Romanttinen Sankari Ja Byron

Romantiikkaan liittyvän nerouden palvonnan kuuluisin hahmo on runoilija Byron.  Luova voima ja nerokkuus liitettiin tuolloin mielellään yksilölliseen persoonallisuuteen, kuten Byronin. Uusi romanttinen sankari on jo lähellä anti-sankaria; se on jyrkkä vastakohta klassismin ajan sankarille. Klassismin ajan sankarilla keskeistä oli moraali ja itsekuri, usein tarinathan kertoivat rakkauden ja kunnian ristiriidasta, jossa rakkaudesta luovuttiin. Byronin romanttinen sankari luopuu jatkuvasti moraalista rakkauden tähden, eikä välitä lainkaan yhteisön arvostuksesta eikä kunniastaan.

Lordi Byron (1788 – 1824) , sensaatiomaisen kuuluisa runoilija. Kautta koko Euroopan seurattiin mitä Byron milloinkin tekee. Hänen hurjapäisistä ja ylpeistä sankareista tuli muodikkaita ja jäljiteltyjä hahmoja.

Byronin lapsuus oli varsin hurja. Äiti ailahteli rakkaudesta hysteriaan poikansa,  ainoan, ja ramman lapsen kanssa. Isä oli tuhlannut perheen suuren omaisuuden ja kadonnut.  Lapsenhoitaja oli kammottava täti, joka sovelsi tiukkaa kalvinistista kasvatusta, ja toisaalta käytti poikaa seksuaalisesti hyväkseen.  Poika vetäytyi  tästä todellisuudesta kirjojen ja mielikuvituksen maailmaan. Köyhien lapsuusvuosien jälkeen poika sai yllättäen suuren perinnön, sai lordin arvonimen ja pääsi  huippukouluun. 

Nuorena runoilijana Lordi Byron tuli kuuluisaksi, kun hän pilkkasi säälimättömästi ja erittäin osuvasti Wordswothia ja muuta edeltävää romantikkojen runoilijapolvea.

Kirjailijana Byron tuli tunnetuksi kautta Euroopan sankarihahmonsa ”Childe Haroldin”. Chlide –termi viittaa keskiaikaiseen nimitykseen; jalosukuinen nuorukainen joka valmistautuu ritariksi vihkimiseen on ”childe”.  Runomuotoisen matkakuvauksen ”Childe Harolds Pilgrimage” (1811) kertoi eräänlaisesta tulevan ritarin pyhiinvaellusmatkasta Välimerelle ja klassisen kulttuurin monumenteille. Sankari liitettiin luonnollisesti Byronin itsensä matkaseikkailuihin. Teoksen suosio johtui romanttisen sankarin kuvauksestaan;  runojen minä oli levottomasti kulkeva, väliin melankolinen, ja väliin luovaa energiaa täynnä oleva seikkailija, toisaalta irstas ja hullu, sekä ylpeä nuorukainen.

Byronin mielikuvituksen herätti lähi-itä ja Marokko, Byronin orientalistista eksotiikkaa myytiin valtavasti.

”Byronilainen sankari” tarjosi mielikuvitusta kiihottavaa aineistoa aikansa lukijoille. Itse Byron esiintyi julkisesti aristokraattina, kapinallisena ja elostelijana. Runoilija ei peitellyt seksuaalisesti sekavaa elämäänsä kuten lapsuuden kokemuksiaan. Varsinainen kohu tulikin sitten, kun Byronin insestinen suhde sisarpuoleensa tuli julki. Lisäksi hän itse kertoi lukijoista kiihottaakseen homoseksuaalisista kokeiluistaan, huumeiden käytöstä ja satanismista.

Tämä kaikki kiteytyi Byronin elämässä  käännekohdaksi 1816, jolloin hän avioeron jälkeen joutui julkisesti syytetyksi elostelusta. ”Jos se mitä kuiskailtiin ja sipistiin oli totta, minä en soveltunut Englantiin, ja jos se oli valhetta Englanti ei soveltunut minulle.” Runoilija loukkaantui verisesti ja muutti pois Englannista.  

Seuraavat kuukaudet olivat Byronin parasta kirjoittamisen aikaa. Sekä se että hän vietti kesän yhdessä Shellyjen kanssa Genevejärven rannalla. Kuuluisaksi on tullut runoilijoiden, englannin toisen polven romantikkorunoilijoiden kesä.

Byron kirjoittaa ”Childe Haroldin” jatko-osan, jossa byronilaiseen sankariin tulee myös demonisia piirteitä.

Byronin fiktiivinen omaelämäkerta ”Don Juan” tuo koomisia piirteitä romanttisen sankarin kuvaan.  Moderni myytti rakkausseikkailusta toiseen syöksyvästä Don Juanista on Byroin kuvaamana lähellä tragikomediaa. Vaikka sankarin elämä on varsin traaginen , Byron kuvaa Don Juaniaan varsin kevyesti ja koomisia sävyjä hakien.

Aikanaan Don Juania pidettiin moraalittomana runoelmana. Nykyään tuo sankarihahmo näyttää pikemminkin elämän merkityksen hakijalta.