Lapsi Ja Kansansadut

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


Valistuskauden suoraviivaisen rationalismin myötä kiinnostus satuihin katkesi lähes sadaksi vuodeksi. Romantiikan aikana virisi ratkaiseva kiinnostus kansansatuihin, ihmiskunnan lapsuuden aarteistoon.

Romantiikka kääntyi järjen ja rationalisoinnin yksiviivaisuutta vastaan. Esimerkiksi kuolema esitettiin valistuskaudella usein varoittavana esimerkkinä siitä kuinka tottelemattomalle lapselle käy. Romantiikka puolestaan muunsi kuoleman mystiseksi unen kaltaiseksi siirtymätilaksi. Valistavuudesta johtuen nuortenkirjojen taso oli kömpelöä, romantiikka merkitsi taiteellisten tekijöiden murtautumista nuortenkirjallisuuteen.

Lapsuuden arvostus nousi, esimerkiksi runoilijat alkoivat nyt pitää lapsuutta ihmisen parhaana aikana.


GRIMMIN SADUT

Kuuluisaksi tulleet Grimmin sadut ovat tulosta romanttisesta kansantarinoiden keräämisestä. Veljekset Jacob ja Wilhelm Grimm tutkivat satumotiiveja ja  keräsivät kokoelman "Lasten- ja kotisatuja" (1812). Tämän kokoelman myyttinen maailma mullisti koko kirjallisen kentän. Aineisto oli kerätty äideiltä ja lastenhoitajilta, ja siksi ne olivat erityisesti lapsille suunnattuja. Satujen julmuuden takia kokoelmassa oli alaotsikko ”kotisatuja”, eli vanhempien tulee lukea niitä lapsille valikoiden ja lapsen sisäisten pyrkimysten mukaan.

Kun ranskalaisen Charles Perraultin klassismin aikaan 1600 –luvulla kirjoitettua Punahilkka –satua vertaa Grimmin kirjoittamaan, romantiikan vaikutus näkyy selvästi.

Perraultin Punahilkassa kerrotaan kuinka susi esiintyi punahilkkana ja pääsi mummon mökkiin. Syö mummon, mutta ei pukeudu tämän vaatteisiin vaan paneutuu vuoteeseen. Kun Punahilkka sitten tulee, susi pyytää tätä viereensä sänkyyn.  Punahilkka riisuutuu ja huudahtaa, kuinka oudolta mummo näyttää alastomana.

"Miksi sinulla on noin suuret kädet?" kysyy Punahilkka.

 "Jotta voisin paremmin syleillä sinua" vastaa susi.

Tyttö ei tee vastarintaa hän on joko tyhmä tai haluaa tulla näin vietellyksi.

Perraultin Punahilkan painopiste on suden eikä lapsen  kuvaamisessa. Se on täynnä sellaista satiiria ja ironiaa jota lapsi  ei ymmärrä, huipennukseksi päättyy traagisesti siihen että susi syö punahilkan.

Perraultin Punahilkan moraalinen opetus on: Kilttien tyttöjen pidä kuunnella kaikenlaisten setien puheita. Jos he tekevät niin, ei ole ihme että heidät hukka perii. Teksti ei jätä arvelun sijaa siitä, mitä susi edustaa. Susi on herrasmies joka käyttää hyväkseen viattomia maalaistyttöjä.

Grimmin versio Punahilkasta on selvästi lapselle kerrottu. Pienellä tytöllä on hyvä koti, hän ei pelkää maailmaa, se on liiankin miellyttävä. Niinpä Punahilkka ei malttanut kulkea kiltisti eteenpäin, vaan jää leikkimään metsään.

Itse tämä vaate, punainen hilkka, kuvaa tätä pikkutytön vaaraa, seksuaalisen vetovoiman liian varhainen siirtäminen - vanheneva nainen pukee tytön viehättäväksi. 

Siten voidaan ymmärtää, miksi punahilkka kertoo niin tarkasti sudelle tien mummon mökille. "Jätä minut rauhaan, mene mummon luo, hän on kypsä nainen, hän pystyy selviytymään siitä mitä susiedustaa, minä en pysty."

Ei ole ensimmäinen kerta kun isoäiti luopuessaan omasta seksuaalisuudestaan, siirtää omia toiveitaan pikkutyttöön. Ja siksi tyttö joutuu vaikeuksiin maailmalla.

Vaikka lapset pitävät rakastelua etupäässä väkivaltaisena tekona jonka toinen tekee toiselle. Mutta juuri siksi sadun huipentuma on lapsille kiihotuksen, väkivallan ja pelon tilanne. Lapset tietävät jotakin, mitä he eivät voi sanoa: he pitävät punahilkasta ja sudesta vuoteessa! Sadulla on voimakas piilotajuinen vetovoima.