Rakastavaisten Yhteisrunoutta

Ikääntyvän Goethen paras saavutus lyriikan alueella on vanhan, 66 vuotiaan miehen kirjoittama West-östlichen Diwan (Länsi-itämainen divaani) 1819.

"Divaani" merkitsee kokoontumista. "Länsi-itäinen" viittaa siihen kahteen eri kulttuuritraditoon jotka tässä runoelmassa kokoontvat yhteen.

Goethe tunsi "itämaisia kulttuureja"  1) Vanhan testamentin kautta 2) Hän osasi hebreaa  3) Herder, hänen nuoruutensa suuri opettaja oli lisännyt Goethen kiinnostusta "kulttuurien" alkukotiin "itään"  4) Romantikot olivat hyvin kiinnostuneita idästä. "Meidän on etsittävä idästä korkeimmin romanttista". 5) Lisäksi matkakirjallisUUden ym. vaikutuksesta "itämainen eksotiikka" tuli Euroopan kirjallisuuteen. 6) Persialainen runoilija Hatzif antoi ratkaisevan virikkeen.

Etäälle ja persialaiseen aistillisuuteen on heijastettu koko Goethen työn hedelmät, ja soinnutettu uudella tavalla. Koko elämän muodostama kaikupohja - sekä tietysti rakastuminen.

Divan-runojen elementtejä ovat rakkaus, viini mutta myös viha. Hän kirjoitti kylpylässä, mutta myös matkustellen, tuttuja tapaillen Matkailu saa ratkaisevan käänteen Goethen synnyinkaupungissa, Frankfurtissa. Hän rakastuu. 65-vuotias maestro rakastui 30 vuotiaaseen tanssiattareeseen, juuri pankkiirin kanssa avioituneeseen kaunottareen nimeltään Marianne von Willemer.

Mariannen mies oli Goethen vanha ystävä. Goethe oli naisen tavatessaan jo syyskesän luomisvireessä, ja herkkänä. Ihastus oli molemminpuolista, mutta tapaaminen jäi lyhyeksi.

Seuraavana talvena kuitenkin Goethen "Divaani" kokoelmaan tulee keskeiseksi hahmoksi Zuleika. Goethen lyriikan viimeinen naishahmo. "Divaanin" rakkausrunot syntyvät Mariannea muistellessa, sekä tulevan kesän tapaamista odotellessa.

Ja tuleehan tälle onnenpojalle se mitä hän on kaivannut. Syyskesällä taas, elokuisen täyttymyksen tunnelman vallassa, kokonaista kuusi viikkoa Willemerien vieraana. Ja Goethe kirjoittaa hurjasti ja runsaasti haltioitunutta henkilökohtaista, alkuperäistä laululyriikkaa.

Suhde Mariannen ja Goethen välillä oli täyttä rakkautta. He kirjoittivat, Ja molemmat intoutuivat lähes ylittämään itsensä toisen avulla tässä kirjoittamisessa. Lyriikan kieli; kielellistä herkkyyttä, kielen ja myös tunteiden fraasimaisuuksia välttävää ilmaisua. Ehkä he välttivät kirjoittamisen kautta myös rakkauden fraasimaisuuksia. Leikkiviä, kaipaavia, rohkeasti intohimoisia säkeitä.

Joka tapauksessa kukaan ei ollut vastannut Goethen rakkauteen sillä tavalla. Nuoren Goethen narsistinen into tuskin antoi edes mahdollisuutta naiselle vastata. Toiseksi Marianne vastasi kirjoittamalla, samalla alueella. Hänestä kehittyi todellinen runoilija. Osa Divaani- kokoelman parhaista runoista ovat Mariannen kirjoittamia. Vaikka Goethe myöhemmin ottaa runot omiin nimiinsä, niin Mariannen osuus on paljastunut myöhemmin, ja näitä runoja pidetään Divaani- kokoelman parhaaseen ytimeen kuuluvina.

Illat kuluivat Willemarien huvilalla Goethen lukiessa "Divaani" kokoelmaansa valmistuvia runoja, Marianne lauloi usein Goethen lauluja kun isäntä oli nukahtanut tuoliinsa.

Kiinnostavaa tässä on se, mihin leikki ja rakkaus yltävät. Sillä kumpikaan ei ole kirjoittanut niitä yksilöinä. Ne ovat syntyneet heidän välisestä leikistä, heidän suhteestaan.

Niin jatkuu tämä ainutlaatuinen vuoropuhelu. Goethe lähtee Frankfurtista matkalle, ja lähettää Mariannelle runotervehdyksiä.  Mutta Goethe, narsistina, runoilee haltioituneena "yhteensulautumisesta" jossa kaksi sielua ovat yksi ja sama:

     "Elo y h d e n  olennonko

        kahdeks erjennyt on noin?

        Toisens' omistanut onko

        kaksi yhdys-olennoin?

        Saanet pulman päästetyksi,

        selväks ongelma se käy:

        lauluist' eik| näistä y k s i,

        eik| kaksoissielu näy?"

Mutta juuri tätä Marianne pelkää, sitä että hän menettää oman itsensä,

lausuen:

         Korkein onni ihmislasten

         oma itseys on vaan.

          . . .

         kaiken muun voi mennä antaa,

         jos vain jää siksi, mik' on.

Goethe ei näe lainkaan sitä mitä Marianne pelkää: hallitsevaa miestä. Itse asiassa Goethe katsoo von Willemerin runouden sulautuneeksi itseensä. Hän julkaisee ne vain omissa nimissään. Kysymys ei ole lainkaan siitä antamisesta, josta Goethe puhuu.

Marianne odottaa uutta Goethen tapaamista ja kirjoittaa tunnetun kaipuusta kertovan runon itätuulelle: "WAS BEDEUTET DIE BEWEGUNG". Itätuuli merkitsee rakkauden sanansaattajaa, kevään tuojaa.

Goethe oli yllättynyt. Marianne, kirjoittamalla, hyppäämällä tuosta vaan, LEIKIN innoittamana, samalle tasolle maailmankuulun runoilijan kanssa. Tämä nainen ei siis edes pelännyt "tasoeroa". Mariannesta, joka aiemmin ei ollut kirjoitellut kuin nimipäiväriimejä, sen verran että osasi rytmin ja loppusoinnutuksen tekniikan. Hän pystyi tekemään tasavertaista lyriikkaa Goethen kanssa tuossa leikissä. Sen todistuksena on itse "Divaani" kokoelma, jonka lähes parhaat osat ovat tuon naisen kirjoittamia.

Lopulta Goethe katkaisee suhteen, "pakenee" sitä. Vielä kun Marianne ei tiedä tätä, hän uuteen tapaamiseen uskoen kirjoittaa laulun länsituulelle. Mestarillinen runo jonka Schubert sitten pian sävelsi.

Ero oli käsittämätön isku Mariannelle. He eivät enää tavanneet...paria viikkoa ennen kuolemaansa Goethe lähettää Mariannen kirjeet ja runot sydämellisin omistussäkein takaisin Mariannelle.