Topelius taidesatujen mestarina

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos perjantai 13. tammikuuta 2012, 12.23

Topeliuksen Sagor II ilmestyi  1848, se alkaa ”Höyhensaaret” sadulla. Sadun saarilla on merkillinen ominaisuus: aamulla ne vajoavat kaikkine ihanuuksineen mereen, ja joka ilta kun varjot pitenevät ja tähdet syttyvät, ne nousevat merestä ja lipuvat hiljaa  eteenpäin kuin höyhenet peilityynellä merellä.

Höyhensaarten lähellä on Ohdakesaaret, jonne menevät laiskat ja huolimattomat, sekä ne joilla on huono omatunto. Höydensaarten unia vaalii Nukku-Matti, kun taas Ohdakesaarten unia vaalii Painajainen.

Höyhensaarten Nukku-Matin (Jonas Blund) esikuvana on pidetty Andersenin luomaa ”Ole Lukoie” hahmoa, joka nukuttaa lapset suihkuttamalla  lasten silmiin makeaa maitoa.

Freud liitti lasten nukahtamisen pelon ja siihen liittyvät sadut kauhuun. Freud on käsitellyt E.T.A. Hoffmannin kauhusatua ”Der Sandman” joka kertoo iltamyöhäisestä kuljeksijasta joka heittää unettomien lasten silmiin unihiekkaa ja sitten varastaa lasten silmät säkkiinsä.

Myös Topeliuksen Nukku-Matti sirottaa unihiekkaa lasten silmiin, ja Nukku-Matti on Kuoleman pikkuveli, myös Andersenin sadussa Ole Lukoiella on isoveli, joka tulee vain kerran kunkin ihmisen luo.

”Prinsessa Kultakutri” -sadussa Topelius kehittelee itämaista aihetta Persian kuninkaan tyttärestä, jonka Lapin noita Hirmu ryöstää. Prinsessan ryöstön noita oli saanut tehtäväkseen kuningas Bom-Balilta, mutta ihastuu prinsessaan niin että tuokin tämän Lappiin. Topelius leikkii satuhenkilöiden nimillä; sillä Hirmun eukko on nimeltään Pimpendora ja hänen hidas poikansa taas on nimeltään Pompenpaturi. Hirmu esittelee poikansa prinsessalle ritari Morus Pandorus von Pikkulukulikukkuluna.

Kultakutri ei suostu Hirmun järjestämään kositaan, ja siksi noita yrittää nujertaa prinsessan nälällä, janolla, sääskillä ja lopulta pakkasella. Hirmu tekee kaiken siksi koska rakastaa prinsessaa, ja lopulta hän muuttaa prinsessan kanervankukaksi. Kerrotaan, että Topelius itse oli onnettomasti rakastunut erääseen kievarinpitäjän tyttäreen, jota runoissaan vertasi kanervankukkaan.

Rakkaus kultakutriin saa Hirmun uskaltamaan kaiken, ja aiheuttaa hänen kuolemansa. Prinsessan pelastuminen ja hyvien voimien voitto jää oudolla tavalla, Hirmun tragedian varjoon. Sadun sympatiaa liittyy kohtuuttomasti mieheen joka rakastaa tyttöä.

”Joulupukki”  –satu kertoo kuinka pyhänä yönä Maria pyytää palelevalle Jeesus -lapselle pukilta villoja. Pukki on tyly eikä anna villojaan. Maria jää itkemään kunnes taivaan enkelit peittelevät lapsen vaatteilla. Enkelit lähettävät pukin ulos pakkaseen ja pukin on tästä lähin kierrettävä joka jouluyö pyytämässä lapsilta anteeksi, mitä se on rikkonut  Jumalan lasta vastaan.

Sadussa siis lapset eivät ole tottelemattomia olentoja, joita pukilla pelotellaan. Päinvastoin pukki esitetään tylyn aikuisen vertauskuvana. Hän ei aikanaan ole huomannut pienen hätää, ja saa siksi kiertää jouluyönä pyytämässä lapsilta anteeksi. Karnevaalein 'Väärän kuninkaan päivänä' köyhät saavat pelkäämättä paljastaa hallitsijoiden vääryyksiä. Samoin tässä arkinen asetelma käännetään nurin, aikuisen edustaja pyytää lapsilta anteeksi.

Lastenkirjailijana Topeliuksen parhaat vuodet olivat vasta kun hän historian emeritusprofessorina vetäytyi maatilalleen Sipooseen. Topelius kokosi vanhoista ja uusista lastenrunoistaan, saduistaan, kertomuksistaan  ja näytelmiltään 8-osaisen Läsning för barn (Lukemista lapsille suom.  1874 - 1905).

Näitä satuja pidetään paitsi Suomen, myös Ruotsin taidesatujen ensimmäisinä ja parhaina.  H. C. Andersenin taidesatujen linjaa jatkaen Topelius käytti satujensa pohjarakenteena kansantarinoita, uskomuksista ja ryöväritarinoista ja  niistä ottamiaan aihelmia. Hän otti myös vaikutteita Raamatun kertomuksista ja Kalevalasta. Ja omista lapsuuden elämyksistään.

”Mistä satuja saadaan?”  Kertoo pojasta, jonka täytyi kertoa satu saadakseen mansikoita ja maitoa. Hän kyseli kaikilta aikuisilta sedältä, tädiltä, kauppiaalta, teurastajalta, opettajalta mutta ei saanut sadun mallia. Sitten poika opastettiin metsään ja neuvottiin että sieltä sadut löytyvät. Poika kulkee ja kulkee, sitten yhtäkkiä puiden latvoissa, oksissa ja kaikkialla alkoi ilmetä satuja. Lopulta niitä kumpusi määrättömästi luonnon loputtomasta lähteestä.

Sadun poika tarvitsi sadun nautintoa, joka on hyvää ja terveellistä aivan mansikkamaidon tavoin. Mutta poika sai mitä kaipasi vain menemällä itseensä ja luontoon. Metsässä poika sai yhteyden omaan alitajuntaansa, parantavan mielikuvituksen lähteisiin.

”Koivu ja Tähti” on Topeliuksen tunnetuin isänmaallinen satu mutta siinä isänmaa ei ole lainkaan ulkoisen ihanteellisuuden vaatimus vaan nimenomaan lapsen  näkökulmasta koettu oma alue.

Tyttö ja poika, vieraalla maalla kasvatteina eläneet lapset, päättävät lähteä etsimään kotia ja isänmaata. Heillä on tosin kaikki hyvin, on hoito ja ystävälliset ihmiset, kuten monilla nykyaikaisilla lapsilla.

Silti lapsilla on kummallinen halu ja outo toive: "Mielemme tekee kotiin".  He eivät löydä järkeviä perusteluita toiveelleen, kuten lapset niin harvoin pystyvät, mutta silti he luottavat tunteeseensa. Isä ja äiti ovat jo kuolleet kotiseudulla, mutta silti he luottavat tähän omaan, mutta perustelemattomaan tunteeseen.

Heillä on usko siihen, että omiin tunteisiin kannattaa luottaa. He lähtevät etsimään ominta paikkaansa maan päällä, koivun ja tähden kohtaa. Tuossa paikassa tähti loistaa koivun läpi juuri tietyssä kulmassa. Se on maantieteellisesti täysin subjektiivinen paikanmääritys - mutta sydämen logiikan tunnistama paikka maailmassa.

Vaikean vaelluksen aikana taivaalliset peilikuvat, kaksi kuollutta sisarusta lintujen hahmossa, opastavat matkalaisia. Taivas on tässä paitsi kristillinen täydellisyyden sfääri, johon vaellustaan suhteuttamalla he voivat löytää oman paikkansa.

”Koivu ja tähti” -satu puhuu jostain isänmaata ja uskontoa tärkeämmästä ja läheisemmästä seikasta: Isänmaa(koivu) ja uskonto (tähti), ovat merkityksettömiä ilman tätä omakohtaisuuden tavoittamista.