Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Lapsuus Ja Luonto - Wordsworth

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos maanantai 28. syyskuuta 2009, 12.18


Tunnettua on että englantilainen romantiikka sai uuden käänteen kun William ja Dorothy Wordsworth ystävystyivät kiinteästi Samuel Coleridgen kanssa. Kesästä 1797 alkaen hieman yli vuoden ajan nämä kolme olivat tiiviisti yhdessä. Tähän ystävyyteen perustuu Lyrical ballads -yhteisteos.

Coleridge tuli aivan erilaisista oloista. Lontoolaisena, pehmeänä ja tunteellisena, mutta hyvin kriittisenä ja analyyttisena hän oli aivan erilainen kuin maalaismainen Wordswoth. Coleridge oli ratkaiseva vastapaino Wordsworthille. He jakoivat tehtävänsä balladeiden suhteen: Coleridge kirjoitti yliluonnollisista aiheista, jotka on tehty todellisiksi liittämällä niihin hyvin voimakkaita tunteita. Wordsworth puolestaan kirjoitti runollisella tavalla seikoista, joita tapahtui tavallisessa maalaiskylässä.

wordsworth
Benjamin Haydon: William
Wordsworthin muotokuva (1842)

William, Dorothy ja Coleridge tekivät matkan Saksaan 1798, sen aikana William aloitti omaelämäkerrallisen The Prelude -runoelman. Luonnon sisäistämisen prosessi on Wordsworthin lyriikan suurin saavutus.

Wordsworthin (1770 – 1850) keskeinen aihe ei ole suoraan luonnon kuvaus, vaan luonnon sisäistymisen kuvaaminen. Tämä tapahtuu muiston kautta. Monen runon aiheena on tunne, kun runoilija palaavanhastaan tuttuun paikkaa (Daffodils, Tintern Abbey ym.)

Wordsworthin myötä englantilaisessa romantiikassa arvostettiin lapsen tapaa kokea herkästi, sekä yksinkertaisuutta ja luontoa. Hänen myötään luontoa kuvaava ja vuorilla vaeltelusta kertova runous kehittyi aivan uuteen vaiheeseen.


VAELLUSRUNO – THE PRELUDE

William Wordsworth kirjoitti The Prelude runoelmassaan laajoja kuvauksia kokemuksistaan lapsena, vaelluksistaan vuorilla ja vallankumouksen vaikutuksesta Ranskan maaseudulla.

The Prelude runojen maisema on alussa Pohjois-Englannin järviseudulla. Tuo maisema muodostui ratkaisevan tärkeäksi; vihreät vuorenrinteet jotka viettivät kohti järviä, lehdot ja niityt tulivat hänen runojensa myötä kuuluisiksi. Lempeitten maisemien lisäksi järviseudulla on myös karua erämaata, jyrkkiä kallioita ja eristyneitä vuorijärviä. Wordswothille merkitsi erityisen paljon Derwent -joki, joka virtasi aivan hänen kotinsa alitse. Tuon virran luona hän poikasena uiskenteli ja leikki. On sanottu, että tuo joki jäi kohisemaan alituisesti hänen korvaansa.

Ehkä tuo virta jäi kuitenkin lopullisesti eräänlaiseksi kutsuksi kohisemaan hänen mielensä taustalle. Wordsworthin lyriikassa niin keskeisen maiseman rinnalla on sanottu kuuluvan myös virran kohinan, eräänlaisena luontoon sitovana äänenä.

Wordsworth ja Coleridge kehittelivät keskenään kysymystä, kuinka löytää yhteinen alue korvalle ja silmälle. Se lapsuuden havaintojen epämääräinen alue, missä näkö ja kuuloaistimuksia ei voi erottaa, aiheuttaa Voimakkaimmat tunteet. Se on täyden ilon aistimisen ehto. Wordsworth itse uskoi säilyttäneensä juuri tämän lapsuudenaikaisen kokonaisaistimuksen paljon kauemmin kuin ihmiset yleensä. Ehkä juuri kotijoen kohina oli se primaariaistimus, joka sai kuulon pysymään silmän ohella yhtä tärkeänä aistina.

Williamin vanhemmat kuolivat hänen ollessaan koulupoika, ja hän joutui muuttamaan kasvatuskotiin. Näin hän menetti samalla kertaa vanhempansa, jokensa, sekä läheisimmän sisarensa Dorothyn. Tämä joutui eri perheen hoiviin. William ja muut sisarukset joutuivat köyhiin oloihin Hawksheadin laitinakouluun emännöistsijän hoiviin.

Emäntä toki piti lapsista ja antoi heille paljon vapautta. Jo 10 -vuotiaana William sai juoksennella öisin metsissä katsomassa lehtokurppa -ansojaan. Myöhemminkin, läpi elämänsä, William Wordsworth vaelteli innokkaasti erityisesti öisessä luonnossa.

Lapsena Wordsworthilla oli outo taipumus vaipua transsiin rajun ulkoilun ja fyysisen rasituksen jälkeen. Hän kuvasi näitä haltioituneita tiloja hetkiksi, jolloin luonto sulautui hänen sieluunsa. The Preludessa hän kertoo, kuinka luistellessaan järvellä hän saattoi kovassa vauhdissa jarruttaa. Hetken ajan kaikki, järveä reunustavat vuoret tuntuivat liukuvan ohi, hänen itsensä seisoessa eräänlaisena taukona keskellä tapahtumaa.

Luonnollisesti pelko liittyi Wordsworthin lapsuuden luonto kokemuksiin. Eräänä yönä, kun tämä poikanen oli lainannut tapansa mukaan veneen eräästä lahden poukamasta, ja lähtenyt kuutamoiselle järvelle soutelemaan. Liukuessaan vettä pitkin, kallion takaa häämöttävät vuorten ääriviivat alkoivat pelottaa. Ne ikään kuin vainosivat, ja tarkkailivat häntä liukuen mukana horisontissa. Kauhuissaan poika palasi souturetkeltä ja oli oudossa mielentilassa vielä monta päivää.

Wordsworthin mielestä rationaaliset selitykset pelkojen syistä ovat väärä tapa voittaa nuo pelot. Aikaa myöten juuri luonnossa kohdatut pelottavat seikat muuttuvat myönteisiksi kokemuksiksi Wordsworthin mielessä.

Myöhemmin opiskelijana Oxfordissa Wordsworth kertoo kokeneensa voimakkaan fyysistä kaipuuta liikkumaan luonnossa.

1790 Wordsworth teki jalkamatkan Ranskan halki alpeille. Tällaisia luonto -vaelluksia tehtiin rousseaulaisessa hengessä paljon tuohon aikaan, mutta Wordswoth teki vaelluksistaan runoa.

Matkallaan he tapasivat ranskalaisen maalaisväestön vallankumousinnostuksen vallassa ja luonnon tilalle nousi kysymys vapaudesta: ”Sillä Ranska oli onnensa huipulla ja ihmisluonto näytti uudesti syntyneeltä.” kuten Wordswoth kirjoitti.

Wordsworth palasi Ranskaan 1791 innostavan solidaarisuuden keskelle ja viipyi siellä vuoden. Matkalla hän löysi sekä henkilökohtaisen ystävän että rakastetun. Hän ystävystyi nuoreen upseeriin ja kiihkeään demokraattiin sekä kirjallisuuden harrastajaan. Samalla hän rakastui naiseen, joka oli tiukan katolisesta ja kuningasmielisestä perheestä. Vaikka nainen synnytti hänelle lapsen, heidän avioliittoaan ei hyväksytty perheessä. William oli heille vailla asemaa ja arvoa oleva vallankumouksen tuoma joutilas. Utopiat ihmiskunnan vapaasta tulevaisuudesta särkyivät näin ensin yksityisellä tasolla.