Kalevala ja Lönnrot

Kalevalan ja Kantelettaren julkaisijana Lönnrot onnistui vetäytymään niin täydellisesti työnsä taakse, että teokset käsitettiin alkuperäisiksi kansan luomisvoiman tuotteiksi. Pohtiessaan Lönnrotin kaksinaisuutta ja kaskujen kuvaamaa taipumustaan roolinvaihtoihin Rafael Koskimies päätyy tulokseen, että Lönnrot ”tunsi oman arvonsa ja ennen kaikkea työnsä valtavan merkityksen, mutta ei tahtonut näitä tuntemuksiaan paljastaa.”

Kalevala sisältää aitoa kansanrunoutta, mutta lopullisessa muodossaan se on Lönnrotin luomus. Hän kokosi kansanrunoutta monilta en laulajilta. Eri laulajat saattoivat esittää samaksikin tunnistettavan episodin eri tavoin, yhdessä teon tekee Väinämöinen mutta toisessa sen tekijäksi on mainittu Ilmarinen. Nämä ristiriidat Lönnrot poisti.

Lönnrotin työmenetelmiä on valaistu yksityiskohtaisesti. Hän valitsi eri toisintojen säkeistä mielestään parhaat ja yhdisteli ne järjestystä vaihdellen. Hän otti täyteainetta toisista runosikermistä. Erityisen runsaasti hän käytti virikkeinä loitsuja. Välillä hän itse muodosti puuttuvia säkeitä joko lainaamalla tai itse kirjoittamalla. Tässä suhteessa hän asettui itse runonlaulajan osaan ja katsoi oikeudekseen täydentää sen, mikä näytti vajaalta.

Lönnrot siis käytti kansanrunojen materiaalia ja tyyliä, mutta vapaasti kokonaisuutta hahmottaen. Hän loi uuden kokonaisuuden, jota ei aikaisemmin ollut olemassa. Runojen järjestys, eepoksen juoni, henkilöiden muotokuvat ovat kaikki Lönnrotin työtä. Hän antoi Kalevalalle muodon, teki siitä eepoksen.

Kalevalan rakenne on varsin symmetrinen. Siinä on muutama irrallinen jakso, Lemminkäisen ja Kullervon runot. Sampo-aihe toistuu kaksi kertaa, samaten kanteleen teko ja kanteleen soitto.

Kalevalassa voidaan suurin piirtein erottaa seuraavat jaksot:

Alkusanat.

1. Kosmogonia ja Sammon taonta (runot 1-10).

2. Lemminkäisen henkiinherätys (11-15).

3. Pohjolan häät (16-25).

4. Lemminkäisen kosto (26-30).

5. Kullervo (31-36).

6. Taistelu Sammosta (37- 49).

7. Väinämöisen lähtö (50).

Loppusanat.

Kalevalan syntyyn vaikuttivat myös 1800-luvun eeposteoriat. Lönnrot ei uskonut särkyneen muinaiseepoksen olemassaoloon. Hän uskoi, että kansanrunous tarjosi eepoksen ainekset, joita kannatti käyttää hyväksi. Lönnrotin aikana runoeepos kirjallisuuden lajina oli vielä korkeassa arvossa.

Runoeepos tarjosi mahdollisuuden täyteläiseen kertomukseen eri henkilöistä. Kalevalassa on myös rajuja konflikteja, vereviä henkilökuvia ja dramatiikkaa. Sellaiset henkilöhahmot kuin Väinämöinen, Ilmarinen, Joukahainen, Aino, Louhi, Lemminkäinen, Kullervo kasvavat yksilöiksi. saavat tästä alkaen oman sijansa kansallisen mytologian perusaineksina.

Kalevala osoitti aikalaisille, että suomenkielellä oli luotu suurta runoutta, ja vahvisti näin kotimaassa Snellmanin teesien paikkansa pitävyyttä ja välttämättömyyttä. Ulkomaille päin se avasi uuden, tuntemattoman mytologisen maailman ja toi näkyviin uuden kielialueen.