Romanttinen ja satiirinen Topelius

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos perjantai 13. tammikuuta 2012, 12.19

Aluksi Topelius kirjoitti lapsille tarkoitettuja sepitteitään muun tuotantonsa ohessa, erityisesti perustamassaan Eos-lastenlehdessä. Vuonna 1847, 29-vuotiaana, juuri väitelleenä tohtorina Topelius julkaisi ensimmäisen Sagor satukokoelmansa, (suom osin -48), ja nopeasti seurasivat Sagor II ja Sagor III. Hän kirjoitti nopeasti ja otti mallin suhteellisen suoraan taidesadun maestrolta Andersenilta: "Suurinta taidetta on kirjoittaa niin yksinkertaisesti kuin Andersen, vain harvat siihen pystyvät", sanoi Topelius.

Aineistoaan Topelius sai, paitsi muista saduista, myös romanttiseen henkeen luonnosta, kansantarinoista, legendoista, sekä jonkin verran lasten elämän tapahtumista. Se oli tuohon aikaan harvinaista saduissa, jopa eurooppalaisessakin mittakaavassa.

Varhaiset Topeliuksen sadut ovat yllättävää kyllä satiirisia: niissä on yhteiskuntasatiiria joka hävisi hänen myöhemmästä tuotannostaan. Satiirissa saduissa kerrotaan tarina yleensä esineiden kautta, ja ylpistelevälle esineelle käy huonosti.

”Kirkonkukko” sadussa kukonhahmoinen tuuliviiri kääntää aina pyrstönsä tuulen mukaan ja välttelee työntekoa koska se ei sovi ylhäisille olennoille. Ylpeästä tuuliviiristä tulee lopulta pilkattu linnunpelätin.Nämä personoidut esineet ovat usein sellaisia, joihin lapsi ei samaistu – eikä lapsi koe että hänelle kävisi huonosti. Mutta vaatimattomuutta ne opettavat.

”Virstanpylväs” on Kirkonkukon kaltainen satiiri: metsän komein kuusi lähtee ylpeänä laivamastoksi maailman merille. Mutta päätyy haaksirikon jälkeen kotimetsän tielle pilkatuksi virstanpylvääksi.

”Pariisilaishattu” kertoo rahattoman keikarin hatusta joka tyylikkäästi kihlaa itselleen, vaaleanpunaisen sifonkisen naistenhatun. Mutta kun keikari menettää omaisuutensa, hattu joutuu viimein nokikolarin päähän. Topelius kritisoi sadussa nousukasmaista ja tyhmää ylpeyttä.

”Pääskynen egyptissä” on ensimmäisen Sagor -kokoelman romanttisin satu. Se on tarina muuttolinnusta, joka täyttää kolmen sisaruksen pyynnön. Pääskynen tuo heille keväällä timantin, kultakalan ja sen puun siemenen jossa lintu asustaa; timantti ja kultakala eivät tuo onnea, mutta siemen tuo.

Sadussa vanhin sisar menee naimisiin tuhlaavaisen miehen kanssa ja menettää sekä miehen että timantin. Toinen sisar taas palvoo kultakalaansa, jää naimattomaksi ja tuhlaa elämänsä joutavuuksiin. Mutta kolmas sisar hoitaa puutaan, kunnes puusta tulee niin tuuhea ja lehtevä ettei sellaista ole ennen nähty. Nuorin sisar menee naimisiin hyvän miehen kanssa ja elää onnellisena elämänsä loppuun asti.

Satu päättyy runoon jossa tähdennetään ahkeruuden ja rakkauden merkitystä. Lahjoja ei kannata tuhlata eikä säästää. Ja pienistäkin lahjoista voi kasvaa suuri, kaunis ja kestävä kun sitä osaa vaalia.

Satu jättiläisestä ja Autio-kuninkaasta

”Satu jättiläisestä ja Autio kuninkaasta” on pitkä ja polveileva seikkailusatu. Sadun perusaiheena on kristinuskon voitto pakanuudesta, eli Finn jättiläisten tappio.Satu alkaa siitä, kun Karhu-Tapani kaataa sadannen karhunsa ja pesästä löytyy poika, jonka hän vie vaimolleen kasvatettavaksi. Pojan nimeksi tulee Autio, ja hänestä kasvaa vahva nuorukainen, joka on karvainen kuin karhu. Käännekohdassa Autio tapaa tiellä ryövärikuninkaan ja surmaa tämän. Kuollessaan kuningas tunnustaa olevansa pojan isä - ja Autiosta tulee kuningas. Näin Autiosta tulee julma ja mahtava ryövärikuningas jota pelätään Ruotsia ja Venäjää myöten.Autio muuttuu aikuiseksi, ja vastuulliseksi subjektiksi, vasta kun on tappanut myös hyvät kasvattivanhempansa Karhu-Tapanin ja tämän vaimon. Kauhistuessaan tekoaan hän lähtee pyhiinvaellusmatkalle hakemaan piispalta synninpäästöä. Käännyttyään matkan lopulla kristityksi, karvapeite väistyy ja hän muuttuu kokonaan ihmisen näköiseksi.

Sadun Autio -poika on selvästi romantiikan löytö. Hän on villi-ihminen, jonka juuret ovat pakanallisessa luonnossa, ja hänen kesyyntymisensä karvattomaksi ja inhimilliseksi kristityksi tapahtuu täysin hänen omilla, eikä hyvien kasvattivanhempien ehdoilla. Autio -pojan aggressiivisuutta ei kukaan pysty nujertamaan, hän säilyttää tuhoavalta vaikuttavat, mutta omat, voimavaransa koko ajan. Lopulta poika pääsee sovintoon kristityn yhteiskunnan kanssa, säilyttäen omat, viileydestä perityt voimansa. Topeliuksen satu sopii mainiosti keskusteluun murrosikäisistä pojista, heidän taantumisen ja kehityksen vaiheistaan.