Goethen Luonnontutkimus Ja Romaani

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


Luonto oli eräs keskeisin romantikkojen kiinnostuksen kohteista. Goethe viittaa monissa kohdin metaforaan 'Luonnon kirjasta' moniselitteisesti. Luonnonilmiöt eivät edusta mitään muuta, kuin pelkästään ja sitä itseään, ne ovat vain ilmiöitä eivätkä symboleja. Tulkinnat, joiden mukaan Goethe tavoittelisi jotain platonistista ideaalia muuntavat hänen ajattelutapaansa vievät harhaan. Goethelle luonto ei ole kulissi: hän tutkii empiirisesti mitä luonnon eri seikat ovat. Hän teki runsaasti luonnontutkimuksia omassa laboratoriossaan.

Esimerkiksi Goethen omissa luonnontutkimuksissa  'alkukasvi' (Urpflantz) ei ole, määrätty eikä tietyn ideaalin mukaan suljettu käsite, vaan havainnoille ja tarkastelulle perustuva. Ideaalin hahmottaminen on Goethelle eräänlaista pelkistystä. Mutta hän pyrkii havaitsemaan luonnonilmiöitä ei suhteessa mikroskoopin havaintoon ei teleskoopin havaintoon, ei prisman havintoon. Vaan siihen havaintoon, joka lähtee ihmisen mittapuista.

"Luonto vaikenee kidutettaessa." Goethen mukaan luonnonlakien yksinvalta luonnon ymmärtämisessä pakottaa luonnon  matemaattiselle kielelle, eikä anna luonnon vapaaehtoisesti vastata. Ilmiöiden kielellä.

Tämä muutos kärjistyy romanttisen ja klassistisen Goethen väliseksi ristiriidaksi. Romanttinen luonto oli säännötön kuten Wertherissä Goethella  se perustui paljon siihen mullistukseen, joka Shakespearen sääntöjen ja ennalta annettujen mallien vastaisella draamalla oli koko romantiikan käsitykseen siitä että oikeaa ja kaunista voi olla muukin kuin lainalainen järjestys. Tälle Goethelle luonto oli elävä kirja, käsittämätön mutta ei mieletön. Klassistisella Goethella puolestaan kiinnostus kohdistui luonnon salaisuuksien ja lakien paljastamiseen.

"Varustautuneena vain harpilla, paperilla, sulkakynällä, musteella ja kahdella kirjalla. Tällä yksinkertaisella tavalla tulen tuntemaan totuuden joka on aivan muuta kuin kirjastoihmisten tiede."

"Paljon oppinut on harvoin suuri filosofi, ja se joka on selaillut paljon kirjoja ei huomaa yksinkertaista luonnon kirjaa, jossa mikään ei ole totta ellei se ole yksinkertaista..."

Kirje v. 1769.


KLASSISTISEN GOETHEN LUONTO

"Olen suunnitellut uutta romaania maailmankaikkeudesta”  Tämä Goethen ajatus romaanista on perusromanttinen: romaani on äärettömyyden metafora. Luonto ei ole mykkä ja puhumaton tällaisessa kirjassa, vaan kaikki on kielellistä myös luonto.

"En voi ilmaista, kuinka luettava luonnon kirjasta on minulle tullut, minun pitkä  tavailuni on loppunut ja minun hiljainen iloni on ilmaisematonta" kirjoitti Goethe eräässä kirjeessään 1786

Goethen Vaaliheimolaiset  romaani liittyy hänen luonnontutkimuksiinsa. Romaanin miljöökuvauksen estetiikkaa voi jo kutsua 'maisemataiteeksi'. Tapahtumapaikka on romaanissa linna ja sen puutarha sekä sitä vastapäätä vuorella oleva näköalapaikka. Puiston suunnittelu ja rakentelu sekä linnaa vastapäätä olevan näköalapaikan suunnittelu on romaanihenkilöiden keskeinen tehtävä.

Toinen, luonnontieteellisempi teema romaanissa, on eräänlainen tunteiden kemia. Romaanin nimi ”Vaaliheimolaiset” viittaa siihen. Tietyt ihmiset vetävät toisiaan puoleensa kuten viini ja vesi, kun taas tietyt henkilöt hylkivät toisiaan kuten vesi ja öljy. Toiset ystävystyvät nopeasti, kummankaan menettämättä ominaisluonnettaan, toiset taas pysyvät vieraina vaikka asetetaan rinnan ja menettävät luonteensa sekoitettaessa. Tällainen ihmissuhteiden koelaboratorio kehitetään Goethen romaanissa.

Aviopari Edvard ja Charlotte ottavat luokseen asumaan ja puistoa kehittelemään vanhemman miehen ja nuoremman naisen.Tämä kemiallinen muutos horjuttaa avioparin keskinäisistä suhdetta, avioeron partaalle. Mutta avioliitto on kuitenkin pitävä kemiallinen suhde, vahva liitto jota vieraat aineet horjuttavat mutta eivät hajota.

Toinen teema on puutarha ja puistonhoito. Suuri projekti on parantaa ja kaunistaa kartanon maat. Tällainen luonnon parantaminen olisi romantiikan Goethelle ollut täysin vierasta. Goethea kiinnosti  nyt klassismi ja sen kuvataide erityisesti ja kartanon näkymiä verrataan maalaukseen jolla on kehykset:

"Charlotta tervehti miestänsä ovella ja sijoitti hänet istumaan siten, että hän voi yhdellä silmäyksellä havaita ne eri kuvat, jotka näyttivät maiseman ikään kuin kehystettynä."

(s.7)

Ilmaisun eleganssi, yksi lause joka sisältää toiminnan ja ajatuksen kokonaisuuden, joka hahmottuu vasta luettua se. Nykyään ilmaistaisiin dynaamisemmin kolmella eri lauseella. Wertherin lause eimyöskään uhrannut dynaamisuutta kokonaisuudelle. Romanttiset maisemat ovat rajaamattomia, kehykset maisemassa ovat klassistinen tapa myöskin rajata yksi kokonaisuus.

Goethe käsittelee siinä luonnon ja taiteen vuorovaikutusta: kuinka taide parantaa luontoa.

Myöhäisvaiheen Goethe ei ollut romantikko ja kritisoi romantiikan tapaa ihailla koskematonta, villiintynyttä ja hoitamatonta luontoa. Hänen mukaansa romantiikan spontaanisuus ja impulsiivisuus ei voi luoda klassismin  vaatimaa harmonista kokonaisuutta:

"Luontoon käydään käsiksi hapuillen, miellytään erikoisesti toiseen tai toiseen pikku paikkaan, ei uskalleta raivata pois sitä tai tätä  ei ole riittävää uskallusta uhrata jotakin; ei osata ennakolta kuvitella, mitä on saatava aikaan, kokeillaan, se onnistuu, se epäonnistuu, se korjataan, korjataan kenties sellaista, mikä olisi jätettävä ennallensa, jätetään ennallensa sellaista, mikä olisi korjattava, ja niin on lopputulos aina parsinnainen; se vaikuttaa miellyttävästi ja virkistävästi, mutta ei tyydyt..."

(s.32©33)

Puiston suunnittelussa tavoitellaan klassista ideaalia, harmoniaa jossa jokaisella osalla on harkittu paikkansa ja kokonaisvaikutelmansa. Siksi puiston suunnitelmallisen parantaminen perustuu karttaan. Kartta, yläpuolelle asettuva, objektiivinen silmä  joka ei ole kenenkään puistossa kulkijan näkökulma otetaan perustaksi.

On teetetty kaksi karttaa: "Ensinnä seudun pohjapiirros ja sen maisemat muokkaamattomassa luonnontilassa ja seuraavilla lehdillä ne muutokset, joita taide oli saanut siinä aikaan kaikkea olemassa olevaa hyvää hyödyttäen ja korostaen."

Koko projekti keskittyy näköalapaikan ja sieltä avautuvan näkymän luomiseen. Kulttuuri (linna) ja luonto (sammalmaja) ovat asetelman vastakohdat: kummastakin täytyy toinen näkyä kauniisti. Vuorelle Charlotta -vaimo on rakennuttanut sammalmajan, josta avautuu näköala alas saksalaiseen pikkukylään, jonka oikealla reunalla on kirkko ja vastapäätä linna jossa he asuvat. Kalliorinnettä mutkittelee pieni polku tälle sammalmajalle.

Nämä objektiiviset suunnitelmat menevät sekaisin, ihmissuhteiden kemian vuoksi. Sillä se mikä on kaunista, on erilaista eri ihmisillä. Romantiikan kritiikkiä: näköalapaikalle Charlolle romantikko rakennuttaa keväällä sammalmajan, kahdenkeskiseksi paikaksi itselleen ja miehelleen, mutta se onkin kesällä huono kun puut lehtivät ja näkymät peittyvät. Vailla kokonaissuunnitelmaa hän on myös parannellut luonnonpolkua joka vei tuonne vuorelle. Kapteeni katsoo kartasta ja rakennuttaa isomman ja viihtyisämmän huvimajan paikkaan josta on paras mahdollinen näköala, ja kalliota louhien hän tekee uuden tien vuorelle: nyt näköalapaikalle meneminen on helppoa, voi huoletta antautua keskusteluun tarvitsematta varoa kompastuvansa kiviin tai juuriin.