Mistä satuja saadaan (ote)
Topelius: ”Mistä satuja saadaan” (ote)
….
Oli kerran muutamia lapsia leikkimässä panttileikkejä, ja he olivat sopineet että se, joka ei osaa lunastaa panttia, saa vain istua ja katsoa kun muut syövät mansikoita ja maitoa.
Joukossa oli poika, joka tuomittiin lunastamaan panttinsa kertomalla satu, mutta hän ei muistanut yhtään. Hän meni opettajan luo ja sanoi:
- Hyvä maisteri, olkaa niin kiltti ja antakaa minulle satu, muuten minä en saa mansikoita ja maitoa.
- Vai niin, sanoi maisteri, - mitä on yhdeksän kertaa seitsemän?
- Mutta eihän se ole satu, sanoi poika.
- Kyllä vain, sanoi opettaja, - se on erinomainen satu nimeltään kertoma - taulu; tyydy sinä vain siihen, muuta ei minulla ole.
Poika lähti etsimään satuja ja tuli setänsä luo; setä oli kenraali.
- Mitä ihmettä, sanoi kenraali, - tiedätkö mitä tahtoo sanoa: kivääri eteen!
— Mutta ei se ole mikään satu, tuumi poika.
- Kyllä vain, vastasi kenraali, — se on mainio satu nimeltään äkseeraus. Tyydy vain siihen, minulla ei muuta ole.
Poika lähti vielä matkaan ja tuli kumminsa luo; kummi oli valtioneuvos.
- Kiltti kummisetä, anna minulle satu, muuten en saa mansikoita enkä maitoa.
- Mielihyvin, vastasi kummisetä, - tässä on kunniamerkki, jota kannetaan kaulassa ja jossa on miekat.
- Mutta eihän se ole mikään satu, nyyhkytti poika.
- Kyllä vain, sanoi kummisetä, - se on kunnia. Muuta minulla ei ole, tyydy vain siihen.
Poika kulki edelleen ja tuli tätinsä luo; tämä oli hänen armonsa herttuattaren kauneudenhoitaja-kamarirouva.
- Täti kulta, anna minulle satu, muuten en saa mansi-koita ja maitoa!
- Heti paikalla, sanoi täti, - kas tässä on peruukki, se on ainoa mitä minulla nyt on.
- Mutta eihän se ole satu, huokasi poika.
- Kyllä vain, sanoi täti, - se on täydellisyyden huippu, tyydy vain siihen, muuta ei minulla ole.
Poika jatkoi vielä matkaansa ja tuli teurastajan luo, joka myi lihaa. - Mielihyvin, sanoi teurastaja, -jos voin tehdä niin vähäisen palveluksen; kas tässä kinkkua ja sylttyä, muuta ei minulla ole.
- Mutta eihän se ole satu, tuumi poika.
- Mitä ihmettä? sanoi teurastaja, - eikö se kelpaa? Sehän on läskiä!
Vielä kerran poika lähti matkaan ja tuli Ulla-tädin luo; täti oli kirjailija, ja poika oli nyt varma että saisi hyvän sadun. Ulla-täti olikin heti valmis auttamaan ja antoi pojalle paksun kirjan, joka oli täynnä opettavaisia kertomuksia »sivistyneelle nuorisolle».
- Mutta ei tässä ole satuja, huokasi poika.
- Mitä ihmettä? vastasi Ulla-täti.
- - Eikö se kelpaa? Sehän on viisauden huippu, se on moraalia!
Nyt poikaparka oli neuvoton. Hän meni torpparin luo, joka hakkasi puita metsässä.
- Kiltti torppari, antakaa minulle satu, muutoin en saa mansikoita ja maitoa. - No sehän ei ole konsti eikä mikään, sanoi torppari, - mene vain metsään, siellä kasvaa satuia joka oksalla.
Poika meni metsään, ja kun hän katsoi ympärilleen, kasvoi satuja kaikissa latvoissa ja oksilla. Ne kurkistivat koivun lehtien lomasta, ne riippuivat kuin kävyt kuusissa, katajat olivat niin täynnä kertomuksia, että marjoja tuskin näki. Poika alkoi poimia niitä, ja pian hänellä oli taskut täynnä. Kun ei niihin enää mahtunut, hän rupesi poimimaan lakkiinsa, ja kun lakki oli täynnä, hän otti vielä syliinsä niin monta kuin suinkin sai kulkemaan. Tämähän on merkillistä, hän ajatteli; sedällä ja kummilla ja tädeillä ja teurastajalla ja opettajalla ei ollut tästä aavistustakaan.
»Niin katsos», sanoi katajapensas, joka aina oli hiukan pisteliäs luonnoltaan, »se johtuu siitä, että he ovat aina olleet kylläisiä eivätkä ole kaivanneet mansikoita ja maitoa».
»Mutta opettaja on niin laiha; hän ei varmastikaan ole koskaan kylläinen», sanoi poika.
»Hän on täynnä suurta oppiaan», vastasi katajapensas ja näpäytti nokkelasti teräviä neulastaan.
Sen jälkeen poika palasi kotiin suurine taakkoineenja sai mansikoita ja maitoa, ja satuja hänellä riitti koko pitkän talven ajaksi kevääseen asti. Mutta minä voin kertoa sinulle, kuinka satuja saa monesta muustakin paikasta kuin katajapensaista.