Goethe eli suuri mies

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos maanantai 28. syyskuuta 2009, 12.18

_{Joseph Karl Stieler: 70-vuotias
Johann Wolfgang von Goethe (1828)}

Vaikka Goethe ei ollutkaan aristokraatti, silti hän sai aina parasta, helposti ja aivan kuin itsestään. Hänen ei koskaan tarvinnut välittää rahasta. Mutta koska hän oli porvarillista syntyperää, hän halusi aina hyvät palkkiot työstään ja kaikesta mitä kirjoitti. Goethe oli aina hyvän näköinen, ja kaikki mitä hän teki miellytti ihmisiä. ”Sturm und Drang” nuoruudestaan asti hän oli kuuluisa kautta Euroopan.

Voidaan tietysti kysyä kuinka näin suuret miehet syntyvät. Goethen innoittaja Herder sanoi, että jokainen kirjailija on oman kulttuurinsa hedelmä. Saksalainen kulttuurissa siis oli tilaa porvarilliselle, yksilöllisiltä kyvyiltään suvereenille, ja nopeasti parhaat vaikutteet omaksuvalle miehelle.

Ratkaiseva käänne Goethen synnyssä tapahtui, kun aistillisia rokokoo –runoja kirjoittava nuori Goethe tapasi yltiöpäisen ajattelijan Herderin vuonna 1770. Nuori Goethe innostui silloin ”Schäkespearista” ja esitteli tätä nuorekkaasti ennen kaikkea säännöistä piittaamattomana nerona. Merkittävintä oli kuitenkin se, että Herder johdatti Goethen kansanlaulujen maailmaan; bardilaulaja Ossianin maailmaan, Vanhaan Testamenttiin ja saksalaisiin kansanlauluihin.

Herdedrin innostamana Goethe teki matkan Elsassin maaseudulle kansanlauluja keräämään ja mm. ”Heidenröslein” (Villiruusu) ilmestyi jo 1773.

Samaan aikaan kun Goethe oli kansanlaulujen lumoissa, hän 23 -vuotiaana rakastui Sesenheimin pastorin tyttäreen. 17 –vuotias Friedrike pukeutui elsassilaisen maalaisasuun ja juoksi Goethen mukaan viehättävästi kuin naarashirvi. Nainen sai toimia Goethelle ilmeisesti luonnollisen viattomuuden, ja itsetiedottoman kansanlaulun symbolina. Tämän rakkaussuhteen innostamana hän kirjoitti loistavaa, kansanlaulumaista lyriikkaa. Goethe katkaisi suhteen kun huomasi, että pappilassa häneltä odotettiin sitoutumista.

Tämän jälkeen seurasi varsinainen kirjoittamisen kausi, jolloin Goethe kirjoitti paljon balladeja ja kansanlaulumaista, laulullisen yksinkertaista lyriikkaa. Hänellä oli uusia rakkaussuhteita ja hän kirjoitti nopeasti, kolmessa kuukaudessa ”Nuoren Wertherin kärsimykset” (1774) josta tuli ”Sturm und Drangin” kulttiteos.

Nuorena hän sai ministerin viran Weimarista, se merkitsi asemaa joka tuohon aikaan on harvinaista porvarillista syntyperää olevalle henkilölle. Varsin pian ”Sturm und Drang” alkoi tuntua mielenkiinnottomalta ja kypsä Goethe poikkeaakin täysin nuoresta Goethesta.

FAUST

Goethen kuuluisa Faust –näytelmä on aiheena kulkenut mukana koko hänen kirjailijauransa ajan. Aina nuoruusvuosista Weimarin hoviin, Faust oli mukana kun Goethe löysi uudestaan tyylinsä Italian matkan aikana. Teos valmistui vasta vuotta ennen Goethen kuolemaa 1831. Hän oli aloittanut Faustin kaksikymppisenä ja sai sen valmiiksi kahdeksankymppisenä.

Faust keskittyy kahteen teemaan; paholaisen kanssa tehtyyn sopimukseen ja viattoman naisen, Gretchenin tragediaan.

Asetelmaltaan Faust on ”Sturm und Drang” näytelmä, jossa päähenkilö on kaikki sovinnaiset rajat ylittävä nero, joka elää työkammiossaan goottilaisessa linnassa. Faust on romanttinen nero, joka haluaa rikkoa tiedon rajat ja tunkeutua salattuun henkeen – hänen vastahahmonaan on valistusmies Wagner, joka on kirjanoppinut ja kansan suosion kosiskelija. Faust on romantiikan henkeen yksinäinen hahmo.

Goethe esikuvana oli englantilaisen renessanssikirjailijan Marlowen Faust. Tämä oli renessanssihahmo, valtaa ja kauneutta hakeva vitaalinen yksilö. Pyrkimyksissään Faust tukeutuu aikansa lupaavimpaan tieteeseen, alkemiaan ja lopulta lupaa itsensä paholaiselle.

Faust kypsyy ja alkaa tajuta, kuinka suuren virheen hän on tehnyt. Niinpä hän lopussa keskittyy pelastamaan viattoman naisen, Gretchenin sielua, mutta tragedian henkeen pahin on jo tapahtunut. Gretchen on surmannut lapsensa ja tullut mielipuoleksi.

Viimeisessä näytöksessä Faust on hyvinvointiyhteiskunnan edustaja, joka haluaa parantaa ihmisten taloudellisia oloja. Siinä Goethe kannattaa selkeästi porvarillista elämäntapaa.