Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Kehitysromaani ja Goethe

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos keskiviikko 09. toukokuuta 2018, 10.46


Goethe kirjoitti nuoren miehen henkisestä kehityksestä myös toisenlaisen romaanin kuin Nuoren Wertherin kärsimykset.  Kehitysromaanin (Bildungsroman) Wilhelm Meisterin oppivuodet  päähenkilö on porvarillisesta keski-luokasta. Wilhelmin oppivuodet kertovat yksilön tiestä ja sopeutumisesta, päähenkilö ei vaivaa mieltään yhteiskuntaan liittyvillä ongelmilla. Henkinen kehitys oli ainoa mahdollisuus porvarissäätyisellä ihmisellä: yksilöllinen aateluus, joka ei ole ukoista, kuten jalosukuisilla vaan sisäistä ja itse hankittua.

Wilhelm kuuluu teatteriseurueeseen ja hänen suuri haaveena oli  perustaa saksalainen teatteri. Nostaa se ranskalaisen ja englantilaisen teatterin tasolle. Vähitellen Wilhelm huomaa, että hänellä ei ole edellytyksiä näin haastavaan tehtävään, ja hän löytää jotain muuta.

Wilhelmin elämänasenne on toinen kuin äärimmäistä yksilöllisyyttä edustaneen Wertherin, joka hylkäsi täysin yhteiskunnan. Wilhelm Meisterin kehitys on persoonallista, mutta samalla yhteiskuntaan sopeutumista. Päähenkilön kehitys on siis sekä yksilöllistä että sosiaalista. Siinä haaveilijasta tulee lujaluontoinen persoona, joka haluaa työskennellä kanssaihmisten hyväksi.

On ihmetelty, miksi kehitysromaanien päähenkilöt ovat aina miehiä. Naishahmoja on kuvattu tragedioissa, rakkausromaaneissa – miksei kehitysromaaneissa. Eräs syy on se, että kirjailijat ovat miehiä eikä naisella tuona aikana edes ollut sellaista yhteiskunnallista asemaa, johon hän olisi voinut kasvaa. Toinen syy on se, että mieskirjailijat käsitellessään emotionaalisia toiveitaan ja fantasioitaan kertovat naisesta - mutta yhteiskunnallisia fantasioita he käsittelevät omakuvan kautta.

Wilhelm Meister -romaanin taustalla on ystävyys Schilleriin, tämän innostava vaikutus sai Goethen runouden uuteen loistoon. Samalla Goethen kesken jäänyt Wilhelm Meisterin teatterillinen kutsumus kehittyy uuteen suuntaan. Teatteriromaanina aloitettu teos saa pedagogisen romaanin, sivistysromaanin, kehitysromaanin piirteitä. Schillerin vaikutuksesta romaani sai uudeksi nimekseen Wilhelm Meisterin oppivuodet. Teoksen taustafilosofia on erittäin lähellä Schillerin tutkimusta Esteettisestä kasvatuksesta.

Wilhelm Meisterin juonessa on yllätyksiä, uskomattomia jälleennäkemisiä, romanttisia sattumia ja epätodennäköisyyksiä, jotka jo sen ajan englantilainen romaanitekniikka osasi välttää.  Siksi sitä ei ehkä kannatakaan lukea romaanina, vaan purkaa sitä lukiessa erillisiksi teemoiksi ja aihelmiksi.

Kaunis sielu

"Kauniin sielun tunnustukset" on romaanin tunnetuin episodi. Se on ikäänkuin tuntemattoman henkilön käsikirjoitus joka on toimitettu kuolemansairaalle naiselle. Se muistuttaa Schillerin näkemystä esteettisestä ihmisestä, ja se onkin ilmaistu Schillerin luomalla käsitteellä: kaunis sielu. Tällaisessa henkilössä moraalisuus on niin luonnollista, että voi antautua tunteidensa mukaiseksi vaille mitään moraalista kontrollia. Moraali on Schillerin mukaan vain välivaihe kun esteettinen - eli egoismista vapaa - mutta aistillinen ihminen kehittyy. Tällainen ihminen leikkii, ja leikkiessään hän on vapaa sekä egoismista että moraalista. Samanlaiseen ajatukseen Wilhelm Meister romaanin Kaunis sielu -episodi päättyy:

Mikään ei ilmene minulle lain muodossa. Minua ohjaa vaisto, joka
johtaa minut aina oikeaan. Noudatan vapaasti mieltäni ja tiedän yhtä
vähän rajoituksista kuin katumuksesta.

Goethe näki tällaiseen ihmisideaaliin liittyvät vaarat, niinpä Wilhelm Meisterin tie menee aivan toiseen suuntaan kuin 'kauniin sielun' idea edellyttäisi.

Hänen vaellusvuotensa päättyvät, kun hänet lopulta hyväksytään "vapaamuurariseuraan" jäseneksi. Tätä kautta Wilhelmille avautuvat yhteiskunnalliset tehtävät, joihin hän oli asteittain kypsynyt hylättyään teatterin.

Goethe kirjoitti siis henkilöstä, joka sopeutuu yhteiskuntaan ja kasvaa todellisuustajuiseksi. Samalla tavalla Goethen itsensä on sanottu sopeutuneen Sturm und Grang kapinastaan Weimarin hovimieheksi ja lopulta ministeriksi.

Wilhelm Meisterin tavoin yksityiselämä työntyi etualalle porvarillisen romaanin peruspiirteenä. Goethelle julkinen - eli se mitä kaduilla tapahtuu - ei ollut lainkaan mielenkiintoista. Vasta realismi pystyi näkemään tavallisessa maaseudun ja kaupungin elämässä kiinnostaa kuvattavaa.