Nuorena Kuolleet Nerot
Romantiikkaan liittyy myytti nuorena kuolleista neroista,
Novalis ja Keats kuolivat ennen kuin 30 ikävuottaan, Kleist teki itsemurhan,
Shelley hukkui haakrisikossa – Hölderlin ja monet muut menettivät järkensä.
Yleisin selitys on se, että nuoret nerot polttavat itsensä loppuun Tai että
ihanteellisella nerolla ei ole elämänvoimaa, ja hän ei kestä arkea. Voisi kuitenkin
väittää, että nuo romantikot velloivat juuri niiden kokemusten alueella, josta
modernina aikana on tullut hyvin yleinen. Ehkä kyse on äärimmäisen subjektiivisesta
elämästä ja sen seurauksesta.
Hegel, joka ensimmäisenä kritisoi romantiikan subjektivismia osoitti, kuinka romantikon kohtalona oli juuttua loputtoman kaipauksen noidankehään. Hän kirjoitti:
"Subjektiivisuus koostuu puutteesta, joka pyrkii jatkuvasti johonkin kiinteään ja jää näin kaipaukseksi. Tämä kaunosielun kaipaus esiintyy Novaliksen kirjoituksissa. Tämä subjektiivisuus pysyy kaipauksena, se ei pääse konkreettisuuteen, se hiipuu itsessään sekä pitää kiinni tästä näkökulmasta - se liikuskelee ja vetää linjojaan vain itsensä puitteissa: se on sisäistä elämää ja kaiken totuuden suhteellisuutta.”
(suom V. Oittinen esipuheessaan Novalis, Fragmentteja s.8)
Tämä kaipuu on melankoliaa, kaipuun sinisen kukan ja tavoittamattoman rakkauden melankoliaa, ja niin loputonta että sillä ei ole muuta rajaa kuin kuolema. Modernina aikana tuon kaunosieluisen kaipuun tilalle on tullut muita halun ja lumon muotoja, mutta tilanteessa on paljon samaa.
Romanttisesta melankoliasta puhuttaessa on väitetty, että rajaton subjektiivinen vapaus on kyvyttömyyttä löytää lainkaan rajaa kaipuunsa suhteen. Se ajoi romantikkoja kuolemaan. Hänen mukaansa romantikkojen taipumus kuolla parhaassa iässään ei johtunut kalvaasta idealismista ja elämänvoiman tyhjiin valumisesta. Vaan päinvastoin - oman ainutkertaisuuden kokemisesta.
Romantikkojen elämäntapa oli kuluttava; vain subjektiivisella kokemuksella ja äärimmäisellä omakohtaisuudella oli merkitystä. Mutta äärimmäistä subjektiivisuutta ei voi jakaa kenenkään kanssa. Näin korostuu metafyysinen yksinäisyys ja eristyneisyyden kokemukset.
Varsin moni runoilijanero osoitti subjektiivisuutensa polttamalla teoksensa - koska heidän mukaansa kukaan ei voi kuitenkaan ymmärtää heidän kirjoittamansa teoksen sisintä tarkoitusta.