Perheromaani ja Jane Austen

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos maanantai 02. helmikuuta 2015, 23.03


austenJane Austen (1775 – 1817) on varsin etäällä englantilaisesta romantiikasta, häntä ei kiinnostanut vallankumous eikä yksilökeskeinen subjektiivisuus.  Austen onkin lähempänä englantilaisen kirje- ja juoniromaanin perinnettä. Hän kehittää Richardsonin  ja Fieldingin traditiota perheromaanin suuntaan.

Jane Austen kirjoitti olohuoneessa, perheen julkisessa tilassa eikä hänellä koskaan ollut omaa työhuonetta. Tämä on aiheena Virginia Woolfin pamfletissa  ”Oma huone” (1929). Voidakseen kirjoittaa naisella täytyy olla oma huone. Keskiluokkaisissa maalaiskartanoissa naisen paikka oli olohuoneessa, perheellä oli käytössään vain yksi yhteinen olohuone, ja jos nainen kirjoitti, hänen täytyi kirjoittaa olohuoneessa - missä kaikki muutkin olivat. Jane Austen piti huolen siitä, että perheen ulkopuoliset eivät saaneet tietää mitä hän teki. Edes palvelijat eivät tienneet että hän oli kirjailija. Jane Austen kirjoitti nuottipaperille, koska sellainen oli helpompi kätkeä muiden nuottien joukkoon.

Kirjailijana Austen on niin suuri poikkeus, että se herättää kysymään naisen kirjoittamisen mahdollisuuksia. Hänen kerrotaan olleen helposti ärtyvä ja epätavallisen impulsiivinen. Mutta aikaa myöten hän pystyi sovittamaan nämä kaikki voimansa kirjoittamiseen.

 

NAINEN JA MAUN AUKTORITEETIT

Jane Austenin elämä oli vaatimatonta. Hän eli naimattomana papin tyttärenä ja pysytteli maaseudulla perhepiirissä. Oma perhe tuki häntä. Aluksi Jane kirjoitti kauhuromaanien parodiota ja komiikkaa, ajatus vakavammasta työskentelystä ja kirjailijan urasta tuli hänen isältään. Varsinainen esilukija ja rohkaisija oli isosisko; Jane luki kaikki kirjoituksensa Cassandra –siskolleen, isä lähetti hänen ensimmäisen käsikirjoituksensa kustantajalle, veli neuvoi talouskysymyksissä.

Monenlaiset odotukset, pelot ja kuvitelmat ohjasivat naiskirjoittajaa jo työskentelyvaiheessa. Kuinka on kirjoitettava, että tuloksena on romaani. Millaisia lajityypin sääntöjä on noudatettava. Kuinka naisen ääni voi kuulua kirjallisuuden traditiossa, joka on kouliintunut kuulemaan tarkasti miehisiä vivahteita. Ehkä Jane Austen suojautui näiltä ulkoisilta vaateilta oman siskonsa avulla. Cassandra –sisko hoiti kirjeenvaihdon, torjui ja puolusti, hävitti arkaluontoisena pitämäänsä materiaalia.  On sanottu että juuri sisko huolehti ja puolustautui auktoriteetteja ja julkisuutta vastaan, niin että Jane Austenin ei tarvinnut huolehtia niistä.

Myöhemmin Cassandra –sisko on joutunut huonoon valoon, koska hän on hävittänyt tai sensuroinut kaiken mitä kirjailijalta on jäänyt. Mutta juuri nämä siskon toimet paljastavat, kuinka suuri uhka naiselle oli kirjoittaa julkisesti. Jane Austen saattoi unohtaa kaiken tämän ja kirjoittaa vapautuneesti, koska sisko piti huolen hänen rauhastaan.

Eräs aikalainen kuvasi Jane Austenin olleen nuorena ”Sievistelevin, suulain ja innokkain aviomiestä metsästävä perhonen mitä kuvitella saattaa.”  Hänen kerrotaan olleen aika vallaton tanssiaisissa, varsinkin tavattuaan erään vaalean irlantilaisnuorukaisen. Heidän rakkaussuhteensa jäi kuitenkin lyhyeksi, ja sen jälkeen Janen sanotaan vakavoituneen.

Sisarten välit tulivat poikkeuksellisen läheisiksi heidän nuoruuden pettymystensä jälkeen. Cassandran kokemukset olivat synkempiä kuin Janen: hän kihlautui amiraalin kanssa. Heidän piti mennä naimisiin, kun mies palaisi kauppalaivassa Intiasta, mutta hän sairastuikin keltakuumeeseen ja kuoli.

Sittemmin sisarukset olivat jatkuvasti yhdessä, he tekivät pitkiä päiväkävelyjä jutellen keskenään. He kirjoittivat tiiviisti kirjeitä toisilleen, kun toinen oli matkalla. He muodostivat yhdessä niin kiinteän parin, että heidän isänsä sanotaan puhutelleen heitä yleensä monikossa. Isä kutsui heitä vielä yli 30 -vuotiaina tytöiksi.

Jane Austen kirjoitti koko ikänsä, ja ensimmäiset versiot romaaneistaan hän  teki varsin nuorena. Loistavimmillaan Austen oli kuitenkin elämänsä loppuvaiheessa, jolloin perheen naiset; äiti, Jane ja Cassandra muuttivat toiselle paikkakunnalle. Rauhallisissa oloissa Jane kirjoitti siellä koko tuotantonsa uusiksi.

 

MAALAISARISTOKRATIA

Jane Austenin tiedetään sanoneen: ”Kolme tai neljä perhettä maalla, siinä minulle hyvä työmateriaali”.

Austen kirjoitti maaseudun kriisistä siten, että kriisiä tuskin huomasi.1800 –luvun alkuvuosina englantilainen maalaisaristokratia oli menettämässä asemaansa teollisuuskapitalismin vallatessa rahamaailman. Oikeastaan maalaisaristokratia rahoitti teollistumisen ja samalla oman tuhonsa. Konventionaaliset tavat ja seurustelumuodot alkoivat murtua – ne, joita Austen kuvasi.

Austenin teokset kuvaavat naisten hallitsemaa kartanoiden seurustelukulttuuria. Tilat olivat aiemmin siirtyneet suoraan sukupolvelta toiselle, mutta nyt maaseudulle ilmestyi varakkaita miehiä jotka saattavat ostaa maatilan. Tämä arvokriisi on hänen teostensa taustalla. Englantilainen maalaisaristokratia oli joutunut muutoksen kouriin. Austen on kuvannut tarkasti näitä eroja maalaisaatelin ja urbaanin yläluokan välillä.

Austen oli arvomaailmaltaan konservatiivinen ja kristillistä moraalia kannattava, mutta hänen sanotaan ylittävän nämä rajat taiteessaan. Hänen henkilöhahmonsa kehittyvät heidän omien motiiviensa, eikä kirjailijan arvojen mukaan.

Kuitenkin Jane Austenin romaanit ovat niin sovinnaisia, että ne eivät olisi voineet loukata ketään. Hän kirjoitti olohuoneessa, ja siksi hän kehittyi loistavaksi dialogien kirjoittajaksi. Kaikki kirjallisesti hyödyllinen oppi jota nainen sai 1800 –luvun alussa oli olohuoneissa tapahtuvaa koulutusta luonteiden tarkkailussa. Olohuoneessa ihmisten väliset suhteet olivat Jane Austenin jatkuvan tarkkailun kohteena.

Jane Austenin romaanit ovat viihdettä. Nuorten naisten ainoana tavoitteena on päästä hyviin naimisiin. Hänen jokainen kirjansa noudattaa tätä kuviota, sankaritar saa rakastamansa miehen, rahaa ja vastarakkautta.

On sanottu, että dialogi Jane Austenilla on  niin vivahteikasta, että hänen henkilöidensä sielun liikkeet näkyvät keskusteluissa. Replikoinnissa hänilmaisee henkilön mielialan, sen onko hän taantuvassa vai vilkkaassa elämänvaiheessa, älyn sekä inhimillisen rikkauden tai köyhyyden.