Spontaanius

by Tero-Erik Sakari Tuomala last modified Apr 15, 2008 11:58 AM


Rabelais ilmoittaa kirjoittaneensa Gargantua ja Pantagruel teoksen täysin spontaanisti. Siten kun se tuli paperille, hänen virkistäydyttyään runsaalla ruualla ja juomalla. Myös lukijoita hän kehottaa syömään runsaasti teoksen parissa. Parasta on lukea ääneen ruokapöydässä ja keskustella kuten Platonin symposiumissa (symposion - juoda yhdessä) - tai hyvästellä viimeisen ehtoollisen tavoin ystävät murtaen leipää ja nauttien viiniä.

"Oletko nähnyt koiran syövän ydinluuta? Katso kuinka huolella se vartioi sitä, kuinka murtaa sen ja millä hartaudella imee siitä mehut. Näin sinun tulee kohdella tätä kirjaa."

 Tätä voi pitää Rabelaisin estetiikkana, joka hylkää pyyteettömän tarkastelun ja suosii ahneutta. Taiteen ydinmehuja ei saa, ellei murtaudu kirjan pyhyyden alueelle, ellei riko ja murra sitä itselleen.

Rabelaisin kirjoitus pursuaa spontaaneja, päähänpistoja, oikkuja, arvaamattomia siirtymiä sekoittaen mitä korkeinta humanismia groteskeihin kansanomaisuuksiin (intellektualismi sekoittuu massakulttuuriin). Teossarja on pilailun ja vakavan, oppineen ja kansanomaisen vuorovaikutusta.

Ensimmäinen teos, Gargantua, on vielä tavanomainen teos koska siinä on suora juoni, päämäärä ja kliimaksi sekä aivan selkeä loppu. Toisin kuin myöhemmät teokset, joita luonnehtii hilpeä päämäärättömyys, harhailu joka vaihtuu sekavuudeksi, antikliimaksiksi ja päätyy avoimeen loppuun. Esimerkiksi useaan mahdolliseen loppuratkaisuun.