Uusi Julkisuus

Humanistit ihailivat roomalaisia taiteilijoita ja hämmästyivät sitä, kuinka tärkeää näille oli maineen saavuttaminen. Esimerkiksi nuori Petrarca ihaili roomalaisten kirjailijoiden tapaa nauttia kuuluisuuden ‘laakereista’. Hän ihaili heidän hedonismiaan, loistoaan ja menestystään.

Petrarcan ja muiden kirjailijoiden ja taiteilijoiden maineen tavoitteluun liittyy siis uudenaikainen ja säätyrajat ylittävä julkisuus. Uuden ajan porvarillisen julkisuuden katsotaan kehittyneen nimenomaan 1300 luvun firenzeläisestä yhteiskunnasta. Samassa tilanteessa syntyy uudenlaiset markkinat kaupankäyntiä varten ja julkiset puheenaiheet sekä kuuluisuudet.  Erityisesti sivistyneet kauppias-humanistit harrastivat kirjeenvaihtoa enemmän kuin muut kauppiaat. He eivät pelkästään keskustelleet kirjallisuudesta vaan käyttivät oppineisuutta hyväkseen myös välittämällä tarkkoja tietoja tavaroiden hinnoista, painoista ja mitoista. Toisin sanoen juuri oppineisuutensa vuoksi he menestyivät kaupankäynnissään.

Keskiaikana säädyt olivat omissa oloissaan, trubaduuritkin tunnettiin vain linnoissaan. Kuuluisuutta edeltävä muoto oli ”legendaarisuus”, ritareiden ja pyhimysten ihmeelliset teot. Niissä ei ollut kyse persoonallisuudesta, ne eivät liittyneet maineeseen joka on henkilökohtaisesti hankittua kuuluisuutta

Kuten Burkhardt kirjoittaa, renessanssin kuuluisuuksien edeltäjänä oli Dante.

”Kaikkine hengenvoimineen hän on tavoitellut runoilijan laakereita huomauttaen, että hänen aikaansaannoksensa yleensä kirjailijanakin ovat varsinaisesti uutta, ja että koska hän omalla alallaan  on ensimmäinen, hän myös tahtoo itselleen siitä kunnian.” 

(Burkhardt, s. 105)

Humanistit ihailivat Rooman julkista kaupunkikulttuuria ja edistivät säätyjen välistä vuorovaikutusta. Mutta nyt Italiassa säätyjen välillä alkoi olla vuorovaikutusta. Kirjailijanimet, kuten Petrarca, olivat jo eläessään kuuluisia ja loivat uudenlaisen julkisuuden.

Roomalaiseen henkeen arvostetuimmat kirjailijat kruunattiin laakeriseppeleellä runoilijoiksi (poeta laurea) . Seppelöinti suuressa kansanjuhlassa oli monen runoilijan maineen huipentuma. Monissa kaupungeissa järjestettiin näitä tilaisuuksia, mutta mutta suurimmat runoilijat tavoittelivat seppelöintiä vain Roomassa tai Firenzessä.

Aikaisemman sukupolven suurin runoilija Dante kruunasi suureen tyyliin itse itsensä seppeleellä syntymäkaupungissaan Firenzessä.  Petrarca joutui tekemään paljon diplomaattista työtä saadakseen seppelöintinsä tapahtumaan Roomassa.

Toisaalta nämä ihaillut kirjailijat pitivät mainetta turhana. Jo Dante kertoi, kuinka ihmiset usein pettyvät odotuksissaan kun tapaavat hänet. Petrarcan kirje ”jälkimaailmalle” on kirjoitettu yleisen uteliaisuuden tyydyttämiseksi. Varsin pian siis julkisuuden sijaan ihanteena korostuikin  kuolemattomuus, ja maine tulevien aikojen silmissä.

Ketään toista renessanssin runoilijaa ei kuvata niin itsestään selvästi laakeriseppele päässä kuin Petrarcaa. Tuo laakeripuun seppele ilmaisee hänen tärkeintä pyrkimystään jossa on mahdotonta erottaa hänen henkisiä ja maallisia tavoitteitaan. Petrarcan Soneteissa Lauralle (Canzzoniere) puhutaan laakereiden hankkimisesta samaan henkeen kuin Laurasta rakastettuna. Henkistä Lauran palvontaa ei voi erottaa kuuluisuuden tavoittelusta: runoilijaksi kruunaaminen (poeta laurae) ja laakereiden  (lauro)  tavoittelu ovat saman pyrkimyksen maallinen puoli.