Ylpeys Ja Ennakkoluulo

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


Jane Austenin sanotaan kehittäneen henkilöhahmojensa kautta taidon liittää yhteen tunteet ja sosiaalisen sovinnaisuuden. Potentiaalisesti hallitsemattomat tunteet, joita päähenkilöt edustavat, eivät johda katastrofeihin kuten esimerkiksi la Fayettella aikanaan. Ausenin saavutus edeltäjiinsä verrattua liittyy kerronnan taitoon; sen avulla hän pystyy liittämään sovittamattomilta vaikuttavat seikat yhteen. Lukija kiedotaan tähän suurten tunteiden ja sovinnaisten tapojen jännitteeseen -  ja

viimekädessä päähenkilön sosiaalinen taitavuus juhtaa onnelliseen loppuratkaisuun.

”Pride and Prediuce” (1813) teoksen päähenkilö Elisabeth on Jane Austenin omien sanojen mukaan ”ilahduttavin hahmo, mikä koskaan on painosta ilmestynyt”.

Hän on eloisa ja iloinen ihminen. Mutta tuo eloisuus uhkaa ja järkyttää sosiaalista järjestystä, ja siinä näkyy Elisabethin voima. Tarinan lopuksi hän saa rakastamansa miehen, joka varakkain ja komein mies mitä Austenin romaaneista löytyy.

Heti teoksen avauksesta välittyy romanssin tyylilaji: ”On yleisesti tunnustettu totuus, että naimaton varakas mies tarvitsee välttämättä rinnalleen vaimon. Kun sellainen nuori mies saapuu jollekin paikkakunnalle, ei hänen tunteistaan tietysti ennakolta tiedetä mitään, mutta siitä huolimatta yllä mainittu käsitys on kuitenkin niin lujasti juurtunut seudulla asuvien perheiden mieleen, että hänen suoralta kädeltä katsotaan täysin oikeutetusti kuuluvan jollekin heidän ystävistään.”

Teoksen varhaisen version  nimi oli  ”First Impressions”, ja sen juonta liikuttavana voimana oli väärästä ensivaikutelmasta johtuvat ongelmat. Tämä asetelma tulee ilmi myös ”ylpeydessä ja ennakkoluulossa”; kun ylpeä mies, Darcy ja ennakkoluuloinen Elisabeth joutuvat käymään monta mutkaa ennen kuin saavat toisensa.

Darcy –niminen rikas tilanomistaja lausahti tanssiaisissa tylyn arvion: ”Elisabeth käy kaikin mokomin, vaikkei olekaan tarpeeksi kaunis saattaakseen hänet kiusaukseen”.  Elisabeth sattuu kuulemaan tämän lausahduksen, eikä voi enää sietää miestä.

Käy kuitenkin niin, että Darcy kosii Elisabethia. Mutta liian itsevarmalla tyylillä, ja saa silmilleen Elisabethin vihan ja rukkaset. Vasta tämän vihanpuuskan jälkeen Darcy rakastuu voimakkaasti ja ehdottomasti Elisabethiin.

Romaanin loppuosa osoittaa millaisen kehityksen heidän on käytävä lävitse ennen kuin voivat liittyä yhteen.

On sanottu, Elisabethin toiminta paljastaa vähitellen että hänen rakastettava eloisuutensa on eräänlaista suojautumista. Se suojaa häntä tulevaisuudessa odottavalta aviovaimon ahtaalta roolilta. Kohtuuton eloisuus kertoo pelosta, riippuvaisuudelta, nöyryyttävältä epäitsenäisyyden kokemukselta, ennalta säädellyn naisen elämän ahtaudelta. Lopussa Elisabethin eloisuus säilyy, ei enää masentavan elämäntilanteen torjuntana, vaan siitä vapautuneena.

Elisabethin kehitys on täysin vastakkainen romantiikan kauden subjektivistisiin sankareihin nähden. Hän ei kapinoi sosiaalista rooliaan vastaan, ei kapinoi luontoonsa ja vapautensa nimissä, vaan ymmärtää kuinka hänen kohtalonsa on sidoksissa toisiin.

Perhe on ideaali, joka hallitsee Austenin romaaneja. Kaiken taustalla on aina perhesiteistä huolehtiminen. Kirjoittaminen oli hänelle paljossa perhesuhteiden käsittelyä. Hänen kokemuksensa perheestä, joka on läheinen ja tukee jokaista, se on mallina myös sille kuinka yksilölliset pyrkimykset ja sosiaalinen elämä tukevat toisiaan.