Lauantaiseura

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos torstai 12. tammikuuta 2012, 14.55

Vuonna 1830 syntyi Helsingissä kirjallisuuteen ja filosofiaan keskittynyt piiri, joka tunnetaan Lauantaiseurana. Siihen kuului nuoria yliopistonopettajia. Jäseniä oli kaikkiaan viisitoista. Heistä mainittakoon Runeberg, Snellman, Nervander, Nordström ja myöhemmin Cygnaeus, Castren ja Topelius. Toisinaan seurassa kävi myös Lönnrot, silloin kun hän saapui käymään Helsingissä Kajaanista.

Lauantaisin piirin jäsenet kokoontuivat keskustelemaan ystävien kesken. Aiheina olivat luetut kirjat, jotka valittiin erityisesti tähän tarkoitukseen perustetusta kirjastosta. Siinä oli Goethen, Schillerin, saksalaisten ja ruotsalaisten romantikkojen teoksia. Keskustelujen sisällöstä on säilynyt varsin niukalti tietoja, mutta niissä lienee kosketeltu myös Hegelin filosofiaa ja estetiikkaa (Snellman perehtyi syvällisesti Hegelin dialektiikkaan juuri 1830-luvulla). Hegelin filosofiasta tuli joillekin piirin jäsenille jonkinlainen kompastuskivi heidän henkisessä kehityksessään. Esimerkiksi Runeberg ei hyväksynyt Hegelin dialektiikkaa ja pysyi uskonnollisesti värittyneen schellingiläisyyden kannalla.

Keskusteluissa syntyi kiistoja taiteen suhteesta todellisuuteen ja sen mieltämisen tai "idealisoinnin" periaatteista. Voidaan olettaa, että jo Lauantaiseurassa syntyivät ne aatteelliset erimielisyydet, jotka nousivat julkisen lehtipolemiikin kohteiksi 1840-luvulla yhteiskunnallisen taistelun kärjistyessä. Entiset keskustelukumppanit Laurell ja Snellman olivat siihen mennessä ajautuneet jo vastakkaisiin leireihin.

Kansalliskirjallisuuden aiemmista hahmottelijoista Snellman poikkesi ennen kaikkea siinä, että kansanrunoutta ei hänen mielestään ollut  syytä asettaa nykyaikaisen kaunokirjallisuuden  edelle. Hänen mukaansa nykykirjallisuus ilmaisi korkeampaa henkistä elämää kuin kansanrunous, joka taas oli lähempänä luontoa. Snellmanin ajatukset kansalliskirjallisuudesta kantoivat satoa etenkin Pietari Hannikaisen Kanava-ledessä. Kanavan artikkeleissa, joissa käsitellään kirjallisuutemme tilaa ja kehittämistä, tulee voimakkaasti esiin snellmanilainen näkemys kirjallisen elämän rakentumisesta kansalliskirjallisuuden varaan. Hannikaisen mielestä oli luotava kansallinen eli suomenkielinen sivistys ja laajasti ymmärretty kansalliskirjallisuus. Vasta tämän jälkeen saattoi syntyä ikään kuin huipentumana kaunokirjallisuus, joka kuvastaa kansallista ominaislaatua.

Lauantaiseuran jäsenet ryhtyivät useihin käytännön toimiin, joista merkittävin oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustaminen vuonna 1831. Seura toimii edelleenkin. Niin ikään ryhdyttiin julkaisemaan ruotsinkielistä sanomalehteä Helsinafors Morgonblad. Runeberg työskenteli sen toimittajana vuosina 1832-1836. Seuran jäsenten ponnistuksin saatiin Helsinkiin perustetuksi myös lyseo.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tehtäviin kuului ennen kaikkea suomen kirjakielen kehityksen aktiivinen edistäminen, folklore- , kansatieteellisen ja kielitieteellisen aineiston kerääminen ja julkaiseminen sekä kirjallisuuden julkaiseminen suomen kielellä. Seura auttoi Lönnrotia ja Castrenia heidän keruutoiminnassaan, julkaisi Kalevalan (1835-1836) ja Kantelettaren (1840-1841) sekä ylläpiti Lönnrotin julkaisemaa ensimmäistä suomenkielistä aikakauslehteä nimeltä Mehiläinen. Vuodesta 1841 lähtien seura alkoi julkaista vuosikirjaa nimeltä Suomi.