikä tuottaa kunniaa. Hänen monipuolisista ruumiinharjoituksistaan ja voimistelutempuistaan kerrotaan aivan uskomattomia asioita: kuinka hän hyppäsi tasajalkaa ihmisten olan yli, kuinka hän heitti lantin tuomiokirkon kattoon, niin että sen kilahdus kuului korkealta holvikaaresta, kuinka hurjimmatkin hevoset vapisivat hänen ratsastaessaan – sillä kolmessa suhteessa hän tahtoi olla moitteeton ihmisten silmissä: kävelyssä, ratsastuksessa ja puheessa. Musiikkiin hän perehtyi ilman opettajaa, ja kuitenkin ammattimiehet ihailivat hänen sävellyksiään. ..”

(Burkhardt, s.103).