Defoen Reportaasit

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.02


Defoe teki kaukonäköisiä parannusehdotuksia yhteiskunnallisiin ongelmiin. Samalla hän toimi Tory -puolueen salaisena agenttina matkustellessaan paljon. Journalistina hän onnistui kääntämään kansan ennakkoluulot esimerkiksi ulkomaalaisia kohtaan suosiollisuudeksi, kun Hollannista tuli kuninkaaksi Vilhelm III.  Defoe kirjoitti herooisella parisäkeellä pamfletissaan ”Tosienglantilainen” (The True-born Englishman”):

Nämä sankarit halveksivat hollantilaisia,

Sättivät vastatulleita ulkomaalaisia!

Muistamatta että itse polveutuvat katraasta

Jota roistomaisempaa ei löydy maailmasta.

(suom. Seppo Loponen)

Tämä Defoen uudistusinto ja piikikäs kirjoitustyyli kävi vaaralliseksi, kun poliittinen valta vaihtui ja kuningas Vilhelmin jälkeen Stuarteihin kuuluva kuningatar Anna ja toryt palasivat valtaan.  Defoe vaihtoi opportunistisesti oitis mielipiteitään, mutta ironiaansa hän ei muuttanut.

Defoen poliittinen katastrofi johtui siitä, että hän pyrki vaikuttamaan kansaan lopulta täysin ironisella tyylillä - eikä sitä ymmärretty. Lyhin tie tosiuskoisille (1702) pamfletissaan hän pyrki ylistämään uskonnollista suvaitsemattomuutta niin pitkälle, että se paljastaisi naurettavuutensa. Tuloksena oli se, että Defoe pidätettiin. Hänen kirjansa poltettiin, ja hänelle itselleen määrättiin sakkoja ja häpeäpaalu.

Kun Defoe ei voinut välttää häpeäpaalua, hän nimitti sen ”hieroglyyfiseksi valtiokoneeksi” ja  kirjoitti satiirin Ylistys häpeäpaalulle. Sitä myytiin häntä tuijottavalle väkijoukolle - ja lontoolaisten sympatiat olivat täysin hänen puolellaan -  Defoen kerrotaan peittyneen neilikoihin.

Defoe toimitti talouspoliittista sanomalehteä The Review  ajalla 1704 – 1713. Se ilmestyi kolmesti viikossa ja Defoe toimitti sen yksin. Lehti on lähempänä nykyjournalismia kuin The Tatler, jossa romaani ja journalismi sekoitettiin. Defoe kuvasi Etelä-Englannissa riehunutta väkivaltaa niin yksinkertaisella ja tehokkaalla kielellä, että hän on saanut siitä kunnian modernin reportaasin perustajana. Hän ei ollut kirjallinen sielu, joka olisi kuvannut tapahtumia mahtipontisesti maalaillen ja sormi pystyssä moralisoiden.

Hänen reportaasitekniikkansa pyrki välittämään suoraan ja välittömästi todellisia tapahtumia. Kielen tuli palvella mahdollisimman huomaamattomana todellisuutta.  Toki Defoe osasi jo sensaatiojournalismin temppujakin. Kerrotaan hänen tehneen sensaatiojutun siten eräästä hirtetystä, että hän kirjoitti ensin miehen puolesta tunnustuksen ja järjesti sitten hirtettävän läheisen ystävän paikalle, että mies voi ojentaa tunnustuksen tälle. Defoe itse teki reportaasin hirttäjäisistä ja julkaisi samassa tunnustuksen.

Defoen journalistin uran pahin takaisku tapahtui, kun The Reviewin rahoittaja päätti vaihtaa miestä – ja palkkasi vanhan vihollisen, Jonathan Swiftin lehteä toimittamaan.


MOLL FLANDERS

Defoen Moll Flanders (1722) romaani paljastaa hyvin kapitalismin alkuaikojen hengen. Yrittävä ihminen menestyy. Prostituoitu, varas ja huijari mutta vastustamaton nainen, Moll Flanders, asettuu moraalittomien vaiheidensa jälkeen asettua takaisin yhteiskuntaan. Aikaisemmin ei ole kuvattu prostituoidun tietä arvostetuksi kansalaiseksi.

Itse veijaritarinan lomassa Defoe kirjoittaa vahvaa sosiaalikritiikkiä; käsitellen köyhien oloja, siirtolaisten kohtelua. Yhteiskunnallisten epäkohtien tarkastelusta oli nyt tullut romaaniin kuuluva aihe. Kritiikistään huolimatta Defoe edusti kuitenkin porvarillista asennetta, eikä hän koskaan kritisoinut itse keskiluokan ylivaltaa ja tapaa arvioida köyhiä.