Sisäisten näkyjen Coleridge

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos maanantai 28. syyskuuta 2009, 12.18


coleridgeEnsin Samuel Coleridge (1772-1834) tunnetaan radikaalina opiskelijana. Hän tuli Cambridgeen opiskelemaan 1791, ja innostui vallankumouksellisista aatteista. Pian hän kuului kolmen nuoren miehen seuraan, joka suunnitteli eräänlaisen kommuunin perustamista kahden muun runoilijan kanssa. Tässä yhteisössä tulot jaettaisiin tasan ja 2-3 tunnin työ riittäisi toimeentuloon. Loppuaika käytettäisiin opiskeluun, keskusteluihin, ja lasten kasvatukseen. Mutta lasten saamiseksi oli mentävä naimisiin. Miehet löysivät kolme sisarusta, ja menivät naimisiin, kävi vain niin onnettomasti, että Coleridge ei tullut lainkaan toimeen hänelle sattuneen naisen kanssa.  Myöhemmin Coleridge lähti omille teilleen, ja hänen vaimonsa sekä lapsen talous jäi muitten ryhmäläisten huoleksi.

Seuran kumoukselliset toimet saivat pian nuoren Wordsworthin kiinnostumaan heistä. Tästä alkoi englantilaiselle kirjallisuudelle niin tärkeä Coleridgen ja Wordswothin ystävyys. Ihmisinä he olivat täysin erilaisia, aina kun he yrittivät yhdessä kirjoittaa runon, siitä ei tullut mitään. Mutta ideoiden kehittely ja keskustelu kävelyretkien aikana oli molemmille erittäin antoisaa, ja niiden vaikutuksesta  syntyi aivan uudenlaista, romanttista runoutta.


BALLADI VANHASTA MERIMIEHESTÄ

Coleridge ja Wordswoth tapasivat toisensa päivittäin, tekivät pitkiä kävelyretkiä. Erittäin tärkeänä taustavaikuttajana mukaan liittyi Williamin sisar Dorothy Wordswoth.  Coldridge arvosti häntä erityisesti.

Miesten yhteistyönä syntyi "Lyrical ballads" (1798). Coleridge kirjoitti mystisiä ja yliluonnollisista kokemuksista kertovia runoja. Ainoaksi pirkäksi eeppiseksi runoksi jäi balladimainen ”The Rime of the Ancient Mariner” (Vanhan merimiehen tarina,  suom. Yrjö Jylhä. Ks. Maailmankirjallisuuden kultainen kirja, Englanti, ).  Coleridgen kohdalla kävi niin, että tämä jäikin ainoaksi laajaksi runoksi, muista on vain keskeneräisiä luonnoksia.

”The Ancient Mariner” on balladimaiseen kansanlaulun tyyliin kirjoitettu, toiminnallinen runo. Se ei kuitenkaan perustu runoilijan omiin kokemuksiin, vaan runoelman kaikki elementit perustuvat kirjallisiin lähteisiin. Aineiston hän haki merimatkojen kuvauksista, pyhimyslegendoista, saksalaisten romantikkojen kertomuksista.

Seitsenosaisen runon tarina on lyhyesti seuraavanlainen. Vanha merimies pakottaa hääjuhlissa erään nuoren miehen kuuntelemaan tarinaansa. Hän kertoo merimatkastaan,  kuinka laiva joutuu myrskyn kouriin ja ajelehtii etelämantereelle. Sitten vanhus alkaa kertoa albatrossista joka seuraa laivaa, asettuu laivan kannelle leikkimään merimiesten kanssa.

Tarina saa oudon käänteen, kun vanha merimies kertoo ampuneensa tuon albatrossin ja suututtaneensa muut merimiehet. Myöhemmin kun tuulet tyyntyvät, ja vesi loppuu niin kertojaa syytetään epäonnesta. Kuollut albatrossi sidotaan hänen kaulaansa.

Viimein horisonttiin ilmestyy varjo, se paljastuu aavelaivaksi ja sen miehistöstä Kuolema ja Valheellisuus jakavat aluksen miehistön keskenään, toiset kuolevat ja vain kertoja jää henkiin.

Mutta harhojen ja  kovien koettelemusten jälkeen laiva vapautuu kirouksesta, kun kertoja ylistää ja siunaa eräitä meren olentoja; niin miehistö herää henkiin ja laiva lähtee liikkeelle.

Vielä laiva kohtaa monia yliluonnollisia tapahtumia, kunnes vanha merimies selviää maihin. Lopuksi vanha merimies sanoo, että omalla tarinallaan hän haluaa opettaa rakkautta ja kunnioitusta kaikkea elävää kohtaan.

”Häävieras! Herran haltuun jää!

Mut unohtaa et saa,

Että parhaiten se rukoilee,

Ken kaikkia rakastaa,

Niin suurta kuin myös pientäkin

Ja ihmist’ elukkaa”

(suom. Yrjö Jylhä)


IDEALISMIN VAIKUTUS

Kun "Lyrical Ballads" oli ilmestynyt William, Dorthy ja Samuel Coleridge matkustivat Saksaan, jota he pitivät ajan henkisenä keskuksena. Coleridge opiskeli siellä filosofiaa, ja saksalaista idealismia. Hän itse oli englantilaisista romantikioista ehkä kaikkein lähimpänä idealismin filosofiaa. 

Saksan kautta Coleridge toi myös uuden näkökulman Shakespearen taiteeseen. 1700 -luvun Englannissa Shakespearea pidettiin luonnonlapsena ei niinkään nerona.  Coleridge esitteli sitten romanttiseen henkeen Shakespearea ennen kaikkea nerona joka loi täysin omanlaistaan taidetta.

Coleridgen tärkein teos estetiikan alueella oli omaelääkerrallinen ja teoreettinen "Biographia Literaria".  Filosofinen idealismi tuli siinä vahvasti esiin, ja vaikka sen koko keskiosa oli lainattu Schellingiltä, se on kuitekin englantilaisen romantiikan kannalta keskeisin teoreettinen teos.

Coleridge eli hyvin rikasta sisäistä elämää, josta ulkoiseksi toiminnaksi välittyi vain vähän. Hänen kerrotaankin sanoneen ”minussa on hieman Hamletia”.

Dorothy Wordsworthin kuvasi Coleridgea näin:

"Ensin hän näytti minusta rumalta, mutta sitä kesti vain kolmen minuutin ajan. Hän on kalpea ja laiha, ja hänellä on leveä suu, paksut huulet ja huonot hampaat sekä pitkä puoliksi kihara musta tukka. Mutta tuo kaikki unohtuu kun on viisi minuuttia kuunnellut hänen puhettaan. Hänen silmänsä ovat suuret ja ilmeikkäät - eivät kovin tummat vaan harmaat. Niissä näkyy hänen eloisan sielunsa pieninkin liikahdus."

Coleridge tutustui ooppiumiin, ja alkoi sittemmin käyttää ainetta niin runsaasti, että nykyään hänestä puhuttaisiin lähes narkomaanina. Coleridge pystyi jonkinlaiseen kirjoitustyöhön vain eri ystävien hoidon ja huolenpidon tuloksena.

Kuuluisa oopiumnäyn maine on Coleridgen ”Kubla Khan” runolla,  alaotsikoltaan "Uninäky", Coleridge kertoi sen syntyneen oopiumin vaikutuksesta, kolme tuntia kestäneen näyn aikana jolloin kaikki ulkoiset aistit olivat unessa. Runo oli kokonaisena hänen päässään kun heräsi, valitettavasti hän ehti kirjoittaa vain 50 riviä, kun joku tuli huoneeseen, kirjoitus keskeytyi ja näky katosi.

Coleridge jäi yhä pahemmin kiinni oopiumiin ja eli viimeiset vuotensa hoidossa.