Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Monipuolinen Tyyli

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58


Rabelaisin tyyli on, yllättävää kyllä, paljossa velkaa myöhäiskeskiaikaisille saarnoille. Erityisesti kansanomaisten kerjäläismunkkien saarnat olivat raa’an kansanomaisia, raadollisen realistisia, ja niihin sekoittui raamatullisia motiiveja sekä puolioppineita viittauksia. Tyyliltään nämä saarnat olivat lähes farssimaisia toisaalta ja äärimmäisen konkreettisia. Myöhemmin renessanssin humanistit omaksuivat näiden saarnojen raadollisuuden omiin kirkon vastaisiin satiireihinsa.

Tällainen on esimerkiksi veli Johannes Lihanleikkaaja joka päätyy varsin Yllättävään lopputulokseen mietiskellessään munkinkaavun tehoa. Miksi munkinkaapu pannaan pelkureiden niskaan? Ei selibaatin vuoksi, ei siksi etteikö heistä ei olisi maskuliinisiin tekoihin, vaan päinvastoin siksi että kaapu on lääkettä epämiehekkyyteen. Sillä selibaattilupaus itseasiassa lisää miehekkyyttä, rohkeutta ja potenssia.

Johannes ottaa esimerkiksi erään pelokkaan vinttikoiran, joka tuli oitis rohkeaksi kun se puettiin munkinkaapuun. Sen koomin yksikään kettu tai jänis ei päässyt sitä pakoon. Tämän lisäksi se paritteli kaikkien seudun narttukoirien kanssa.

Melkein kaikki Rabelaisin tyylin piirteet ovat peräisin myöhäiskeskiajalta. Rabelais yhdistää seuraavia elementtejä tarinoihinsa:

1) Rehevät ja miellyttävät elämäntavat, joista syöminen on keskeisin asia

2) Suunnattomat ja groteskit tapahtumat 

3) uskonnollisuus ja humanistiset utopiat

Rabelais ei ole suoraan uskonnon vastainen kuten valistukselliset humanistit, toisaalta hän satirisoi kaikkea uskonnollista ja toisaalta hän tekee kristillisestä maailmasta entistä moniarvoisempaa.

Myöhäiskeskiaikaisten  elementtien yhdistäminen liittyy jo aivan erilaiseen elämänasenteeseen.  Keskiaikaisissa teoksissa hallitsevana on kulloinkin vain yksi aspekti, asioilla on vain yksi puoli. Muut aspektit sijoitettiin aina tiukkoihin kokonaisraameihin.

Rabelaisin pyrkimys taas on renessanssimainen siinä, että hän leikkii näkökulmien moninaisuudella, ja pyrkii jatkuvasti yllättämään ja rikkomaan lukijan ennakko-odotukset.