Veljesten suomalaisuus

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos torstai 12. tammikuuta 2012, 14.02

Seitsemän veljeksen on usein katsottu esittävän suomalaisuuden perusmyyttejä. Kiven tarina herroja vastaan kapinoivista työnsankareista on pitkään esittäytynyt suomalaisten omana tarinana. Seitsemästä suomalaisesta talonpojasta on tullut suomalaisen perityyppejä.

Vanhin veli, Juhani on oikeudentuntoinen ja hyväsydäminen mutta ei erkoisen älykäs. Tuomas on luotettava ja luja käytännön mies. Aapo kertoo romaanin useimmat tarinat, hän on todellisuudentajuinen mies. Simeoni taas on uskontoon, houreisiin ja viinaan taipuivainen. Timo on hieman tyhmä, ja koominen hahmo joka ottaa tarinat ja vertaukset todesta; toisaalta hän on hiljainen metsänkävijä. Lauri on tasainen mies, joka ehtottaa Impivaaraan muuttoa.  Eero on terävä,  suomalaisen suunsoittajan edustaja.

August Ahlqvist ja monet aikalaiset näkivät Suomen kansan Runebergin kuvaamalla tavalla nöyränä ja siivona. Kiven kapinoivat, tappelevat ja juopottelevat veljekset vaikuttivat heistä törkeältä väärennökseltä. Näistä ajoista lähtien runebergiläinen ihanteellisuus jäsentyy herrojen suomalaisuudeksi, Kiven veljesten kapinallinen uho kansan omaksi.

Kiven kyky nähdä kansa asettumatta sen yläpuolelle tulkittiin myöhemmin realismiksi. Veljeksistä tuli oikeaa kansaa, suomalaisen talonpojan ja uudisraivaajan ja lopulta koko suomalaisuuden arkkityyppisiä edustajia. Kiven seuraajat ovat jatkaneet kapinallisen mutta isänmaalle uskollisen, tappelevan, juopottelevan ja ajoittain velttoilevan ajoittain työteliään suomalaisen miehen myytin luomista.

Seitsemän veljestä on moderni kehitysromaani, joka mielellään on liitetty suomalaiseen sivistyshistoriaan. Kun romanttinen individualismi piti luonnontilaa yksilön vapauden kuvana, yhteys toisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan merkitsi vapauden rajoittamista. Suomessa Snellman asettui Hegelin filosofiaan nojaten tällaista vapaus-käsitystä vastaan. Hän katsoi vapauden toteutuvan vain ihmisten yhteistoiminnassa. Vapaus toteutuu kansan henkeä ilmentävässä valtiossa eikä yksilöiden mielivallassa.

Kiven veljekset käsittävät vapauden aluksi romanttisen mallin mukaan mutta kehittyvät näkemään omien etujensa ja yhteisön etujen yhteisyyden. Romaanin lopussa viitataan jo sivistystyöhön, kun sanomalehtiä lukeva ja niihin kirjoitteleva Eero omaksuu "kotomaamme koko kuvan" niin että hänessä syntyy halu toimia synnyinmaan parhaaksi. Näin myös romaanin kehityskertomus liittyy suomalaisuuskuvan luomiseen.

ks. Suomen kirjallisuushistoria I, 1999, s 344-345