Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Topelius ja lapsuus

by Risto Tapani Niemi-Pynttäri last modified Jan 13, 2012 12:21 PM

"Aurinko nousi varhain minun sydämeni maailman ylle" sanoi Z. Topelius (1818 – 1898). Hän toi anderssenmaisen taidesadun Suomeen. Topelius on kuitenkin täydellinen sunnuntailapsi verrattuna H C Anderseniin; hän ei hyväksynyt esimerkiksi Anderssenin julmaa satua Punaisista tanssikengistä hän ei hyväksynyt vaan kirjoitti oman ja lempeän Punaiset kengät.

Topelius opiskeli Runebergin oppilaana, asutkin tämän luona, eteni nopeasti tohtoriksi asti. Samalla hän osallistui kansallishenkiseen poliittiseen liikkeeseen Helsingin yliopistolla.

"Koko lapsuus on itsessään runoutta" Topelius toteaa romantiikan henkeen. "Tekisi mieli lukea lapsuusikään toisia täydellisempiä aisteja, kuin ne viisi ratasta, joilla me maailmaa ajamme. Varmaa on, että lapsi näkee toisin, kuulee, haistaa, maistaa ja tuntee toisin kuin täysikasvuinen ihminen..."

Topeliuksella säilyi kontakti lapsuuteen, se näkyy hänen kertoessaan lapsuuden voimakkaista aistielämyksistä: " Miksi jonkun henkilön tekemä vaikutelma saattoi minut ajattelemaan neilikoita, erään toisen hiusharjoja, erään kolmannen keitettyä läskiä, sitä en ole koskaan onnistunut tyydyttävästi selittämään.”

Lapsen maailma on Topeliukselle aistivoimaisen, välittömän aistinautinnon ja mielikuvituksen maailma. Tätä lasten tunnemaailmaa on kehitettävä. Topelius tarkoitti vain hyviä ja hyväksyttäviä tunteita ja mielikuvitusta ei lapsen villejä piiretitä. Tätä viattomuutta ei saa rikkoa edes kirjallisuudella.

Lukutoukat eivät olleet Topeliuksen mielestä onnellisia lapsia. Pelkkä lukeminen, lukemiseen pakeneminen ei ole hyväksi. Läsning för barn sarjansa esipuheessa Topelius sanoo:" Kirjoittajat jotka ylenpalttisesti tuputtavat lapsille moraalia sillä tavoin ehkäisevät heidän luontaisen tuoreutensa ja välittömyytensä."

Tai "Siveysoppia ei saa lastenkirjoissa kaataa kauhoittain eikä liimata kylttinä päälle. Jos se ei kasva vapaasti kertomuksesta itsestään, niin täytyy sen ainakin esiintyä elävässä hahmossa, niin että asia, ei kehotus, tulee kouriintuntuvaksi."

Erityisesti vanhana Topelius ei voi olla tuputtamatta siveysoppia, ja vaatimatta lapsilta tottelevaisuutta, hurskautta ja alistumista. Lapset jotka toisaalta rakastavat näitä satuja joutuvat tekopyhästi ottamaan 'hurskaan lapsen' roolin hetkeksi päästäkseen satujen valtakuntaan. Ihmemaailmaan eivät pääse muut kuin kiltteystestin läpäisseet.

Kuitenkin nuori Topelius kertoi ensimmäisenä Andersenin jälkeen terveistä, eläväisistä ja hieman villeistäkin lapsista. Esimerkiksi Valtterin ja Rasavilliuksen kepposissa joka on Vaahteramäen Eemelin esikuva.

Hänen satunsa ovat jo rakenteellisesti sellaisia että lapsi on itsenäinen toimija eikä vain säyseä nukkemainen liikuteltava. Samalla Topelius oli kuitenkin halukas uittaminaan kasvatuksellisia näkemyksiä kirjoituksiinsa. Hän halusi painottaa nimenomaan satujen 'oikeahenkistä' vaikutusta. Samalla tavoin kuin Andersen Topeliuskin pyrki oman eettisen maailmankatsomuksensa pohjalta luomaan taidetta lapsille. Topeliuksen arvomaailmassa suoraan rakkaudesta luontoon on suorana seurauksena isänmaanrakkaus (unelma itsenäisestä ja vapaasta maasta).

Topeliuksen saduissa implisiittisenä lukijana on keski- ja yläluokan lapsi. Hänen oma taustansa on myös ylempää keskiluokkaa, ja potentiaalinen lukijakunta kuuluu myös siihen luokkaan. Tästä johtuen Topelius ottaa ”köyhän lapsen” ennen kaikkea myötätuntoa, ymmärtämystä ja auttamishalua herättämään. Kärjistykset joiden mukaan ”köyhä lapsi on hyvä ja rikas on hemmoteltu” ovat sosiaalisina malleina mustavalkoisia, mutta psykologiselta kannalta on hyvä että hemmotellut ja oikkunsa läpi saavat eivät ole hyviä: ne ovat hahmoja jotka edustavat taantumaa välittömän nautinnon tasolle, lapsen kehityksen realiteetti on että jokainen lapsi kokee olevansa köyhä.