Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Klassistisen Goethen Kausi

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


Saksalainen klassisismi (klassizism, klassik) poikkeaa yleiseurooppalaisesta klassismista, siitä jonka esikuvana oli Ranskan klassismi. Saksan klassisismi on vasta 1700 ja 1800 –lukujen vaihteessa vallinnut suunta, se ei ole enää sidoksissa sääntöestetiikkaan.

Goethen harrastus antiikin kulttuuriperintöä kohtaan kiteytyy hänen Italian matkaansa 1786.  Myöhemmin Goethen kirjoittama ”Italian matka” (suom 1998) on muistiinpanoista tyylitelty matkakertomus. Italian matka merkitsi käännekohtaa hänen runoilijan urallaan. Hänen klassisistisen kauden teoksensa ovat: ”Ifigeneia Tauriissa” draama, joka on versio Euripideen tragediasta, ja ”Roomalaisia elegioita” runokokoelmansa, jossa hän kehittelee eroottisia motiiveja Ovidiukselta saamansa mallin mukaan.

Saksalaisen klassisismin keskeiset hahmot ovat Goethe ja Schiller.  Yllättäen Goethe nimitettiin ministeriksi Weimarin hoviin. Goethen avulla Weimarista luotiin eräänlainen kulttuurin keskus. Se, että runoilija saa tällaisen aseman - porvarillista syntyperää olevalle henkilölle korkein mahdollinen asema. Sen taustalla on Ranskan vallankumouksen 1789 vaikutus saksalaiseen julkisuuteen.


IFIGENEIA -NÄYTELMÄ

Italian matkallaan  Goethe valmisti loppuun antiikki –näytelmänsä ”Ifigeneia Tauriissa”. Hän muutti aiemman proosamuodon runomittaan ja pyrki toteuttamaan näytelmässään klassisismin ihannetta: ”Jaloa yksinkertaisuutta ja hiljaista suuruutta” – eli ylevää tyyliä. Siksi Goethe korvasi Euripideen tragediassa barbaarisina pitämiään piirteitä humanistisen ihmisihanteen mukaiseksi.

Euripideen tragedia huipentui mestaukseen, kun kunnianhimoinen isä uhrasi tyttärensä ”Ifigeneian” saadakseen jumalten suosion ja sotasankarin tulevaisuuden. Goethe tekee Ifigeneian naisellisuudesta ajattoman vaiston,  ihmisrakkautta edustavan ikinaisellisen tunteen. Ifigeneia on vaistomaisesti hyvä ihminen, joka on vaikuttanut kuninkaaseen niin, että monista julmista tavoista on luovuttu eikä ihmisuhrejakaan toimiteta enää.

”Ifigeneia” kertoo sisarussuhteesta, kuinka veli Orestes ja sisar Ifigeneia auttavat toisiaan. Orestes on vanki ja tuodaan uhrattavaksi Tauriissa olevaan temppeliin. Siellä Ifigeneia on papittarena ja toimii ihmisten mestauksen lopettamiseksi.  Kun sisarukset viimein tunnistavat toisiaan, sisar auttaa veljensä pakoon. Loppukohtauksessa kuninkaan kanssa Ifigeneia saa tämän vakuuttuneeksi humaaneista päämääristä.


ROOMALAISIA ELEGIOITA

Goethen Italian –matkan tuloksena syntyi 1795 elegioiden kokoelma jossa Goethe käsitteli eroottista rakkautta ja ikuista Roomaa.  Aineena on Goethen ja kiihkeän roomalaisnaisen rakkaus. Alun perin hän suunnitteli teoksen nimeksi ”Erotica Romana”, ja runot olivat niin rohkeita ettei niitä kaikkia uskallettu julkaista aikanaan.  Runojen toinen aihe, ikuinen Rooma ilmaisee Goethen antiikki-ihailua. Hän on haltiotunut Roomasta, oleskellessaan klassisella maaperällä, jossa muinaiset jumalat ovat veistoksina läsnä ja jossa hän öisin perehtyy antiikin kirjallisuuteen.

Klassisistiseen henkeen Goethe kirjoitti ”roomalaisia elegioita”, toisin sanoen roomalaisilta runoilijoilta kuten Ovidiuksen ja Sextus Propertiuksen mallin mukaan rakkauselegioissa lauletaan toteutuneesta rakkaudesta ja onnellisista hetkistä vuoteessa. Puhuttelun kohteena olevaa naista kutsutaan runollisella nimellä, kuten Goethe kutsui naistaan ”Faustinaksi”.

” …

Niin Faustiina mu onneni on: jakaen saman vuoteen

    kanssani ei petä hän liittoa rakkauden.

Vastuksen haluaa raju nuoruus: huolia vailla

   Tahtoisin omistaa turvatun rakkauden.

Autuus suuri se on: sitten vaihtaa suukkoja saamme,

   Kun niin yhtyä voi hengitys hengitykseen.

  …”

(Goethe: Roomalaisia elegioita 18 , s  9 –14, suom. Teivas Oksala)