Epäklassistinen Daniel Defoe
Sosiaalinen realismi oli keskeinen valistusajan romaanin
piirre, ensimmäinen tämän lajin edustaja oli Daniel Defoe (1679 - 1731). Hän
oli Foe -nimisen teurastajan poika, joka keksi laittaa omavaltaisesti aatelisliitteen
de- sukunimeensä: Defoe. Silti häntä ei missään nimessä voi pitää ylhäistä tyyliä
tavoittelevana klassistina, koska hän oli journalisti vailla klassista sivistystä.
Anthony Burgess kuvaa Defoen antiklassistista asennetta seuraavasti:
”Ensimmäisten dissentterikirjailijoiden (Defoen kaltaisten miesten) aikaan asti, joka sattui myös olemaan suuren kirjallisen teennäisyyden aikaa, kirjallisuus oli ollut lähes yksinomaan klassisen koulutuksen saaneiden miesten käsissä. Elisabethin ajan kirjailijat tuottivat Defoen tavoin fiktiivisiä teoksia todellisuudesta, alhaisesta ja löyhkäävästä Lontoosta, mutta aina perin keinotekoisella ja usein kirjaoppineelta tuoksahtavalla kielellä. Ja Defoen jälkeen romaanin valtasivat taas lukeneet miehet, jotka eivät malttaneet olla esittelemättä lukeneisuuttaan. Mutta Defoella juonimoottori harvoin reistailee, eikä hän koskaan sorru manaamaan esiin klassisia sankareita tai liimaamaan päälle klassisia kliseitä. Hänen romaaninsa ovat liian paljon romaaneja näyttääkseen romaaneilta; ne kuulostavat tosielämältä. Niiden taide on liian verhottua näyttääkseen taiteelta, ja siksi niiden taidetta usein väheksytään.
Defoe oli meidän ensimmäinen suuri romaanikirjailijamme, koska hän oli meidän ensimmäinen suuri journalistimme, ja hän oli meidän ensimmäinen suuri journalistimme koska hän ei ollut syntynyt kirjallisuuteen vaan tosielämään.”
(Jälkisanat teoksessa Daniel Defoe: Ruttovuosi, suom 1997)
Defoe kuului uuteen, työteliääseen ja markkinahenkiseen yhteiskuntaluokkaan. Tämä luokka ei piitannut kuningasvallasta, valtionkirkosta tai maalaiselämästä. Se viihtyi kaupungeissa, haki pelastusta kaupasta ja uutterasta työnteosta.
Defoe menestyi aluksi erittäin hyvin journalistina, ja häntä pidetään englantilaisen poliittisen journalismin perustajana. Hän kehitti reportaasimaista kirjoitustyyliä, joka sopi käytännöllisten aiheiden käsittelyyn. Siksi häntä pidettiin huonona kirjailijana.
Jonathan Swift kuittasi hänet ”sivistymättömäksi miekkoseksi, jonka nimen olen unohtanut.” Swiftin asenteen taustalla oli kuitenkin se, että Defoe oli hänen vastustajansa sekä uskonnollisella että poliittisella areenalla.