Kauhu Ja Hulluus - Hoffmann

Hulluuden ihannointi tuli romantiikan aikana varsin yleiseksi. Normaaliuden rajat rikkovat nerot ja hullut nähtiin kaikki sankareina. Säveltäjänä ja ja muusikkona menestynyt E.T.A. Hoffmann (1776 – 1822) on viimeinen suuri romantikko. Hänet tunnetaan kauhukirjailijana, mutta erityisen

Kiinnostunut hän oli hulluudesta.  Hoffmann kirjoitti erittäin paljon ja nopeasti, lyhyessä ajassa.

Kerrotaan, että naimisissa oleva Hoffmann rakastui soittajaoppilaaseensa, 15 vuotiaaseen Julia Markiin. Kun tytön äiti päätti naittaa Julian miehelle jota Hoffman halveksi,  hänen kerrotaan pahoinpidelleen sulhasta. Tästä onnettomasta intohimosta alkoi Hoffmannin kirjailijanura. Tästä lähtien Julian hahmo on läsnä kaikissa hänen teoksissaan - ja kauhutarinoille sopivassa muodossa. Milloin nuori nainen on ihana kaunotar, milloin kaunis idiootti, milloin mekaaninen lelu.

Hoffman on ensimmäinen, joka tuo mekaanisen ihmishahmon ja nuken tunteiden kohteeksi – erään hänen kauhukertomuksensa sankari rakastuu  tanssivaa automaattiin. Hoffmannilla romanttisen rakkauden ja viattomuuden teema päätyy lopulta rakkauteen automaattia kohtaan.

Hoffmannin laajassa romaanissa „Kissa Murr“ (1820) päähenkilö on nerokas ja hullu muusikko, ja hänen rakkautensa Julia nimiseen nuoreen naiseen. Teoksen kertojana on päähenkilön kissa.

Kauhukirjallisuuden kannalta merkittää oli Hoffmannin  kotona Berliinissä kerran viikossa kokoontuva keskusteluseurue, - sen keskusteluista syntyivät monet novellit joita julkaistiin eri lehdissä. Seurue oli kiinnostunut mielisairauden eri muodoista ja kirjallisuudesta.

SANDMANN - NUKKUMATTI

Hoffmannin kuuluisin tarina on kauhuversio nukkumatista. Saksalaisen tarinan mukaan nukkumatti heittää illan tullen lapsin silmiin hiekkaa, että niitä alkaa hiertää. Nukkuma-ajan jälkeen nukkumatti kiertää ja kerää pois kaikki lasten avonaiset silmät.

Tämä taru on keskeisessä osassa kun tarinan päähenkilöä vaivaa hänen isänsä kuolemaan liittyvä ahdistus ja  lapsuuden muisto nukkumatista. Juuri isä oli pelotellut poikaa nukkumatilla, jos tämä ei nukahda ennen yön tuloa.

Muuten tarinassa on mukana hoffmannilaisen kauhun elementit, magnetismia, mystisiä kokeiluja, automaatti-kaunotar ja epätoivoinen opiskelija.

Tarina on tullut kuuluisaksi siksi, että myöhemmin Freud käsitteli tätä tarinaa kuuluisassa analyysissaan kauhun olemuksesta. Saksan sana „Unheimlich“ joka ilmaisee ilmaisee kauhua sisältää itseensä kotoisuuteen viittaavan lähtökohdan (heimlich).  Freudin mukaan kauhu syntyy nimenomaan jonkin kotoisen kääntöpuolena.  Tarinassakin on kotoisuuteen viittaava tilanne (nukkumaan meno) ja sitten tilanteeseen liittyy yllättäen jotain päinvastaista – jos et nukahda sinulta viedään silmät.

IHMEELLINEN HULLUUS

Hoffmania kiinnosti erityisesti hulluus. Erään tarinansa lopussa on Hoffmannin oman asenteen kiteytys:

"Te kaikki tiedätte minun kiinnostukseni vuorovaikutukseen hullujen kanssa; uskon että luonto antaa erityisesti epänormaaleille ihmisille näkymän luonnon kauheimpiin syvyyksiin.“

Hulluus kiinnosti Hoffamannia, hän seurasi kiinteästi aikansa teoreettista keskustelua hulluudesta ja hoideosta. Mutta Hoffmannin hullut paranivat harvoin, harvoin heitä hoidettiin sairaaloissa. Yleensä Hoffmannin tarinoissa hullut ovat karanneita tai vapaana muuten - ja näin hän pääsee tutkimaan hulluuden ja nerouden suhdetta. Hoffmannin tarinoissa jännitys syntyy usein hulluuden ja nerouden rajan kadotessa.  Joskus täysin normaalilta vaikuttavat tavat paljastetaan vain järjettömyydeksi josta on tullut yleinen tapa.

Kun rationaalinen  mielisairaiden käsittely pyrki 1800 –luvun alussa aikaan asettamaan yksiselitteistä rajaa hulluuden ja viisauden välille, Hoffmannin tarinoissa tämä raja häviää. Toisaalta hullut saattavat olla täysin harmittomia ja hyviä ihmisiä, toisaalta vallanhaluiset ihmiset voivat olla hyvin arvostettuja mutta tuhoisia.