Margareta navarralainen

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58


Ranskalaisen kirjallisuuden varhaisvaiheista tunnetaan useita naiskirjoittajia. Vaikutusvaltaisin kuitenkin oli kuningas Francis I:n sisar, ja Navarran kuningattareksi tullut Margareta (1492 – 1549). Kokemuksesta hän tiesi, kuinka naisilla tehtiin politiikkaa. Usein ylhäinen nuori nainen oli sijoitus, joka sopimuksella naitettiin sopivaan sukuun. Avioliittojen avulla luotiin hyödyllisiä sidoksia paitsi suurten sukujen, myös valtioiden välille. Margareta Navarralaisen oma rooli oli olla Ranskan ja Espanjan välisen rauhan panttina.

Margareta  pystyi kuitenkin kääntämään kuningattaren roolinsa ranskalaisen kulttuurin kannalta hyödylliseksi. Hänen johdollaan Navarran hovista tuli aikansa kulttuurikeskus. Hänen hovinsa suosi taidetta, tiedettä sekä varhaisia uskonpuhdistuksen radikaaleja.

Margareta Navarralainen oli kirjailija, joka laati Boccaccion tapaisen novelleista koostuvan teoksen Heptameron (L’heptameron). Teos ei ole kansanomainen, ei koominen eikä eroottinen.

Kyseessä ei ole Decameronin rakkausseikkailujen naisversio, vaan dokumentaariseen henkeen kirjoitettu teos naisen asemasta valtapolitiikassa. Teos alkaa kuvitteellisella katastrofilla, kun seurue joutuu tulvan vangiksi ja he hakeutuvat luostarin suojaan. Tulva on selvä raamatullinen alluusio vedenpaisumukseen; kuvaavaa on myös se että boccacciomaisen majatalon sijaan turvapaikkana on luostari, ja että seurue lukee otteen Raamatusta aina ennen tarinan kertomista.

Heptameronissa on miehiä ja naisia yhtä paljon, selvä tasapuolisuuden vaatimus suhteessa Boccaccioon, jossa miehet hallitsivat keskustelua. Heptameronissa kun miehet kertovat rakkausseikkailuista, naiset kertovat usein oikeudestaan puolustautua tungettelevaa miestä vastaan.

Luostariin asettuessaan seurue sopii, että kerrotaan vain todellisia tapahtumia. Siinä missä Decamerone on fantasiaa, siinä Heptameron paljastaa tuon ajan ylhäisen naisen roolin. Eroottisten kuvitelmien sijaan historiallinen fakta on, että ylhäiset naiset olivat paitsi kauppatavarana sukujen välillä, myös miesten ahdistelujen kohteena.

Margareta itse eli sopimusavioliitossa, mutta hänen tyttärensä Jeanne kieltäytyi jyrkästi sopimuksesta jonka Ranskan kuningas Frans I oli valmistellut tämän 10 -vuotiaan tytön varalle. 17 -vuotiaana tytär ilmoitti kirjallisesti kieltäytyvänsä avioliitosta. Tytär kirjoitti, että vaikka kuningas on ruoskituttanut häntä, vaikka hänen äitinsä Margareta Navarralainen on uhannut että ellei tytär alistu hänet saa piestä kuoliaaksi, hän ei suostu avioliittoon. Aikaa myöten tytär alistui, ja hänestä tuli  kuningatar ja Henrik IV:n äiti.


ÄIDIN JA TYTTÄREN VÄLINEN DIALOGI

Margareta Navarralaisen Heptameronissa eräs keskeinen elementti on äidin ja tyttären väliset dialogit. Kun tytärtä ollaan naittamassa miehelle, jota hän ei halua, hän kääntyy äidin puoleen. Ristiriita naisen oman rakkauden ja sosiaalisen roolin välillä huipentui usein siihen, että äiti kehottaa tytärtä alistumaan asemaansa. Margareta vetoaakin tällaisen nuorten naisten uhraamisen lopettamiseksi  ”rauhan takaamiseksi vastuu valtakunnan rauhasta annetaan perheiden nuorille tytöille, eikä miesten rakkaudelle tai hyvyydelle."

Eräs novelli kertoo prinsessa Rolandinesta, joka kuningattaren tahtoa vastaan haluaa naimisiin rakastamansa alhaissäätyisen miehen kanssa. Tytärtä rangaistaan sulkemalla tämä torniin, kunnes isä on saanut järjestettyä poliittisesti sopivat naimakaupat. Tässä vaiheessa seuraa tyttären valitus äidilleen, jossa hän toivoo ymmärtämyksestä. Äiti on sitä mieltä että tyttären on luovuttava omista toiveistaan.

Kuitenkin Rolandinen rakastettu unohtaa ja on uskoton naiselle heti, kun tämä on eristetty torniinsa. Miehelle ei anneta perinteistä naisen vapauttajan ja ristiriidan ratkaisijan roolia, hän kuolee kohta taistelussa. Silloin Rolandine vapautetaan tornista, ja hän menee naimisiin isän toiveiden mukaan. Elää sittemmin rauhassa ja tyytyneenä kohtaloonsa.

Heptameronin tarinoissa on siis usein naisen omien toiveiden ja sosiaalisen velvollisuuden konflikti ratkaistu siten että nainen antaa periksi ja tyytyy kohtaloonsa.

"Naiset, minä rukoilen luojaa ettei kukaan teistä haluaisi naimisiin vain mielihyvän vuoksi, ilman kunnioitusta sitä kohtaan jolle teidän on oltava kuuliaisia" Margareta Navarraleinen.

Tämä kertoo paljon hänen novelliensa taustalla olevasta maailmasta – todellisuus on tiukasti patriarkaalisen kontrollin alla, paljon tiukemmin kuin Boccacciolla. Margareta kertoo poliittisen vallan maailmasta, joissa naisella ei ollut vapaata päätösvaltaa. Vaikka nainen aina alistuu, niin pelkästään se että tyttären toiveet tehdään näkyviksi paljastaa naisen aseman tuossa maailmassa.


YÖLLINEN AHDISTELU

Samoin kuin Boccaccon tarinoissa, myös Margaretan eräässä tarinassa  rakastaja tulee salaoven kautta. Ote Margareta Navarralaisen Heptameronin neljännestä novellista:

”Puettuaan ylleen upeimman ja hienoimman parfymoidun paitansa ja niin taidokkaasti kirjaillun yömyssyn, ettei paremmasta väliä, mies tarkasteli kuvaansa peilissä vakuuttuneena siitä, ettei yksikään nainen maailmassa voisi vastustaa hänen kauneuttaan ja viehätysvoimaansa.

Hän kuunteli pitkään öisiä ääniä, ja kun kaikki oli hiljaista, hän ryhtyi toteuttamaan suunnitelmaansa.

Hän raotti varovasti salaovea, joka oli niin taitavasti tehty ja pehmustettu, ettei siitä vähäisintäkään ääntä lähtenyt. Oven kautta hän nousi kerrosta ylemmäksi käytävään, josta avautui tie nukkuvan vuoteen viereen. Silloin mies, ajattelematta kohteliaisuuden vaatimuksia tai vallasnaisen korkeaa asemaa, lupaa pyytämättä ja tervehdystä lausumatta paneutui vuoteeseen hänen viereensä. Nainen ei huomannut hänen saapumistaan, vaan heräsi hänen syleilyynsä.

Mutta nainen oli voimakas ja irrottautui hänen käsivarsiensa otteesta ja kysyi kuka mies oli ja alkoi löydä ja purra ja kynsiä niin, että miehen oli pakko tukkia hänen suunsa vuodepeitolla pelätessään, että nainen alkaisi huutaa apua. Mutta se oli hyödytöntä, sillä nainen, nähdessään että mies yritti kaikin voimin häväistä hänet, taisteli vastaan kynsin ja hampain ja kutsui hätään kamarineitoaan, joka nukkui omassa huoneessaan. Tämä ylen vanha ja viisas vaimo kiiruhti emäntänsä avuksi pelkässä yöpaidassa.

Miesparka pakeni suin päin kasvot naarmuilla ja koreasti kirjailtu paitansa veren peitossa. Loukattu ruhtinatar arvasi kuka oli syyllinen, ja vaati tuohtuneena miestä tilille. Viisas seuranainen piti emännälleen pitkän puheen sanoen:

Tekemällä asian julkiseksi menettäisitte vain oman maineenne, sillä kukaan ei uskoisi viattomuuteenne. Sitä paitsi te voisitte olla ylpeä niin komean miehen huomioista. Moni nainen on joutunut paljon mitättömämpien miesten uhriksi.”

(Suom. Renja Salminen: Helsingin Sanomat 11.11.1990)