Uni Ja Kauneus - Keats

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


John Keats (1795 – 1821) edustaa ns. toisen polven englantilaista romantiikkaa yhdessä Shelleyn ja Lordi Byronin kanssa. Keats vaikuttaa tyypilliseltä romantikolta; hän kirjoitti unesta ja kaipuusta, lyhyt ja itensiivinen kirjailijanelämäpäättyi nuorena, hän kuoli jo 26 -vuotiaana tuberkuloosiin. Hautakiveensä Keats valitsi sanat:

”Here lies one whose name was writ in water.”

Lyriikkaan Keats tutustui vasta traagisten lapsuuden vaiheiden jälkeen, hän oli 15 -vuotias kun äiti kuoli ja hän jäi orvoksi. Hän alkoi kirjoittaa vasta kaksikymppisenä, ja alle kahdessa vuodessa hän oli kirjoittanut parhaan tuotantonsa.


FANTASIA KUUN TYTTÄRESTÄ

Keatsin kuuluisa romanttinen näky ”Kuun tyttärestä” jota hän etsii ja kaipaa löytyy hänen 

”Endymion” (1817) oli runoelmastaan. Teos perustui kreikkalaiseen myyttiin, ja kertoo runoilija paimen Endymionin rakkaudesta tavoittamattomaan kuu tyttäreeseen, täydellisen ja abstraktin kauneuden symboliin. Endymion päättää seurata unessa näkemäänsä kauneusnäkyä, 'kuun tytärtä'. Kauneuden etsintä nousi päähenkilön elämän tarkoitukseksi

Teoksen myötä Keats itse leimattin romanttiseksi haaveilijaksi ”kuun tyttären” tavoittelijaksi. Häntä alettiin pitää esteetikkona, joka omistautuu ideaalin kauneuden etsinnälle vähän samalla tavoin kuin filosofi  omistautuu totuudelle.

Samalla tavalla Saksassa Novalis oli kirjoittanut unessa näkemästään kauneuden symbolista 'kaipuun sinisestä kukasta' jota hänen laulaja paimenensa lähti etsimään. Sekä Keatsin 'kuun tytär', että Novaliksen 'kukka' on nähty narsistisen kokemuksen symbolina, kaipuun itsensä heijastumana kun runoilija on rakastunut omaan kaipaukseensa ja tekee siitä ”sinisen kukan”. Tällaisten näkyjen suosio lyriikassa ilmaisee muutost subjektivististen elämysten suuntaan. Siksi ei ole ihme, että Keatsin ja Novaliksen fantasiat ovat romanttisinta runoutta.

Keatsin narsistisessa fantasiassa rakkauden kohde on ”kuun tytär”, maailmasta riippumaton sisäinen näky. Tämä näky herättää kaipuun jota ei voi tyydyttää, sankari ei voi asettaa subjektiivisuudelleen rajoja vaan on loputon etsijä niin kauan, kun hän on uskollinen tälle fantasialleen.

Keatsin omistautuminen narsistisille fantasioille näkyy myös hänen suhteessaan julkisuuteen. Keatsille kauneus on subjektiivinen kokemus jota ei voi arvioida muut kuin kokeva subjekti itse. Keats julisti olevansa täysin piittaamaton lukijoista. Hän kirjoitti:

 ”Kiitoksella tai moitteella ei ole kuin hetkittäinen vaikutus mieheen, jonka rakkaus abstraktia kauneutta kohtaan tekee hänestä vaativimman omien teostensa kriitikon”.

Keatsin kirjoittamiskausi, parin vuoden huipentuma, ei kehittynyt hioutumisen ja teknisen kehityksen tuloksena vaan romantiikan tapaan: Keatsin oman tuskan kautta. Veli kuoli tuberkuloosiin, ja hän itse rakastui epätoivoisesti naiseen jolta ei voinut saada vastarakkautta. Tähän liittyvän pitkän depressiivisen talven 1819 jälkeen syntyivät Keatsin kuuluisimmat oodit: keskeneräinen Ode on Melancholy, Ode to an Grecian Urn, Ode to a Nightingale. Parin vuoden kuluttua hän olikin jo kuollut.